Curling -vanhemmuutta, voi itku :/
Lapseni on ala-asteella. Samanikäinen tenava, tuttava jo vuosien ajalta, houkutteli (taas) lapseni isompien kiusattavaksi. Lupasivat oikein hakata ja vetää turpiin joku päivä koulun jälkeen.
Mitta täyttyi kertakaikkiaan, vastaavaa on tapahtunut useamman kerran. Otin yhteyttä kouluun, koska minulla ei ollut tämän tuttavuuden huoltajien yhteystietoja.
Itse tämä tuttavuus ei ollut loppuvaiheessa uhkailemassa, mutta oli keksinyt valheen, jonka perusteella hän kutsui lapseni + muun porukan paikalle ja aiheutti koko konfliktin. Ja sitten karkuun. Lapseni vetosi seuraavana arkipäivänä vatsakipuun eikä uskaltanut mennä kouluun.
Nyt tämän kullannupun huoltaja on soitellut minulle pitkin viikkoa töihin pitkiä ja aika tökeröitä puheluita siitä, kuinka HYVIN hän on kasvattanut lapsensa ja kuinka HÄNEN LAPSENSA EI IKINÄ kiusaa toisia tai osallistu kiusaamiseen, ja kuinka meidän pitäisi korjata asiasta tehty yhteydenotto koululle ettei heidän kullanmurulleen tulisi seuraamuksia.
Hitto, se tenava (oikeammin huoltajat) on vastuussa monesta ikävästä asiasta. Meille vanhemmille kyseinen lapsi osaa kyllä olla viimesen päälle kohtelias. Hänen vanhempansa eivät usko piltistään mitään pahaa, mutta esim. koululla asia tiedetään, samoin tiedettiin aikoinaan päiväkodissa.
Nyt puhutaan jo sen ikäisistä koululaisista, joiden katsotaan pärjäävän iltapäivällä pari tuntia itsekseen/kavereiden kanssa.
Eli tuo tenava saa jatkaa valehtelua ja kiusaamista, huoltajat pitävät kaikkia syytöksiä "absurdeina" ja ovat nytkin vailla anteeksipyyntöä, kun heidän mukulaansa on "aiheetta solvattu" -- eihän hän edes "osaa" olla ilkeä... Huoh.
Muakin kiusas yks tuollainen, joka oli kaikkien lemmikki joka paikassa. Eihän hän VOI tehdä mitään kun on niin IHANA ja hyvä lapsi.
Mutta pidä pääsi ja vie asia loppuun asti, jos äiti ei ala ymmärtämään, uhkaile poliisilla. Nuo tuollaiset valehtelee että saisivat ikävyyksiä aikaan, itse eivät varsinaisesti tee virheitä, vaan laittavat muut tekemään.