Lue keskustelun säännöt.
Näistä syistä minä tekisin abortin jos sikiö olisi sairas:
13.10.2005 |
Minä en synnyttäisi sairasta lasta, jos hänen sairautensa huomattaisiin odotusaikana.
En synnyttäisi häntä siksi, että halua hänen joutuvan sairaalakierteeseen. Ehkä hän eläisi ja totta kai lääketiede on kehittynyt huimasti, ja hoitaa mitä vaan. Mutta silläkin on hintansa.
Meillä on sairas lapsi, hänkin olisi kuollut ilman nykylääketiedettä. Mutta hän joutuu sairautensa vuoksi syömään valtavat määrät lääkkeitä päivittäin koko elämänsä ajan. Kilokaupalla lääkkeitä. Litroittain antibiootteja. Alle vuoden ikäisenä hän syö vain aikuisille sallittuja lääkkeitä.
Hänelle on tehty lukemattomia tutkimuksia ja otettu satoja verinäytteitä. Hänestä on otettu kymmeniä röntgenia, varjoainekuvauksia, magneettikuvauksia, ultratutkimuksia ja niin edelleen.
Hän on ollut kolmanneksen elämästään sairaalahoidossa. Sairaalat on tehty totta kai mahdollisimman mukaviksi, mutta ei se ole sellaista elämää jonka hän olisi ansainnut.
Hän käy lääkärissä jatkuvasti, eikä se ole mitään kevyttä " katsotaanpa korvat ja nielu" -lepertelyä.
Hän on kipeä, hän ei koskaan tule olemaan terve, hän ei koskaan voi elää normaalia elämää. Ei voi, vaikka onkin iloinen ja nauravainen ja suloinen ja ainutlaatuinen ihminen.
Rakastan häntä aivan mielettömästi, kuolisin hänen vuoksensa jos siitä hänelle jotain apua olisi. Ennen hänen syntymäänsä/sairauttaan/kokemuksiamme sanoin, että en ikinä keskeyttäisi raskautta vaikka lapsi olisi sairas. En ikinä.
Rakastan häntä aivan valtavasti. Mutta jos olisin voinut suojella häntä tälläiseltä elämältä, niin olisin sen tehnyt ennen kuin hän joutui itse siitä kärsimään. Koska hän tulee elämään sen kanssa koko ikänsä. En luopuisi hänestä mistään hinnasta, mutta nyt olisin sen tilanteen edessä, keskeyttäisin raskauden. Vaikka se tekisi kuinka kipeää. Hän ansaitsisi enemmän.
Muutos on ollut valtava myös esikoiselle. Yhtäkkiä maailma alkaa pyöriä kuopuksen sairauden ympärillä. Se pyörii siinä koko ajan, joka päivä. Kaikki entinen katoaa. Ei ole rutiinia, koska milloin vain voi tulla se hetki, kun taas pitää lähteä. Vaihtoehdot on olla sairaalassa vanhempien mukana, tai niin että ei näe toista vanhempaa koska tämä on toisen lapsen kanssa sairaalassa.
Siksi en enää synnyttäisi toista sairasta lasta. En jos tietäisin sen etukäteen. Tiedän, että voin silti saada sairaan lapsen. Ei minunkaan lapseni sairaus olisi näkynyt raskauden aikana. Mutta tiedän myös sen, että tämä perhe ei kestäisi enää toista sairasta lasta. Ei ainakaan niin kauan kun meidän pienemme on elossa.
Kommentit (22)
t. sairaan lapsen äiti, ei ap kuitenkaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kaikki ajattelisimme, että koska emme halua lastemme kärsivän, emme voi tehdä lapsia... jos omat äitimme olisivat näin ajatelleet... ei meitäkään olisi. Joka elämässä on kärsimystä ennemmin tai myöhemmin, samoin iloa. Näiden määrää voi mitata ja arvioida vain ja ainoastaan ihminen itse, ei hänen äitinsä.
t. entinen erityistarvelapsi, jonka äidillä oli hyvin rankkaa kun olin pieni
Kirjoituksesta käy hyvin ilmi oma epäitsekkyytesi sekä vilpitön ja suuri rakkautesi lastasi kohtaan: et sure tilannetta niinkään itsesi vaan lastesi vuoksi. Kaipa sitä kaikki vanhemmat toivovat lapsilleen mahdollisimman onnellista ja helppoakin elämää. Meidän kuopuksemme oli vaarassa vammautua vakavasti keskosuuden vuoksi (syntyi rv 24), ja huoleni oli suuri, kun mietin, miten mahdollinen vammautuminen vaikuttaisi hänen ja esikoisemme elämään. Itse olisin jaksanut vammaista lasta hoitaa ja rakastaa.
