Lue keskustelun säännöt.
Parisuddekriisi - miten tästä noustaan?!
29.09.2010 |
Hei, kuulisin mielelläni kokemuksianne vastaavista tilanteista. Itse olen kuin puulla päähän lyöty...
Minulla ja miehelläni on takana 5 vuoden suhde. Rakensimme taloamme kun huomasin olevani raskaana. Miehelläni on 3 lasta ennestäänkin, minulle tämä yhteisemme on ensimmäinen. Kun vauva syntyi pääsimme asumaan uuteen taloon ja kaikki oli todella hyvin.
Mieheni on yrittäjä ja tekee pitkää työpäivää, lähes jokaisena päivänä vuodesta. Hän ei voi ottaa vapaapäiviä suurten velkojensa vuoksi (noin 100.000). Joka kuukausi hän joutuu miettimään miten saa laskut maksetuksi ja on siitä stressaantunut.
Väsyin todella pahasti vauvan ollessa pieni. Meillä ei ole turvaverkkoa ja hoidin lasta AINA yksin, valvoin yöt jne. Vauvan ollessa noin puolivuotias hänelle alkoi tulla hampaitakin ja olin aivan uupunut yövalvomisista. Sanoin miehelle, että pitää hänenkin olla joskus edes kotona, tulen vielä hulluksi. Mies ei ymmärtänyt tätä vaan syytti minua itsekkyydestä jne, kun en ymmärrä, että laskutkin on maksettava. Samaan syssyyn antoi ymmärtää, että olen huono äiti ja meille ei koskaan tulisi toista lasta kun en selviä yhdenkään kanssa (siihen saakka olimme olleet ilman ehkäisyä, sillä toivoimme toista vauvaa mahdollisimman pienellä ikäerolla). Tästä suivaantuneena ilmoitin, etten ota enää hänen lapsia aiemmasta liitosta hoidettavakseni, jos mies ei ole itse kotona. Kun enhän kuulema selviä omastanikaan, miksi hoitaisin muiden lapset... JA huom, olin silloin aivan yliväsynyt ja reaktiot sen mukaisia.
No elämä jatkui riidellen, olin vain päivä päivältä väsyneempi. Kesäkuussa riitelimme typerästä aiheesta, jonka yhteydessä sanoin miehelle, että jos perhe-elämä ei kiinnosta, voi lähteä kulkemaan.
Sen riidan jälkeen mikään ei tullut enää kuntoon. Mies sanoi etsivänsä itselleen asuntoa, minähän itse käskin lähteä. Pyysin sitä jatkuvasti anteeksi. Hän sanoi, että en ole koskaan mielestään hyväksynyt hänen lapsiaan ja kanssani on ahdistavaa, olen liian vaativa enkä muutu vaikka on sanonut monesti mikä mättää.
Mies oli koko kesän veemäinen ja todella vähän kotona. Ei vastannut puheluihini, ei antanut suukkojakaan. Seksiä meillä oli entiseen tapaan useasti. Sanoin ystävällenikin, että jos en tuntisi miestäni niin luulisin, että hänellä on suhde.
Aikanaan mies sai itselleen oman asunnon, jonka lupasin ottaa, jotta hän saisi myös omaa tilaa. Sen jälkeen meillä menikin paremmin, mies oli kotona enemmän kuin ennen oman asunnon hankkimista! Ajattelin, että kyllä tämä tästä... Kunnes sain miehen kiinni pettämisestä. Ilmeisesti juttu oli jo loppunut, mutta tottakai meile tuli aiheesta aivan järjetön tappelu. Kuitenkin sanoin, että haluaisin vielä yrittää korjata tilanteen, onhan meillä lapsikin.
Menimme jopa pariterapiaan, josta minut ohjattiin psukoterapiaan. Psykiatrin mukaan minulla on lapsuudestani johtuvia traumoja, jonka vuoksi en osaa käsitellä tunteita ja minulla on kova hylkäämisenpelko. tämä ilmenee kai jonkinlaisena tarrautumisena, jonka mieheni kokee ahdistavana.
