Lue keskustelun säännöt.
Parisuddekriisi - miten tästä noustaan?!
29.09.2010 |
Hei, kuulisin mielelläni kokemuksianne vastaavista tilanteista. Itse olen kuin puulla päähän lyöty...
Minulla ja miehelläni on takana 5 vuoden suhde. Rakensimme taloamme kun huomasin olevani raskaana. Miehelläni on 3 lasta ennestäänkin, minulle tämä yhteisemme on ensimmäinen. Kun vauva syntyi pääsimme asumaan uuteen taloon ja kaikki oli todella hyvin.
Mieheni on yrittäjä ja tekee pitkää työpäivää, lähes jokaisena päivänä vuodesta. Hän ei voi ottaa vapaapäiviä suurten velkojensa vuoksi (noin 100.000). Joka kuukausi hän joutuu miettimään miten saa laskut maksetuksi ja on siitä stressaantunut.
Väsyin todella pahasti vauvan ollessa pieni. Meillä ei ole turvaverkkoa ja hoidin lasta AINA yksin, valvoin yöt jne. Vauvan ollessa noin puolivuotias hänelle alkoi tulla hampaitakin ja olin aivan uupunut yövalvomisista. Sanoin miehelle, että pitää hänenkin olla joskus edes kotona, tulen vielä hulluksi. Mies ei ymmärtänyt tätä vaan syytti minua itsekkyydestä jne, kun en ymmärrä, että laskutkin on maksettava. Samaan syssyyn antoi ymmärtää, että olen huono äiti ja meille ei koskaan tulisi toista lasta kun en selviä yhdenkään kanssa (siihen saakka olimme olleet ilman ehkäisyä, sillä toivoimme toista vauvaa mahdollisimman pienellä ikäerolla). Tästä suivaantuneena ilmoitin, etten ota enää hänen lapsia aiemmasta liitosta hoidettavakseni, jos mies ei ole itse kotona. Kun enhän kuulema selviä omastanikaan, miksi hoitaisin muiden lapset... JA huom, olin silloin aivan yliväsynyt ja reaktiot sen mukaisia.
No elämä jatkui riidellen, olin vain päivä päivältä väsyneempi. Kesäkuussa riitelimme typerästä aiheesta, jonka yhteydessä sanoin miehelle, että jos perhe-elämä ei kiinnosta, voi lähteä kulkemaan.
Sen riidan jälkeen mikään ei tullut enää kuntoon. Mies sanoi etsivänsä itselleen asuntoa, minähän itse käskin lähteä. Pyysin sitä jatkuvasti anteeksi. Hän sanoi, että en ole koskaan mielestään hyväksynyt hänen lapsiaan ja kanssani on ahdistavaa, olen liian vaativa enkä muutu vaikka on sanonut monesti mikä mättää.
Mies oli koko kesän veemäinen ja todella vähän kotona. Ei vastannut puheluihini, ei antanut suukkojakaan. Seksiä meillä oli entiseen tapaan useasti. Sanoin ystävällenikin, että jos en tuntisi miestäni niin luulisin, että hänellä on suhde.
Aikanaan mies sai itselleen oman asunnon, jonka lupasin ottaa, jotta hän saisi myös omaa tilaa. Sen jälkeen meillä menikin paremmin, mies oli kotona enemmän kuin ennen oman asunnon hankkimista! Ajattelin, että kyllä tämä tästä... Kunnes sain miehen kiinni pettämisestä. Ilmeisesti juttu oli jo loppunut, mutta tottakai meile tuli aiheesta aivan järjetön tappelu. Kuitenkin sanoin, että haluaisin vielä yrittää korjata tilanteen, onhan meillä lapsikin.
Menimme jopa pariterapiaan, josta minut ohjattiin psukoterapiaan. Psykiatrin mukaan minulla on lapsuudestani johtuvia traumoja, jonka vuoksi en osaa käsitellä tunteita ja minulla on kova hylkäämisenpelko. tämä ilmenee kai jonkinlaisena tarrautumisena, jonka mieheni kokee ahdistavana.
Yritimme olla saman katon alla, mutta pettämisen jättämä ahdistus sai minut ahdistelemaan miestäni epäilyksillä jne. Viikko kärähtämisensä jälkeen mies sanoi haluavansa olla yksin, ei tiedä mitä haluaa jne. On ahdistunut ja haluaa nähdä helpottaako se minusta erossa. Tämä on tottakai vaikea paikka minulle, joka on olen muutenkin hylkäämiskammoinen! Sovimme, että olemme edelleen yhdessä, ei siis muita kuvioon tässä vaiheessa. Olen antanut miehelle miettimisrauhan, enkä ole ottanut pariin päivään mitään yhteyttä.