Minullakin on vakavasti sairas lapsi, kuten ap:lla mutta silti en pystyisi tekemään aborttia. Ehkä siinä tilanteessa voisin että paljastuisi joku todella paha rakennevika kuten aivottomuus, joka oikeasti tekee elinkelvottomaksi. Mutta jos kuitenkin lapsella olisi mahdollisuus elää jossain vaiheessa normaalia lähes tervettä elämää sairaudesta huolimatta, en pystyisi. Vaikka koko vauva-aika kuluisikin sairaalassa ja lääkärien tukittavana. Ja vaikka vanhemmat lapsetkin tarvitsevat vanhempiaan.
Kuitenkaan se, että lapsuus menee sairaalassa, ei ole maailmanloppu. Eikä se, että vanhemmat lapset eivät näe molempia vanhempiaan tarpeeksi koska toinen on sairaalassa sisaruksen luona. Tai että sisarukset joutuvat viettämään aikaa sairaalassa. Sitä sanotaan elämäksi ja joillakin on vaan huonompi tuuri.
Se sairas lapsi voi muuten olla myös perheen vanhin tai keskimmäinen lapsi, pitäisikö sairaan lapsen vanhempien lopettaa lastensaanti siihen että yksi lapsista on vakavasti sairas?
Itse olen ajatellut samankaltaisesti kun aloin odottamaan toista lasta´hieman" alle 40v.Meidän toinen lapsemme oli terve. Silti toit julki kaikki ne ajatukset jotka olen tuntenut koko raskausajan, mitä jos lapsi onkin... ???Olet varmaan hyvin vastuuntuntoinen äiti ja kunnioitan sinua valtavasti.Sellaisten ihmisten on helppo arvostella sinua päätöksestäsi, jolla ei ole vastaavanlaisia kokemuksia tai lapsia lainkaan !Tsemppiä sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
valtavat määrät antibiootteja, vietin lähes koko lapsuuteni sairaalassa ja kaikenlaisia kivuliaita tutkimuksia on tehty ja tehdään edelleen. Enkä ole koskaan ollut terve siinä mielessä mitä terveellä yleensä tarkitetaan. Ja varmasti on paljon ihmisiä jotka mua säälivät kun olin lapsi.
Siinä vaan oli se toinenkin puoli, mä en ole koskaan ollut terve joten en tiedä millaista se on. Sairaalaelämä oli mulle mun normaalia elämää, myös ne lääkärikäynnit, lääkitykset ja kaikki muukin sairauteen liittyvä. En mä koskaan ole kokenut mun elämää niiden takia mitenkään tuskalliseksi, vaikka kipuja välillä olikin ja on joskus vieläkin. Ainoa mikä mua häiritsi oli se kun lihoin 15 kiloa kortisonista ja siitä seurasi että mua haukuttiin läskiksi :)
Joten pelkästään se, että on kokemusta sairaan lapsen vanhempana olemisesta ei tarkoita että oikeasti tietäisi miltä siitä lapsesta tuntuu. Aika usein huomaan että mm lapsen sairaalaan jättäminen tai verikokeiden ottaminen on hirveämpää vanhemmalle kuin lapselle itselleen, niin myös mun vanhemmille. Pikkulapsi huutaa kun pistetään tai kun jätetään osastolle " yksin" , mutta se huuto loppuu useimmiten siinä vaiheessa kun piikki on pistetty tai vanhemmat poistuneet osastolta. Eikä varmaankaan suurimmalle osalle lapsista siitä mitään hirveitä henkisiä vammoja tule. Suurin osa mun tuntemista vaikeasti sairaista nuoristakin kun on kuitenkin ihan normaaleja ihmisiä, traumaattisesta(?) lapsuudesta huolimatta.
Vierailija:
Kehitysvammaisuus kaikissa muodoiss..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minua hirvittäisi ajatus siitä että saisin toisen vaikeasti sairaan lapsen, mutta silti en pystyisi lastani tappamaan. En edes kuvitellun lapsen edun vuoksi.
T: maksan- ja munuasensiirtoa odottavan pienen pojan äiti
Kehitysvammaisen lapsen äitinä olen kuitenkin kohtalooni enemmänkin kuin tyytyväinen. Tämä lapsi on minulle rakkainta maailmassa, enkä voisi kuvitellakaan tekeväni aborttia tällaisen lapsen takia (down). Vaikkei lapseni ikinä pysty elämään " normaalia" aikuisen ihmisen elämää, uskon hänen saavan silti rikkaan ja onnellisen tulevaisuuden.
Varmasti vihaisin lapseni sairautta, jos se ilmenisi samanlaisena kuin ap:n tapauksessa. Kaikki sympatiani ovat hänen puolellaan. Eihän kukaan toivo lapselleen kipua ja kärsimystä.
