***Heinäkuiset 2011***
Aloitan jo uuden pinon, kun jouduin tänne suorilta viime kuusta. Eli oli tarkoitus tehdä viides Inssi oman ovulaationi mukaan ja mun tuurilla se ovis olikin nyt viikonloppuna eikä enää mitään tehtävissä. Aiemmin ovis ollut kp 16-18 ja nyt kp 13. On se niin väärin!
Eli nyt on inssien ajoitusten kanssa sählätty ihan riittävästi ja seuraavana IVF/ICSI. huh, vähän hirvittää ne hormonimäärät ja varsinkin se punkteeraus. Mutta kai siitä selviää hengissä ja mitäpä sitä ei tekisi oman pikku nyytin eteen.
Plussatuulia puhaltelen ja toivottavasti en saa kovin paljoa seuraa tuolta kesäkuisista! voin aivan hyvin harrastaa yksinpuhelua täällä, hih.
Kommentit (755)
Uutena siis. Laitoin eilen viestin kesäkuisiin, väärään paikkaan siis ? Olen siis 33 v nainen, elänyt 10v avioliitossa, meillä on 2 poikaa, 1999 ja 2001 syntyneet. Kuparikierukka ollut ja nyt se poistettiin eikä uutta laitettu tilalle, koska yhtäkkisesti mieleen juolahti, että "jos sittenkin?" kolmas... Nyt siis viimeiset menkat 4.10. kierto ollut aina pitkähkö 31-38, kierukan kanssa 36-38, ilman hiukan vähemmän. Ovistuntemuksia on nyt alkuviikosta ollut, tikkuplussa ma illalla, limat uupuu, muuten voisi olla ovisoireita...Jotenkin nyt ilman kierukkaa oireita on vähemmän (vuodot, valkovuodot siis, limat, oviskivut, tuntemukset...) Onko muilla samoja kokemuksia? Eilen särki pää aivan sairaasti, ti illalla myös. Lämmöt oli ma ja ti 35,6-7 ja nyt vähän ylempänä. Seuraillaan.
Tästä se lähtee?
Iltatähtönen 18/ 31-36 (viimeiset kierrot: 31, 35,37 muistaakseni)
Ja tervetuloa kaikki uudet! :)
Minni*86*: Mikäs tilanne on, joko olet testannut? Siittiöt kuulemma yleensä tosiaan säilyy päiviä hengissä, eli rakastelu plussan aikaan on oikein hyvä hetki raskautumiselle. :)
Mitäs Basbartuulle kuuluu? Entä Ollikollille?
Nelkulle pahoittelut. :(
evelinalle peukut edelleen pystyssä!
ON: testasin nyt sitten tänä aamuna normaalivahvuisella testillä ihan selvän negan, eli joko masussa ei ole ketään, tai sitten on vielä liian aikaista (dpo 11 /kp 24).
Oireet ovat olleet viimeiset pari päivää vähäisiä, ei siis juuri mitään kuukautisiin EIKÄ raskauteen liittyvää. Tavallisuudesta poikkeavaa on lähinnä vain jatkuva paleleminen (no, lämpötila on laskenut varmaan sisätiloissakin) ja jatkuva jano (edellisestä johtuen huoneistoja lämmitetään, vaikuttanee siis huoneilman kuivuuteen). Nenä on myös tukossa ja limakalvot tuntuvat oudolta, mutta liittynee edellisiin. Lämpö on edelleen samassa 36.9-37.0.
Olen lähdössä lauantaina kavereiden kanssa viihteelle ja mietin, mitähän tuon juomisen kanssa tekisi. Kävin sitten tänään ostamassa herkän testin, jolla päätin testata lauantaina aamulla (dpo 13). Jos herkkä testi ei tuolloin näytä mitään, niin eiköhän se ole jo niin varma tulos, että sen 3-4 annosta uskaltaaa juoda alkoholia...