Onkohan meillä enää mitään mahdollisuuksia? Voikohan terapia muuttaa käytösmalliani niin, että mies haluaisi minut vielä? Voimmeko rakastua uudelleen..? Mies tietäöä, että olen halukas jatkamaan, tietää senkin että käyn nyt terapiassa ja muutos voisi olla mahdollinen.
Mielestäni on niin väärin, jos päädymme eroon. Syynä oikeastaan vauva- ja työväsymys :C
Kommentit (49)
Tai mihinkään muuhunkaan, mihin mikään laki ei velvoita. Kun hyväksyt sen, saat vapauden tosiaan keskittyä itsesi huoltamiseen (ja lapseen). Mies tekee myös itse omat ratkaisunsa.
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän kuitenkin, että haluaisin suhteelta muutakin kuin toimivan seksin ja töiden tekemisen rahan kiilto silmissä... Mutta ehkäpä meille tulisi muutakin elämänsisältöä, jos suhteemme alkaisi ns puhtaalta pöydältä ja mieheni rakastuisi minuun taas. Uskon, että hänkin haluaisi asiat kuntoon, ei ole tyypiltään sellainen sika, joka panee ympäriinsä ja jättää vaimokkeen ja pienen lapsen tuosta noin vain. Hänen käytös kertoo minulle, että hänellä on henkisiä ongelmia itselläänkin. mutta minulle ei puhu ongelmistaan, eikä oikeastaan kellekään.
Tai mihinkään muuhunkaan, mihin mikään laki ei velvoita. Kun hyväksyt sen, saat vapauden tosiaan keskittyä itsesi huoltamiseen (ja lapseen). Mies tekee myös itse omat ratkaisunsa.
2
Niinpä ja pakottaminen ei selvästikään ole toiminut kovin hyvin tähänkään mennessä. Jossain vaiheessa täytyy ottaa yhteyttä tuon lapsemme tapaamisista, jos ei ala kuulumaan mitään. Sanoin, että en ala hoitamaan lasta yksin loppuelämääni, että hän saa etsiä itseään, minullakin on vaikeaa ja tarvitsen myös lepoa ja myös minä haluan olla joskus yksin...
Tai mihinkään muuhunkaan, mihin mikään laki ei velvoita. Kun hyväksyt sen, saat vapauden tosiaan keskittyä itsesi huoltamiseen (ja lapseen). Mies tekee myös itse omat ratkaisunsa.
2
Niinpä ja pakottaminen ei selvästikään ole toiminut kovin hyvin tähänkään mennessä. Jossain vaiheessa täytyy ottaa yhteyttä tuon lapsemme tapaamisista, jos ei ala kuulumaan mitään. Sanoin, että en ala hoitamaan lasta yksin loppuelämääni, että hän saa etsiä itseään, minullakin on vaikeaa ja tarvitsen myös lepoa ja myös minä haluan olla joskus yksin...
... tässä tilanteessa on se, että olen vihdoin päässyt terapiaan, josta Kela vieläpä korvaa suurimman osan. Saan vihdoinkin apua ongelmiini ja pelkoihini. Ehkä minusta tulee vielä onnellinen ihminen, jos ei tämän miehen niin jonkun muun kanssa. Yksinäisyys on minulle todella kova pala ja saan tosissaan taistella itseäni vastaan, etten ota luuria ja soita miehelle kertoakseni ikävästä ja pahasta mielestä... Mutta tiedän, että se olisi typerää ja ahdistaisi miestä entistä enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan oikeasti nainen!
Jos sulle riidassa mies sanoo että voit sitten ottaa ja mennä, niin LÄHDETKÖ OIKEASTI ETSIMÄÄN KÄMPPÄÄ?
Kyllä sinun ukossa on PALJON vikaa.
Vaikka olisit "takertuva" niin se on perheenisä, ja HÄNELLÄKIN on vanhemmuuden velvollisuuksia ja sinua kohtaan myös koska olet hänen kumppani!!
Mun tuli ihan paha mieli sun puolesta, ei se sun ukko ole joku vapaalentäjä vaan te olette PARIsuhteessa ja jos se ei jumalauta helli, vastaa puhelimeen niin kusipää se on.
Itse en tollasta ukkoa katselisi. Dr.Philin sanoin: "Jos sun ukolla on firma, sen pitää olla kannattava että voi palkata sinne työntekijän niin hän voi tulla kotiin!" Tai jos ei firma ole kannattava niin se lakkautetaan.
