Heh, kävin fiilistelemässä vanhalla kotiseudulla

Lapsena luokallani oli poika jota inhosin, oli pullukka ja kiusasi aina. Mikä harmittavinta tämän pojan mummo asui seinänaapurinamme, joten säännöllisesti häneen törmäsin.



Meni toistakymmentä vuotta ja en tätä poikaa enää tavannut, kun muutimme toisaalle.

Sitten yksi kaverini alkoi puhumaan kuinka oli rakastunut tähän poikaan ja mietti miten voisi tutustua häneen paremmin. Ajattelin että hyi, siihen ällötykseen mutta lupasin auttaa häntä.

Niimpä sitten baarissa lompsin se pojan/miehen luo ja esittelin itseni että muistatko minua. Hitto että se mies oli komea ja hyvä kroppainen!



Pahaksi onneksi tämä mies sitten ei kiinnostunutkaan kaveristani vaan minusta. Minusta oli tosi kiusallista kun tämä soitteli minulle, lähetteli kirjeitä yms. Kaverinikin sitten vähän suutahti minulle vaikken mitenkään vastannut tämän miehen huomionosoituksiin.



Lopulta mies luovutti eikä ollut enää minuun yhteydessä.



Meni taas muutama vuosi, törmäsin mieheen kaupungilla. Hän käveli käsi kädessä jonkun naisen kanssa, vaivautuneesti vastasi tervehdykseeni.

Jonkun ajan kuluttua äitini kertoi, että hänen työkaverikseen oli tullut tuttuni. Nainen oli heti kysynyt äidiltäni että onko minun äiti ja oli jutellut kuin olisi minut paremminkin tuntenut. Lopulta kävi ilmi että tämä nainen oli sen miehen vaimo, jonka olin kerran sekunnin verran nähnyt. Ilmeisesti minusta oli heillä kotona sitten enemmänkin keskusteltu.



Kohtalo heitti minut asumaan taas siihen vanhaan lapsuuden kotiin, sen miehen mummon seinänaapuriksi. 5 vuoden aikana kiinnyin siihen mummoon. Jos ei naapurista kuulunut ääniä piti minun mennä parvekkeelta kuikuilemaan mummon asuntoon että onko siellä elonmerkkejä. Sen miehen isästäkin tuli "tuttu" kun aina rapussa törmätessämme vastasi tervehdykseeni ihanan kotoisasti murahtaen ja kulmiaan nostaen, isotätinsä kanssakin raatailin usein kun kävi naapurissa siskoaan tapaamassa. Muutin taas toisaalle ja perustin perheen nykyisen mieheni kanssa.



Kului taas vuosia etten sitä poikaa/miestä nähnyt, eikä hän edes käynyt mielessäni, kunnes hän pyysi minua fb-kaverikseen. Kävi ilmi että hän on mennyt uudelleen naimisiin muuttanut toiselle paikkakunnalle yms.



Nyt kun olen hänen juttujaan lukenut, niin on alkanut hirveästi harmittamaan kun en silloin aikanaan hänelle lämmennyt kaveristani huolimatta.



Viikonloppuna kävin sitten vanhalla kotiseudulla, jossa alunperin siihen poikaan tutustuin. Muistelin kuinka poika oli kiusannut meitä ja raivostuttavasti kirmaillut pitkin nurmikenttiä. Lopulta huomasin seisovani yhden aidan vieressä ja pohtivani missä talossa poika aikanaan asui. Silloin jostain sieluni syövereistä löysin muiston kuinka olin jo silloin lapsena siinä aidan vieressä seisonut ja haikeasti tuijotellut sen pojan kotia kohti, josko kohta sieltä tulisi. Ymmärsin, että oikeasti olin jo pikkutyttönä ollut ihastunut häneen mutta jotenkin vain verhonnut sen inhoamiseksi kun oli sellainen pullukka ja kiusankappale.



Harmittaa tosi paljon etten silloin aikanaan edes kokeillut millainen mies olisi ollut, nyt se on myöhäistä. Tulin niin hyvin toimeen hänen sukulaistenkin kanssa :)