Yritimme olla saman katon alla, mutta pettämisen jättämä ahdistus sai minut ahdistelemaan miestäni epäilyksillä jne. Viikko kärähtämisensä jälkeen mies sanoi haluavansa olla yksin, ei tiedä mitä haluaa jne. On ahdistunut ja haluaa nähdä helpottaako se minusta erossa. Tämä on tottakai vaikea paikka minulle, joka on olen muutenkin hylkäämiskammoinen! Sovimme, että olemme edelleen yhdessä, ei siis muita kuvioon tässä vaiheessa. Olen antanut miehelle miettimisrauhan, enkä ole ottanut pariin päivään mitään yhteyttä.
Onkohan meillä enää mitään mahdollisuuksia? Voikohan terapia muuttaa käytösmalliani niin, että mies haluaisi minut vielä? Voimmeko rakastua uudelleen..? Mies tietäöä, että olen halukas jatkamaan, tietää senkin että käyn nyt terapiassa ja muutos voisi olla mahdollinen.
Mielestäni on niin väärin, jos päädymme eroon. Syynä oikeastaan vauva- ja työväsymys :C
Kommentit (49)
mutta ollaan silti yhdessä. On monia erilaisia tapoja elää.
Sitä olenkin ajatellut, että tässä vaiheessa olisi viisainta (jos siis olemme yhdessä enää?) asua erikseen ja antaa toisillemme tilaa, minäkin saisin "itsenäistyä"pehmeämmin.. Jos joskus tuntuu siltä niin irtisanoa se toinen asunto ja muuttaa taas yhteen. Mies ei sanonut, että se olisi mahdoton ajatus, ei vain osaa sanoa juuri nyt mihinkään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhteessanne tuntuu olevan paljonkin pielessä. Hyvä että olet saanut terapiaa ja toivon että opit arvostamaan itseäsi. MUTTA onko todellakin niin että pariterapiassa on asenne että vain sinussa on vikaa? Aika usein näissä lähdetään siitä että yhteisissä ongelmissa molemmat voi muuttaa käytöstään?
Asenne on se, että minun "luonnehäiriöni" (miehen kuvaus minusta...) aiheuttaa meille nämä ongelmat. Niiiiin, itsekin ihmettelne, että ihanko minun syytäni tämä kaikki voi olla. Mies jättää minut yksin lapsen kanssa, pettää ja jättää. Syy siinä, että en osaa käsitellä tunteitani, koska olen lapsuudessa pahasti traumatisoitunut. Miehessä oli ainoastaan se vika, ettei osaa antaa anteeksi menneitäeikä osaa suhtautua ymmärtäväisesti siihen, että olen tällainen, mutta se ei tavallaan ole oma syyni.
Me painiskelemme samantapaisen tilanteen kanssa. Olemme tosin olleet yhdessä parikymmentä vuotta. Mies kokee minut ripustuvana, tuntee ahdistuvansa, koska minulla on älytön hylkäämisen pelko.
Olen käynyt taistoon tätä pelkoa vastaan, ja pelko on alkanut päästää otettaan. Olen siinä vaiheessa, että tiedän, että minä kyllä pärjään omillani. En ole riippuvainen.
Mantran tavoin toistelen päivittäin, että en "tarvitse" miestä. Haluan hänet, koska rakastan häntä, en siksi, että tarvitsen häntä.
Näin mennään ja toivotaan, että parannus tulee.
Sen vielä haluan sanoa, että hyvä, että tiedostat omat ongelmasi. Sinun vastuullasi on muuttaa itseäsi.
Mutta sinä et voi ikinä muuttaa miestäsi. Hän tekee mitä tekee, koska hänellä on omat ongelmansa ja oma traumaattinen lapsuutensa. Sinä et ole vastuussa hänen päätöksistään, etkä voi niihin vaikuttaa.