Mutta mikä suhde se sellanen on jossa ukko ahdistuu sun pahasta olosta?
Se on väärä sulle. Parisuhteessa pitää kuunnella toista, pitää pystyä puhumaan.
13
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan oikeasti nainen!
Jos sulle riidassa mies sanoo että voit sitten ottaa ja mennä, niin LÄHDETKÖ OIKEASTI ETSIMÄÄN KÄMPPÄÄ?Kyllä sinun ukossa on PALJON vikaa.
Vaikka olisit "takertuva" niin se on perheenisä, ja HÄNELLÄKIN on vanhemmuuden velvollisuuksia ja sinua kohtaan myös koska olet hänen kumppani!!Mun tuli ihan paha mieli sun puolesta, ei se sun ukko ole joku vapaalentäjä vaan te olette PARIsuhteessa ja jos se ei jumalauta helli, vastaa puhelimeen niin kusipää se on.
Itse en tollasta ukkoa katselisi. Dr.Philin sanoin: "Jos sun ukolla on firma, sen pitää olla kannattava että voi palkata sinne työntekijän niin hän voi tulla kotiin!" Tai jos ei firma ole kannattava niin se lakkautetaan.
On sanonutkin joskus kun asuimme hänen asunnossaan, enkä lähtenyt. Haluankin nähdä muuttuisiko hän enää entiselleen, jos minun käytökseni muuttuisi... En todellakaan haluakaan tätä kusipää-äijää, joka siitä on nykyään tullut! :P Mielestäni on todella omituista käytöstä lähteä vain kulkemaan jonkin riidan takia, olen ajatellut, että olemme yhdessä aina, kun meillä ei ole "oikeita ongelmia"... Siksi ajattelenkin, että hänellä ei ehkä ole itselläänkään kaikki kotona juuri nyt. Että siellä miettiköön, miten saan päänsä kuntoon...
Mutta mikä suhde se sellanen on jossa ukko ahdistuu sun pahasta olosta?
Se on väärä sulle. Parisuhteessa pitää kuunnella toista, pitää pystyä puhumaan.
13
5 vuottahan se on jo minua tukenut ja yrittänyt saada "hoitoon". Kai sillä on voimat loppu? No toivottavasti tuon terapian ansiosta minusta tulee vielä sen verran ehjä ihminen, että voin rakentaa toimivan suhteen, edes jonkun kanssa joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kellään muulla kokemusta tällaisesta ja tuliko suhde kuntoon enää??
AP
että jos olit aivan poikki esikoisen kanssa niin miksi ihmeessä olitte ilman ehkäisyä? Luulitko, että toinen lapsi pelastaisi jotain?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että jos olit aivan poikki esikoisen kanssa niin miksi ihmeessä olitte ilman ehkäisyä? Luulitko, että toinen lapsi pelastaisi jotain?
Minun mielestäni olimme kuitenkin väsyneitä, mutta onnellisia. Mistään korjaustoimenpiteestä ei siis ollut kysymys vaan halusta saada toinenkin lapsi.
että jos olit aivan poikki esikoisen kanssa niin miksi ihmeessä olitte ilman ehkäisyä? Luulitko, että toinen lapsi pelastaisi jotain?
Minun mielestäni olimme kuitenkin väsyneitä, mutta onnellisia. Mistään korjaustoimenpiteestä ei siis ollut kysymys vaan halusta saada toinenkin lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin koko viestiketjun läpi, ja minulle jäi tekstistäsi sellainen kuva, että et arvosta itseäsi yhtään. Kutsut itseäsi vaimokkeeksi, krjoittelet sillä asenteella, että "jos minä terapiassa parannun, niin ehkä ukko ottaa minut vielä takaisin" jne. (ok, et sanonut noin ihan suoraan, mutta sellainen tunne viesteistäsi jäi.)
Jos haluat "parantua", niin tee se itsesi ja lapsesi takia. Opettele arvostamaan itseäsi, sillä tekstisi perusteella olet vahva ja sisukas nainen. Moni olisi paljon huonommassa kuosisssa kaiken sen jälkeen mitä kerrot kokeneesi. Jumalauta nainen, sinähän olet soturi, todellinen taistelija!