Yksi hassu juttu mulla on: "kiitos" pillereiden lopetuksen, viime kuukaudet olen "nauttinut" rasvaisesta ihosta ja pieniä finnejä on tullut erityisesti välillä viikko ennen kuukautisia - ovulaatio. Nyt kuitenkin vähän ovulaation jälkeen iho kuivui normaaliksi, eli finnit ja rasvainen iho ovat vain huonoja muistoja. :) Tosi outoa, kun tuo ei nyt ainakaan raskauteen liity, mutta ei kyllä menkkojenkaan alkamiseen...? Eikös kummassakin tapauksessa pitäisi käydä toisin päin?
t. Usva yk3, kp 24/25-27, dpo 11
Joo aivan selvä nega... Oon vielä vähä pihalla noista dpo päivistä... ku jossain luki että kun saa ovis + niin olis dpo -1 (seuraavana päivänä olis ovis jolloin dpo=0) tällä laskutavalla mulla olis dpo 9/ toinen laskutapa oli etä ovis+ = dpo 0 ja tällä laskulla olis siis dpo 10.. äääh..
Mut aivan selvä nega siis )= toisaalta arvelin sitä..
Rinnat on edelleen kipeät.. mut tosiaan varmaan teroista..
kp 24/22-28 yk 10 dpo9/10 XD
ja Minni ja Usva, elkää lannistuko, vielä on aikaista testata eli täydet mahkut muuttua plussaksi. Ja Usva, jos saat vkl negan niin ei kai pari lasillista haittaa. Monethan saattaa vetää täyslärväkkeet ja moneen kertaan kun eivät vielä tiedä olevansa raskaana. Vaikkakin mielelläänhän sitä haluaa olla varman päälle jos vaikka sattuisikin olemaan raskaana.
Juttelin tänään naapurin kanssa, joka on ollut monta kertaa raskaana. Hänellä oli ollut samanlaisia kramppeja kuin minulla ja oli mennyt ihan lääkäriin asti kun ihmetteli mistä on kysymys. Ja lääkärin vastaus, onneksi olkoon, olette raskaana. Voih, tämä nostaa kyllä kovasti toiveita. Ei pitäisi varmaan kysellä mitään eikä lukea mitään, antaa vaan toivoa ja jos ei kaikki menekään putkeen niin pudotus on taas valtava. No sille ei sitten voi mitään. Huoh, että on odottavan aika pitkä...
Usva ja Minni, nyt ei todellakaan kirvestä kaivoon tai mihinkään muuallekkaan, toivoa on ennenkuin täti tulee, toivottavasti ei tule ! Minä ainakin kovasti puhkua puhallaan tätiä kauemmas ja vuorostaan plussia tikkuihin, oikein tulvana ! Oireet kuulostaa niin napeilta!!
Täällä tätiä odotellaan kylään, nyt siis menossa 23/24-28, muutama viime kierto siis ollut sen 24, ja nytkin tuntemukset kääntyvät selvästi tädin tulon puoleen, turvottaa ja lämmöt on laskeneet, iho kukkii ja mahassa polttelee, kn (olen tässä kierrossa yrittänyt tarkkailla sitä, vaikka eihän se mikään varma veijjari olekkaan..) on ylhäällä, mutta pehmeä ja auki, ja ns lyttänänä, kuin päälle astuttu tatti, joten täti on kaikin merkein tulossa..
Jos täti ei kuitenkaan kaikesta huolimatta päätä vierailla tässä osoitteessa huomenna, niin ylihuomenna testailen !
Mietin tossa josko tilaisi ensimmäistä kertaa elämässään noita ovistikkujakin.. tulisi ainakin varmemmin käytettyä päivät hyväksi! Onko teillä jotain vakkari paikkaa, josta sais moisia halvalla?
Evelina, toivottavasti pikkumyy on ottanut hyvän otteen ja pysyy vauhdissa mukana, minä ainakin lähetän kovasti sinitarra terveisiä pikkuiselle!
Halauksia kaikille tasapuolisesti!
Ilmoitusmielessä vaan tulin piipahtamaan eli kesäkuisista putosin minäkin. Varmaan alkupäivät menee enemmän taustaillessa mutta hengessä mukana kuitenkin;) Tsempit kaikille!T.Wilpuri kp1/27?Yk7
tänne kesäkuisista tänään ilmestyneen tätin myötä.
