Älkää hankkiko lapsia 40v, jos ette jaksa sitä.
Tuttavani tuli äidiksi ekaa kertaa juuri neljänkympin kynnyksellä. Lapsi nyt täyttämässä vuoden ja kyllä on ollut raskasta! Ristiäiset piti pitää ravintolassa, kun eivät kuulemma jaksaneet siivota ja laittaa tarjoiluja. Koko vuoden ajan ovat kieltäytyneet kaikista vierailuista puolin tai toisin joita heille on ehdottanut. Mutta auta armias kun yhtenä kesäpäivänä vauva valvotti juuri sopivasti niin pöllähtivät meille kylään kutsumatta klo 20.30. "Kun tuo poika ei kuitenkaan mene aikaisin nukkumaan, niin ajateltiin poiketa". Muuten nyt kai niin kauheaa, mutta meillä on kolme pientä lasta, joiden iltakuviot menivät ihan uusiksi, kun vieraat lähtivät klo 24.
Kertakaan meitä ei siis ole kutsuttu vuoden aikana heille, vaikka olemme läheisiä ja pojan kummeja. Nyt kun synttäripäivä lähestyy, kyselin puhelimessa päivämäärää, jolloin pidetään. Eivät osaa sanoa vielä, kun synttäreihinkin on melkein viikko!? Ja "tuskin niitä kotona järjestetään, kun täytyis siivota ja muuta". Kyllä elämä on vaikeeta!
Kommentit (2)
leipoo itse ym, niin vasta sitten saa tehdä muksuja?
työllistää ihmisiä ja hankkii palveluita. tuona kesäiltana olisitte hyvin voinut sanoa, että puoli tuntia voitte olla, mutta sitten meillä alkaa iltatoimet.