Älä keskity siihen mitä miehesi sanoi tai teki, hänellä on selvästi ihan omat ongelmansa, jotka hänen täytyy selvittää ennen kuin hän on kelvollinen aviomies ja, mikä tärkeämpää, kelvollinen isä. En ole asiantuntija, mutta miehesi käytös vaikuttaa kovasti alkavan burn outin ja masennuksen oireilulta. Myös hän on käynyt läpi helvetinmoisen prässin, ja nyt taitaa olla takki aika tyhjä. Jos hän ei itse sitä tajua, niin voisitko pyytää vaikka hänen läheisintä ystäväänsä mainitsemaan asiasta. Koeta esittää pyyntö niin, ettei se vaikuta kaverin kautta miehessä roikkumiselta tms. vaan huolelta lapsesi isän kunnosta. Älä itse ota tällä hetkellä kontaktia mieheesi, sillä hän voi tulkita sen provosoinniksi, eikä taatusti ota yhteyttä mihinkään auttavaan tahoon.
Sinun pitää nyt löytää itsekunnioituksesi, päästä eroon hylkäämisenpelostasi ja keskittyä itseesi ja lapseesi ihan kokonaan. Ota miehestä etäisyyttä, ettei hän sotke terapiaasi ja eheytymistäsi. Ehkä vielä joskus olette yhdessä, mutta se on bonusta, ei terapian yms. päätavoite.
Joku viisas sanoi joskus tämän lausahduksen, jonka kaikki tietävät, mutta harvat ovat todella sisäistäneet: Jos rakastat jotakuta päästä hänet vapaaksi. Jos hän palaa luoksesi, on hän ikuisesti sinun. Jos ei, ei hän sinun ole koskaan ollutkaan.
Joo, onhan se klisee, mutta sopinee tilanteeseesi.
Muista että sinulla on lähelläsi maailman paras asia - lapsesi. Muista nauttia hänestä ja parane hänen takiaan, ei miehen.
Lämmöllä ja tsempaten,
Eräs joka tappelee omien painajaistensa kanssa
Luin koko viestiketjun läpi, ja minulle jäi tekstistäsi sellainen kuva, että et arvosta itseäsi yhtään. Kutsut itseäsi vaimokkeeksi, krjoittelet sillä asenteella, että "jos minä terapiassa parannun, niin ehkä ukko ottaa minut vielä takaisin" jne. (ok, et sanonut noin ihan suoraan, mutta sellainen tunne viesteistäsi jäi.)
Jos haluat "parantua", niin tee se itsesi ja lapsesi takia. Opettele arvostamaan itseäsi, sillä tekstisi perusteella olet vahva ja sisukas nainen. Moni olisi paljon huonommassa kuosisssa kaiken sen jälkeen mitä kerrot kokeneesi. Jumalauta nainen, sinähän olet soturi, todellinen taistelija!
Älä keskity siihen mitä miehesi sanoi tai teki, hänellä on selvästi ihan omat ongelmansa, jotka hänen täytyy selvittää ennen kuin hän on kelvollinen aviomies ja, mikä tärkeämpää, kelvollinen isä. En ole asiantuntija, mutta miehesi käytös vaikuttaa kovasti alkavan burn outin ja masennuksen oireilulta. Myös hän on käynyt läpi helvetinmoisen prässin, ja nyt taitaa olla takki aika tyhjä. Jos hän ei itse sitä tajua, niin voisitko pyytää vaikka hänen läheisintä ystäväänsä mainitsemaan asiasta. Koeta esittää pyyntö niin, ettei se vaikuta kaverin kautta miehessä roikkumiselta tms. vaan huolelta lapsesi isän kunnosta. Älä itse ota tällä hetkellä kontaktia mieheesi, sillä hän voi tulkita sen provosoinniksi, eikä taatusti ota yhteyttä mihinkään auttavaan tahoon.
Sinun pitää nyt löytää itsekunnioituksesi, päästä eroon hylkäämisenpelostasi ja keskittyä itseesi ja lapseesi ihan kokonaan. Ota miehestä etäisyyttä, ettei hän sotke terapiaasi ja eheytymistäsi. Ehkä vielä joskus olette yhdessä, mutta se on bonusta, ei terapian yms. päätavoite.
Joku viisas sanoi joskus tämän lausahduksen, jonka kaikki tietävät, mutta harvat ovat todella sisäistäneet: Jos rakastat jotakuta päästä hänet vapaaksi. Jos hän palaa luoksesi, on hän ikuisesti sinun. Jos ei, ei hän sinun ole koskaan ollutkaan.
Joo, onhan se klisee, mutta sopinee tilanteeseesi.
Muista että sinulla on lähelläsi maailman paras asia - lapsesi. Muista nauttia hänestä ja parane hänen takiaan, ei miehen.
Lämmöllä ja tsempaten,
Eräs joka tappelee omien painajaistensa kanssa
Tiedän, että en arvosta itseäni, se on ehkä koko ongelman ydin. Jotenkin olen aina osannut hakeutua seuraan, jossa minut on lytätty. sellaista oli myös lapsuuteni.