Minulla oli tärkeää ymmärtää, että vaikka vaatisin mieheltä mitä sitoutumista - niin en pysty mitenkään kontrolloimaan elämää. Vaikka miehesi muuttaisi takaisin kotiin - se ei silti takaa sitoutumista. Et pysty konrolloimaan toista ihmistä, vaikka kuinka sitoisit, vaatisit ja tarrautusit. Et vain pysty.
Tee siis töitä sen eteen, että pystyt päästämään irti ja seisomaan omilla jaloillasi. Minä olen monta kertaa lukenut oheisen, ja pikkuhiljaa alan ymmärtämään, mistä tässä kaikessa on kyse.
http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/Ch5.html
muuttaa omaan asuntoon, jos tähänkin mennessä oli vaikeuksia laskujen maksamisessa. Ja jos muutenkin näitte toisianne tosi vähän, niin mitä se oma asunto ratkaisee? Jotenkin kuulostaa siltä, että mies on SUUNNITELLUT etukäteen pettävänsä, kun piti kämppäkin hankkia.
Minusta miehesi on manipuloinut sinut uskomaan, että olet sekaisin. Todellisuudessa hän on se tarinan kusipää tässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen vielä haluan sanoa, että hyvä, että tiedostat omat ongelmasi. Sinun vastuullasi on muuttaa itseäsi.
Mutta sinä et voi ikinä muuttaa miestäsi. Hän tekee mitä tekee, koska hänellä on omat ongelmansa ja oma traumaattinen lapsuutensa. Sinä et ole vastuussa hänen päätöksistään, etkä voi niihin vaikuttaa.
Minulla oli tärkeää ymmärtää, että vaikka vaatisin mieheltä mitä sitoutumista - niin en pysty mitenkään kontrolloimaan elämää. Vaikka miehesi muuttaisi takaisin kotiin - se ei silti takaa sitoutumista. Et pysty konrolloimaan toista ihmistä, vaikka kuinka sitoisit, vaatisit ja tarrautusit. Et vain pysty.
Tee siis töitä sen eteen, että pystyt päästämään irti ja seisomaan omilla jaloillasi. Minä olen monta kertaa lukenut oheisen, ja pikkuhiljaa alan ymmärtämään, mistä tässä kaikessa on kyse.
<a href="http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/Ch5.html" alt="http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/Ch5.html">http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/Ch5.html</a>
Nämä ovat niitä asioita, jotka tavallaan tietää, mutta ei sisäistä... Tiedän, että manipuloin ja olen siinä samalainen kuin äitini. Äitinikin saa kaikki ihmiset ympärillään ahdistuneiksi, mutta pitää itseään uhrina ja marttyyrina. Ystäväni ihailee taitoani tehdä suunnitelmia ja suunnitella elämä suunnilleen eläkepäiviin asti. Tosiasiassa se aiheuttaa minulle itsellenkin ahdistusta. Nytkin harmittaa miehen lähdön lisäksi erittäin paljon se, että oikeastaan koko elämäni on turhaa, eihän mikään tule menemään niinkuin olin suunnitellut. Pitäisi oppia elämään päivä kerrallaan, sisäisen rauhan kanssa.
muuttaa omaan asuntoon, jos tähänkin mennessä oli vaikeuksia laskujen maksamisessa. Ja jos muutenkin näitte toisianne tosi vähän, niin mitä se oma asunto ratkaisee? Jotenkin kuulostaa siltä, että mies on SUUNNITELLUT etukäteen pettävänsä, kun piti kämppäkin hankkia.
Minusta miehesi on manipuloinut sinut uskomaan, että olet sekaisin. Todellisuudessa hän on se tarinan kusipää tässä.