Tosin kierrot niiiiiin pitkiä,että kun laskin raskauslaskurilla niin la menis jo 6.8 asti...
Minny kp1/37-39 yk4
ILtaa!
Pahoittelut negan testanneille!
Evelina: mulla on ollut molemmissa raskauksissa vihlomista, kolotusta ja repäisykipuja alkuun, ne alkoivat jo ennen testiä (ensin menkkamaista, sitten repivää ja vihlomista) ja jatkuivat melkeen 12 viikolle. Peukkuja!
Omanapa: NYt tuli todella tumma ovisplussa. Eli se ma illan oli vielä ilmeisesti ns. haamu (vaikka olikin aika vahva) ja sen jälkeen ollut pari selvää haamua, nyt on tummaa. Puuhastelut alkaa vasta huomenna illalla, mies on nyt poissa. Lauantaina olla kahden, lapset mummilassa ja viihteelle mennään ystäväpariskunnan kanssa- sopii toivoa, että on paljon "yhteistä aikaa" ;). Päätä särkee koko ajan, lienee kuuluvana tähän kierron kohtaan.
Iltatähtönen 18/ (31)33-38
Täältä putkahtaa kanssa uusi yrittäjä mukaan keskusteluun. Moi kaikki!:)
Olen 24-vuotias esikoisvauvahaaveilija ja kolmannen kuukauden yritykset juuri laitettiin käyntiin. Olen vieläkin maassa edellisistä epäonnistumisista ja itselläni on aika pessimistinen asenne parhaillaan koko touhuun (vaikka oman lapsen kaipuu onkin valtava). Tulinkin nuuskimaan, josko täältä saisin vähän intoa ja uskoa yritykseeni! Mieheni on nyt ehdottomasti sitä mieltä, että tästä kierrosta tärppää:) Toivotaan, että hän on oikeassa - myös teidän muiden kohdalla!
LaLa kp 8/~25
ja tervetuloa kaikille uusille. Ihanaa kun täällä on näin paljon porukkaa ja taas hirmu monella jännät paikat käsillä :) Tsemppiä ja PLUSSIA kaikille!!
Voi Eveliina miten lähellä kaikki onkaan. Toivon niiiin paljon että pikkuinen jaksaa pysyä matkassa ja kaikki menee hyvin.
Olen taustaillut pitkän aikaa ja nyt ajattelin tehdä "tilapäivityksen". Eli luulenpa että täti koputtelee jo ovelle, sen verran nyt kyllä sattuu taas että ohhoh. Vielä ei ole tiputtanut mutta luulen että tämän päivän aikana alkaa. Tosin osasinkin sitä odottaa koska tämä kierto jäi hyödyntämättä mielestäni, joka tavallaan oli ihan hyvä juttu, koska tiistaina olin nenän sivuonteloiden tähystysleikkauksessa ja siinä sai jos jonkin moista lääkettä suoraan suoneen ja siihen päälle vielä kortisoni- ja antibioottikuuri. Jollain tavalla toivonkin ettei olisi onnistunut noiden lääkkeiden takia. Vaikka tuskin verenkierto olisikaan vielä yhteinen, mutta silti. Mutta hyväpuoli tässä on se että sain haju- ja makuaistini takaisin :), jotka ovat ollet kadoksissa jo kaaauan. Mutta nyt uuteen nousuun ja ajattelin tällä tulevalla kierrolla tsempata oikein kunnnolla. Ovistestit käyttöön ja pupuilua oiken kunnolla ;) Ja jos täti nyt on tullakseen niin jos nyt seuraavalla kierrolla tärppää niin la osuis noin heinäkuun loppupäiville niin saan vielä roikkua täällä teidän kanssanne, jee :)
Oikein kirpsakkaa syyspäivää ja paljon tsemppiä, plussia ja kaiken laisia tarrasukkia ja muita kiinnittymis välineitä toivottelen kaikille!!