Huvittavaa on, että pidän itseäni aivan altavastaajana parisuhteessammekin. Mies taas sanoi yhteisellä terapiakerrallamme suunnilleen niin, että olen niin voimakastahtoinen ihminen, että hänellä ei ole tilaa hengittää.
Miehelläni ei ole läheisiä ystäviä, vain ihmisiä, jotka tuntee töidensä kautta. Se on huolestuttanut minua tässä hänen väsymyksessäänkin, kun hän ei tee muuta kuin töitä tai sitten on kotona kiukuttelemassa väsymystään. Hän ei siis harrasta mitään eikä tapaa muita ihmisiä töiden ulkopuolella kuin minut ja lapsen. Järkeilin, että ehkä siksi se toinen nainen pääsi kuvioon mukaan, mies tarvitsi ulkopuoliseta kuuntelijaa?
Hän sanoi itsekin, että haluaisi puhua jollekin ja tarvitsisi apua. Minusta ei ehkä ole tukijaksi tällä hetkellä kun olen itsekin tässä jamassa. VAan kun hän jäi puhumaan terapeutin kanssa pariterapiamme jälkeen niin tämä nainenpa oli todennut, että miehessä ei ole mitään vikaa eikä tarvitse hoitoa tai lääkkeitä tai mitään. Miestä jäi harmittamaan tämän jälkeen, sanoi, että pitää kai kysyä jostain muualta.Tunsi, ettei hänen näkemyksensä tullut tarpeeksi esille , eikä hänen huoliaan huomioitu ollenkaan. Olimme siis yhtä mieltä, siitä, että hän tarvitsee kuuntelijaa. En tiedä onkp hakenut apua mistään.
Tuota klisettä olen yrittänytkin pitää ohjenuoranani jo silloin kun lupasin hänen ottaa oman asunnon. Ja se oli minulta aika iso myönnytys.
kun molemmat ovat uupuneita ei parisuhdettakaan voi hoitaa tai parantaa. Ensin pitää molempien miettiä mitä haluaa elämältä, mitkä asiat ovat todella tärkeitä.
Parisuhde on kahden aikuisen ihmisen yhteinen vapaaehtoinen sopimus. Ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta nyt taitaa olla aika hoitaa ensin oma pää kuntoon, opetella elämään itsenäisemmin ja vasta myöhemmin harkita onko yhteen palaamisella mahdollisuuksia.
mutta ollaan silti yhdessä. On monia erilaisia tapoja elää.
Suhteessanne tuntuu olevan paljonkin pielessä. Hyvä että olet saanut terapiaa ja toivon että opit arvostamaan itseäsi. MUTTA onko todellakin niin että pariterapiassa on asenne että vain sinussa on vikaa? Aika usein näissä lähdetään siitä että yhteisissä ongelmissa molemmat voi muuttaa käytöstään?
kun molemmat ovat uupuneita ei parisuhdettakaan voi hoitaa tai parantaa. Ensin pitää molempien miettiä mitä haluaa elämältä, mitkä asiat ovat todella tärkeitä.
Parisuhde on kahden aikuisen ihmisen yhteinen vapaaehtoinen sopimus. Ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta nyt taitaa olla aika hoitaa ensin oma pää kuntoon, opetella elämään itsenäisemmin ja vasta myöhemmin harkita onko yhteen palaamisella mahdollisuuksia.
Mieheni ei tiedä nyt mitä haluaa elämältä, parisuhteelta tms. Ei osaa sanoa. En tiedä oikein olemmeko nyt yhdessä vai emme... Kun ei osannut tehdä siitäkään päätöstä. On sen tultava jossain vaiheessa katsomaan postinsa, hakemaan tavaroita tai pesemään pyykkiä tänne... Saa nähdä miten sitten suhtautuu. Minähän olen varmaan kotona jokatapauksessa, olenhan hoitovapaalla.Minä luulisin tietäväni, että haluan ehjän perheen juuri tuon miehen kanssa. Meillä on ollut hyvätkin hetkemme... Mutta toista ei voi pakottaa haluamaan samoja asioita. Välimatka ja irtiotto on varmasti paras vaihtoehto juuri nyt.
Sitä minäkin toivon, vaikka en ole enää itsekään varma haluanko olla yhdessä rakkaudesta vai riippuvaisuudesta? Mutta ehkä tämä kaikki selviää kun aloitan oman paranemisprosessini... Pelottaa, että mies löytää jonkun muun sillä välin kun annan aikaa miettiä...