Omalla kohdallani en kuitenkaan voi sanoa edes tuntevani mitään negatiivista lapseni vammaa kohtaan. Joskus toki ajattelen kuinka erilaista hänen elämänsä ja tulevaisuutensa voisi olla ilman tuota vammaa, mutta en rehellisesti pysty sanomaan sen olevan parempi vaihtoehto. Elämänlaatu on se jota lähinnä mietin, millaista elämää lapsi voi elää, mitä sairaus hänelle merkitsee jakuinka paljon hän itse siitä karsii. Oma lapseni ei toistaiseksi kärsi vammastaan lainkaan, toki hänen kuntoutuksensa ja terapiansa värittävät arkipäiväämme mutta eivät tee siitä mitenkään raskaampaa tai ankeampaa. Vain hieman erilaista. Varmasti pikkusiskon vamma on muuttanut myös esikoisemme elämää, mutta en usko hänen siitä kärsivän. Ja olemme valmiit tekemään vielä sen kolmosenkin kunhan aika vähän kuluu ja elämäntilanne muuten sopiva. Emmekä halua seulontoihin silloinkaan.
Ainoat lapsen vammat jolloin aborttia harkitsisin, ovat sellaiset joissa lapselle ei jää mitään selviämismahdollisuuksia. Jos voidaan varmuudella todeta lapsen menehtyvän ennen syntymäänsä tai pian syntymän jälkeen, eläen vain lyhyen kivuliaan hetken. Silloin kokisin omalla kohdallani abortin inhimillisimmäksi vaihtoehdoksi. Muuten en siihen ratkaisuun usko päätyväni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos tietäisin ultrassa että lapsi on hyvin sairas tekisin abortin.ja mielestäni siihen on oikeus jokaisella odottavalla äidillä,valintaan.
sain tietää jo raskauden alussa, että vauvallani on vakava rakennevika joka estää keuhkojen kasvamisen. Ennuste oli hyvin huono, mutta emme mieheni kanssa halunneet ajatellakaan raskauden keskeytystä. Kun kerran oli pieni toivo vauvan eloonjäämisestä. Raskaus sujui hyvin ja vauva syntyi täysiaikaisena. Muuten täydellisenä, mutta ilman keuhkoja. Hän kuoli 10 minuutin kuluttua syntymänsä jälkeen.
Kamala kokemus, mutta silti emme ole katuneet sitä että annoimme raskauden jatkua. Ei ainakaan tarvitse jossitella, että mitä jos vauva olisikin selvinnyt. Jos vauva olisi selvinnyt, niin tosi pitkä sairaalajakso olisi tullut ja ehkä muitakin ongelmia, mutta olimme valmiita siihen. Mutta sitten kävikin niin ettei tuohon ollutkaan tarvetta.
Kyllä olemme miettineet, että jos seuraavassa raskaudessa ilmenisi jotain vastaavaa eli vauvan eloonjäänti olisi vaakalaudalla, niin kyllä varmasti keskeytystä mietittäisiin vakavasti. Vaikka enkelivauvastamme olemmekin sitä mieltä, että onneksi emme keskeyttäneet. Se on jo henkisestikin todella raskasta odottaa vauvaa
jonka tietää olevan sairas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon sinulle valtavasti voimia, mutta olen varma, että sinulla niitä jo on. Kirjiotuksesi antoi paljon pohdittavaa ainakin tässä omassa tilanteessani, jossa np-ultra lähestyy ja raskaus on vielä alussa.
Olet varmasti ihana äiti lapsillesi, kerrot heistä niin kauniisti.
Kaikkea hyvää sulle!
Ilmeisesti aika pieni vielä.
Jos et ole sitä vielä ymmärtänyt, niin voin kyllä kertoa joklaisen kehitysvammaisen lapsen kärsivän vammastaan. He jäävät terveiden lasten ulkopuolelle ja joutuvat usein kiusan ja pilkan kohteiksi. Ne jotka ovat parempikuntoisia ymmärtävät oman vajavaisuutensa ja katkeroituvat siitä.
Mielikuva onnellisesta ja iloisesta down-ihmisestä on puhdas myytti. Kyllä downien elämään mahtuu surua ja kärsimystä huomattavasti enemmän kuin terveiden kanssaihmisten. Lisäksi vammaan liitty lisääntynyt riski muihin sairauksiin, kuten pahaan sydänvikaan. Nämä sairaudet aiheuttavat lapselle niitä leikkauksia, kipua ja tuskaa. Vaikka oma lapsesi olisi onnekkaana selvinnyt näiltä sairauksilta, et voi sanoa kaikkien downien olevan yhtä hyvässä asemassa.