Piiu kp27/25-31
Tänään sitten aamulla testailin jollain apteekin perustestillä ja haaleatakin haaleampi viiva testiin tuli, jopa mies aamuunisilla silmillään oli näkevinään saman viivan kuin minäkin =)
Nyt ei auta kuin odotella ja testata sitten ensi viikolla uudestaan. Tilasin netistä Clearbluen viikkonäytöllisen testin ja josko se tänään tulisi, niin maanantaina voisin yrittää uutta testiä, olettaen, että menkat ei ole alkaneet. Jotenkin tätä ei vielä usko todeksi =)
Ja tietty tuo edellisen kierron kemiallinen raskaus vielä kummittelee mielessä. Siinä tosin tuhruvuoto alkoi jo KP23 ja nyt on jo KP28 eikä vuotoja ole tullut.
Kauheasti paljon plussatuulia kaikille!!!!!
Olikos muuten muita viikonloppuna/alkuviikosta testaajia, Minni, Usva???
Pisimmän kierron mukaan l.a. olisi 2.7., ja joku olikin jo ehtiyt heinäkuisille oman aloituksen tehdä, mutta kun viimeksi kävi köpelösti, niin minä pyörin kyllä täällä kunnes (jos) saan vahvan plussan testiin =)
terkuin varovasti onnellinen baba (ehkä rv 3+6)
Ihanaa ! Varovaiset onnen muiskautukset täältä!
Toivottavasti pysyy matkassa ja plussa vahvistuu näinä päivinä. Olen super onnellinen sun puolesta!
Varovaiset onnittelut täältäkin. Saat siis kunnian olla ryhmän ensimmäinen plussaaja, mahtavaa, Onnea!
Perästä tullaan me kaikki muutkin eikös vaan?
Mulla edelleen kouraisee alavatsasta, toivottavasti se on hyvä merkki. Rinnat on varsinkin öisin tosi arat kun kääntää kylkeä, mutta se johtuu noista lugeista. Lisäksi mua väsyttää ihan tolkuttomasti, heräsin tänään vasta kymmeneltä, haloo! Toisaalta ei kai nyt vielä voi olla väsymysoireita jos olisinkin raskaana. Juurihan pikkumyy on vasta kiinnittynyt, toivottavasti siis.
Ihana mieheni oli täysin kanssani samaa mieltä ja näin varasin ajan. Sain sen ensi viikon jälkeen tiistaille. :) Samoihin aikoihin on ovis tod näk, kun nyt niin vuotaa...
Tervetuloa minunkin puolestani uusille ja plussaonnea plussanneille, onnea myös plussaa odottaville!
Iltatähtönen - anteeksi jo heti alkuun aika henkilökohtainen kysymys, mutta oliko sinulla kuparikierukan aikoihin menkat kovin "klönttimäisiä"? Siis hyytymiä oliko? Itselläni kovin tiputtelevaa vuoto ja yhtäkkiä tulee paljon tavaraa parin päivän ajan. Outoa. Sattuiko kierukanpoisto?
Nyt kiireellä töihin!
Mä aloin oikeen aktiiviksi :).
Baba (?): haamuonnea! Toivotaan, että vahvistuu pian.
Onnenhelmi: Mulla oli kaikkinensa kuparikierukka yhteen putkeen 7 vuotta (kun toimi niin hyvin eikä tulehduksia jne) ja nyt nappastiin eka vuotopäivä pois lokakuun alussa. Mulla oli kanssa hyytymiä, sellaisia pieniä, mutta melkeen joka menkoissa. Ja koko ajan tunsin kaikki kehon jutut (kuten ovis, viikko oviksesta, pms jne) todella hyvin. Nyt aivan eri homma, kuin loppunut kaikki "vaivat" seinään. Nyt alkoi limat tänään, ovisplussa eilen ehkä, tänään digimittarilla neg. Testaan kuitenkin vielä. Ehkä. Mä olen testi-ihminen :). Olisi kannattanut poistaa se kierukka vuodon aikana, helpottaa sitten jälkivuotoja tai kipua. kaikille niitä ei tosin tulekaan. Tsemppiä teille yritykseen!