Maksaa osan vuokrasta talonmieshommina. Asunto ratkaisee sen, että miehellä on OMA paikka missä olla ja saa rauhassa miettiä ja olla yksin, etten ole koko ajan siinä kiinni. Koska kotona ollessaan ei saa minulta rauhaa. Vaikka en teekään mitään veemäistä, mutta olen kuitenkin koko ajan läsnä. Jotenkin se ahdistaa. Nyt vauvalomalla olen vieläpä ollut kotona ihan aina. Aiemmin sentään olin välillä töissäkin ;)
Enpä usko, että mies olisi voinut manipuloida ammatti-ihmistä kuvittelemaan, että olen sekaisin puolen tunnin keskustelun perusteella. Kyllä se "vakavasti lapsuudessa traumatisoitunut" ja "ei välineitä käsitellä tunteita", "pahoja hylkäämiskokemuksia" olivat elämää nähneen psykiatrin tuomioita. Ja allekirjoitan nuo asiat itsekin. Tiedän, että minulla on todella vaikeuksia pitää itseäni kasassa pienienkään vastoinkäymisten takia.
En tiedä kuinka suunniteltua pettäminen oli, mutta tapahtui kuitenkin ennen omaa asuntoa. Mies on töissä myös öisin, eli en voi oikeastaan tietää missä kulkee milloinkin. Siellä kämpässään ei ole edes kalusteita, joten ei ole siellä pettänyt minua.
Mutta, on hän väärin tehnyt kuitenkin. Ehkä hänelläkään ei ole välineitä käsitellä tilannetta oikein? Sen tiedän, ettei ole oikeasti tuollainen kusipää millaiseksi on nyt muuttunut. Toivottavasti normalisoituu, saa ongelmansa käsiteltyä myöskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muuttaa omaan asuntoon, jos tähänkin mennessä oli vaikeuksia laskujen maksamisessa. Ja jos muutenkin näitte toisianne tosi vähän, niin mitä se oma asunto ratkaisee? Jotenkin kuulostaa siltä, että mies on SUUNNITELLUT etukäteen pettävänsä, kun piti kämppäkin hankkia.
Minusta miehesi on manipuloinut sinut uskomaan, että olet sekaisin. Todellisuudessa hän on se tarinan kusipää tässä.
Maksaa osan vuokrasta talonmieshommina. Asunto ratkaisee sen, että miehellä on OMA paikka missä olla ja saa rauhassa miettiä ja olla yksin, etten ole koko ajan siinä kiinni. Koska kotona ollessaan ei saa minulta rauhaa. Vaikka en teekään mitään veemäistä, mutta olen kuitenkin koko ajan läsnä. Jotenkin se ahdistaa. Nyt vauvalomalla olen vieläpä ollut kotona ihan aina. Aiemmin sentään olin välillä töissäkin ;)
Enpä usko, että mies olisi voinut manipuloida ammatti-ihmistä kuvittelemaan, että olen sekaisin puolen tunnin keskustelun perusteella. Kyllä se "vakavasti lapsuudessa traumatisoitunut" ja "ei välineitä käsitellä tunteita", "pahoja hylkäämiskokemuksia" olivat elämää nähneen psykiatrin tuomioita. Ja allekirjoitan nuo asiat itsekin. Tiedän, että minulla on todella vaikeuksia pitää itseäni kasassa pienienkään vastoinkäymisten takia.
En tiedä kuinka suunniteltua pettäminen oli, mutta tapahtui kuitenkin ennen omaa asuntoa. Mies on töissä myös öisin, eli en voi oikeastaan tietää missä kulkee milloinkin. Siellä kämpässään ei ole edes kalusteita, joten ei ole siellä pettänyt minua.
Mutta, on hän väärin tehnyt kuitenkin. Ehkä hänelläkään ei ole välineitä käsitellä tilannetta oikein? Sen tiedän, ettei ole oikeasti tuollainen kusipää millaiseksi on nyt muuttunut. Toivottavasti normalisoituu, saa ongelmansa käsiteltyä myöskin.
Sitä olenkin ajatellut, että tässä vaiheessa olisi viisainta (jos siis olemme yhdessä enää?) asua erikseen ja antaa toisillemme tilaa, minäkin saisin "itsenäistyä"pehmeämmin.. Jos joskus tuntuu siltä niin irtisanoa se toinen asunto ja muuttaa taas yhteen. Mies ei sanonut, että se olisi mahdoton ajatus, ei vain osaa sanoa juuri nyt mihinkään mitään.