Lapsuus vielä voi mennä, mutta entä kun on murrosiän ja aikuisuuden, itsenäistymisen paikka? Millaiseen elämään kehitysvammainen nuori siirtyy. Hän ei kykene muuttamaan pois kotoa, opiskelemaan ammattia, hankkimaan työpaikkaa, perustamaan perhettä. Hän on vanhempiensa ja yhteiskunnan tuen varassa. Yhteiskunnalla ei nykypäivänä ole liikoja resursseja ja vanhempien voimat ovat rajalliset. Kuulostaako elämä laitoksessa houkuttelevalta? Ei ainakaan niin paljoa että omalle lapselleni moista haluaisin.
Olisin valmis tekemään abortin jos tietäisin lapseni olevan kehitysvammainen, koska tuo vamma varjostaisi lapsen (ja muun perheen) koko loppuelämää. Sen abortin tekisin rakkaudesta kyseistä lasta, muita sisaruksia ja koko perhettämme kohtaan. Tekisin abortin myös jos tietäisin lapsen sairastavan jotain sairautta joka merkitsisi hänelle ap:n esimerkin kaltaista elämää. Jos tietäisin lapsen sairauden olevan parannettavissa ja ettei hoidoista koituisi kohtuutonta kipua ja tuskaa, silloin pitäisin lapsen. Ainakin hänellä olisi mahdollisuudet normaaliin, terveeseen elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän on jo 24-vuotias nuori nainen, iloinen, sosiaalinen tyttö. Hän käy työssä palvelutajossa apulaisena ja siellä hän on kaikkien lemmikki. Vanhukset ovat aivan ihastuksissaan, kun tyttö tulee heidän kanssaan jutustelemaan, kun he tulevat palvelutalon ruokasaliin.
Totta kai tälläkin tytöllä on suruja ja murheita. Kenellä ei olisi?
Mutta väitän, että niitä ei ole enempää kuin muillakaan meistä. Hän elää rikasta elämää toistaiseksi vielä vanhempiensa kanssa asuen, Myöhemmin hän muuttaa omaan asuntoon. hän käy työssä ja hänelä on harrastuksia (näytelmäpiiri, uiminen, musiikki ja lukeminen)
Hän oppi lukemaan jo 7-vuotiaana ja kirjat ovat olleet hänelle aina tärkeitä.
Hänen vammansa näkyy ulospäin tyypillisinä down-henkilön piirteinä. Hän on lapsellinen, tietysti. Hän ei opi kaikkea, mitä terveet. Mutta hänellä on elämässään paljon ilon aiheita. Ja ennenkaikkea hän on ilon aihe lähimmäisilleen. Onneksi hänen vanhempiensa ei tarvinnut edes miettiä hänen elämänsä päättämistä, koska hänen vammansa todettiin vasta hänen syntymänsä jälkeen.
Toivon kaikkea hyvää ja tsemppiä siirtoihin. Sivusta, läheltä seuranneena tiedän miten rankkaa se on!
Ap:lle myös paljon jaksamista!
Mutta pakko puuttua nro 20 kirjoitukseen, tunnetko paljon vammaisia ihmisä kun pystyt noin kattavan yleistyksen tekemään?
Mistä päättelet että kukaan vammainen ei voi olla onnellinen ja tyytyväinen elämään? esim. ihminen jolla downin syndrooma?
Hieman faktaa kirjoitukseen 20, omat kokemukseni ovat ihan toisenlaiset ja tunnen paljon vammaisia ihmisiä, joten mielenkiintoista olis kuulla mistä tuollainen arvio.
minulla ei ole ketään ihan läheistä vammaista, mutta yhdellä kaverillani on down-sisko ja tätini on kehitysvammahoitaja. sen perusteella mitä nämä ihmiset ovat kertonneet, vammainenkin voi elää ihan onnellista ja hyvää elämää. joskus jopa parempaa kun ei tarvi kaikkia maailman murheita itsellään kantaa. ideana siis että myös vammaisten lasten vanhemmat ja perheet nauttivat lapsistaan eivätkä katkeroidu vamman vuoksi. itse en voisi ikinä tehdä aborttia kehitysvamman takia, enkä varmaan mistään muustakaan syystä.
ap:lle ja kaikille hänen tilanteessaan oleville voimia ja halauksia. on varmasti kamalaa seurata vierestä kun oma lapsi kärsii :(
Ja ne, joilla ei ole aina kivaa jne. eivät ole ihmisen arvoisia eivätkä ansaitse elämää?
Tutulleni lääkäri ehdotti aborttia aikoinaan kun lapsi olisi ollut monivammainen-Eivät tehneet ja tuo " monivammainen " on tänä päivänä terve parikymppinen äiti
Ystäväni keskeytti raskauden, koska vauva olisi ollut tosi sairas. Hän sanoi, että se oli elämänsä vaikein päätös.
Toivotan sinulle voimia ja jaksamista!