OManapa: Digitesti nyt nega. Limaa tuli aamulla vessassa kunnolla, nyt ei mitään. Ihme juttu. vatsa on outo ja pää särkee koko ajan (kolmatta päivää), nyt lämmöt 36.3, mutten laske sitä vielä nousuksi, vaikka noi alimmat ovatkin 35,6-7 pari pv. Tää on muuten kauheeta, kun koko ajan tarkkailee. Stressi tulee ja se tietää sitä, ettei tule tulosta. Apua. Ja oikeastaan, me ollaan päätetty, että jos ei tule, ei tule, mitään konsteja ei aleta enää tässä kohtaa miettiä.
Sellaisin vapaapäivän tunnelmin,
Iltatähtönen 19/ 34-38
Aamulla oli pakkasta -6 astetta ja samantien kannoin petivehkeet ulos ja tässä aina siivoillut minkä muilta hommilta kerennyt.
Oih! Varovaiset onnittelut Baballe, jei! Mahtava juttu ja kyllä se aivan varmasti se viiva siitä vahvistuu :)
Evelina: Ai että on ikävää nukkua, ko rinnat kipeet :/ Ja mulla on oikeastaan joka kerralla ollut perusoire etominen 24/7 - ei kovin mukavaa sekään. Ja just tota menkkamaista jomotusta on kans aina ollut ja aina on vaan oottanut, että milloinka menkat alkaa. Se teki välistä niin hermoraunioksi, ko mullahan ollut nää kaks viimeistä myöhäsiä plussia. On ollut päänsärkyä, pissatusta, alavatsa oudontuntuinen ja mitä kaikkea lie vielä :) Tsemppiä ja jaksamista oottaa nyt päivien kulumista, että pääset testaileen.
Itellä nyt kp 18 ja taas huomaan, että halut on aivan taivaissa ;) Mies on vaan tyytyväinen moisesta, hih!
täti tuli niin kuin aavistelin. Eli ei muuta kun uuden vauva lehden kimppuun viltin alle sohvalle särkkärin kera..
Onnea Baballe :) Toivotaan että siitä kunnon plussa tulee, tarriksia sinne!!!!
Sitä on täällä jotenkin niin onnellinen muiden puolesta, oikeen vatsassa ja sydämessä muljahtaa kun joku ilmoittaa mahdollisesta plussasta. Täällä ei ole sitä kateellisuuden tunnetta niin kuin esim jos joku tuttava vaikka kertoisi saman laisen asian, niin sitä olisi piilokade ja alkaisi harmittaa kun ei itellä onnistu.
Mutta oiken mukavaa viikonloppua ja vielä kerran onnea matkaan kaikille :) Itse taas taustailen ja lueskelen, mutta kirjoittelen taas sitten kun on piinaviikkojen aika.
Piiu kp1/25-31, yk7
kylläpäs on jänniä hetkiä muillakin. mulla nyt 28/28-29 ja vatsa ihan hirmukipeä,jouduin puolilta päivin lähteä töistäkin pois kun niin paha/etova/vetämätön olo. tissit edelleen kipeät ja sama hehtofinni loistaa leuassa...toivotaan että maanantaina pääsisi testailemaan jospas meidän "iltatähti" jo tulisi. hyvät viikonloput ja onnea kaikille!
Halaukset Piuliinalle, onneksi jaksat olla noin positiivinen, varmasti kuukauden päästä hehkuttelet jo plussaa, toivotaan ainakin !!
Omaanapaa; täti tulossa.. oon koko päivän ravannut vessassa, pistin tampankin jo odottelemaan kun niin varma olo on ollut koko pvn.. toiveet on välillä heränneet kun ei kuulunut (yleensä alkanut jo lähes tulkoon aamusta..) nyt pientä ruskeaa tuhrua oli tullut, joten sieltäpä ne sitten taitavat kuitenkin alkaa.
Plussa onnea muille, tärkeät päivät käsillä monella !!
Täällä mennään vauhdilla kohti testauspäiviä. Olen muuten huomannut,että vaikka mulla on kierto 28 päivää niin ovis on vasta kp 19-20! Eli tosi myöhään. Tästä syystä plussakin näkyy vasta juuri sinä päivänä kun menkkojen pitäisi alkaa,silloinkin haaleana. Toivon mukaan ensi viikolla siis täti ei kurvaile paikalle vaan saan sen plussan:)
Alkaa jo jännittämään!
Lumikki kp 20/28