Onko normaalia, että "ystävä" kertoo olevansa ihastunut/rakastunut mieheeni?
Yksi ihminen, jota olen pitänyt ystävänäni, yhtenä niistä läheisimmistä kertoi tässä vähän aikaa sitten olevansa ihastunut ehkä jopa rakastunut mieheeni. Jo ennen tätä on aina kadehtinut sitä millainen mies minulla on tai tällaisen kuvan on puheistaan saanut kun on sanonut toivovansa oman miehensä olevan samanlainen kun minun.
Meillä jaetaan lastenhoito, kotityöt ym. niin, että molemmilla on sitä omaa aikaa käydä harrastuksissa tmv. ja pidetään myös huolta, että on kahdenkeskistä aikaa. Sukulaiset tai muut tutut eivät auta lasten hoidossa, mutta palkkaamme hoitajan muutaman kerran vuodessa ja olemme esim. pidennetyn viikonlopun kaksin millon missäkin.
En ole tuon jälkeen ollut yhteydessä tähän ystävääni, hän olisi halunnut yhtenä päivänä nähdä, mutta kieltäydyin tekosyyllä. En tiedä haluanko enää olla tämän ihmisen ystävä.
Olen itse ollut ihastunut yhden tutun mieheen ollessani itse sinkku, mutta ei minulle olis tullut mieleenkään mennä kertomaan tunteistani tälle tutulle.
Tuli vaan jotenkin semmonen olo, että voinko enää luottaa tähän ystävääni. Mahdankohan ylireagoida??
Kommentit (57)
Kyllä niiden ystävyys on pelkkää silmänlumetta!
Taitaa olla niin että tosiaan tämä toinen aikoo iskeä sen ystävänsä miehen tavalla tai toisella.
Yleensä se tapahtuu niin että ysätävän puoliso on jo mukana ja antaa sen tapahtua.Olen todistanut tällaisia juttuja joissa varastetaan kaverin nainen! Voi olla että tässä kyse siitä!Kun kuullaan että niillä menee huonosti tai annetaan ymmärtää jotain sellaista.Moraalinsa kullakin.
Taitaa olla siinä vaiheessa kaveriporukan vaihto
edessä.Sori vaan! Huh jos vielä lapsia mukana,mieti nyt oma ex-kaveri lasten äiti tai isäpuoli.Repeän pian!!!LOL!!!
tiedä vaikka yrittäisikin vampata ap:n miestä jonkun ajan kuluttua. Aivan hyvin saattaa pohjustella "parempi nainen voittakoon-kisaa". AP:n kaveri on sitä mieltä että oli rehellinen ja ap oli tietoinen asiasta, eikä hän kenenkään selän takana puuhastellut.
Epätodennäköistä mutta mahdollista.
[/quote]
Ihastumisia ystävien, sisarusten ja tuttujen puolisoihin tapahtuu uskoakseni usein, mutta varmasti harvempi ihastuminen johtaa siihen että yritetään kybällä vampata se puoiso. Kuten sanoin epätodennäköistä mutta tietysti mahdollista.
Sinun tuttavapiirissäsi voi olla yleistä ja kertoo kyllä jotain "ystävistäsi"...
Kyllä niiden ystävyys on pelkkää silmänlumetta!
Taitaa olla niin että tosiaan tämä toinen aikoo iskeä sen ystävänsä miehen tavalla tai toisella.
Yleensä se tapahtuu niin että ysätävän puoliso on jo mukana ja antaa sen tapahtua.Olen todistanut tällaisia juttuja joissa varastetaan kaverin nainen! Voi olla että tässä kyse siitä!Kun kuullaan että niillä menee huonosti tai annetaan ymmärtää jotain sellaista.Moraalinsa kullakin.
Taitaa olla siinä vaiheessa kaveriporukan vaihto
edessä.Sori vaan! Huh jos vielä lapsia mukana,mieti nyt oma ex-kaveri lasten äiti tai isäpuoli.Repeän pian!!!LOL!!!tiedä vaikka yrittäisikin vampata ap:n miestä jonkun ajan kuluttua. Aivan hyvin saattaa pohjustella "parempi nainen voittakoon-kisaa". AP:n kaveri on sitä mieltä että oli rehellinen ja ap oli tietoinen asiasta, eikä hän kenenkään selän takana puuhastellut.
Epätodennäköistä mutta mahdollista.
Flirttailee yrittää piristää,jos olet sinkku.Ei siinä varmaan muusta ole kyse.
tapahtuu,valitan,että se eka suhde ei tule toimimaan eron jälkeen.Että parempi olla vaikka sinkkuna ja kokeilla irtosuhteita:jos kovinkin pitkä suhde takana,voi olla että seuraava suhde sellaista fyysisistä vaan.No feeling.Koska eroja usein edeltää ettei parilla ole enää seksiä.Jos siis tosiaan haluat sen "ystävän" ex-puolison älä ryntää sänkyyn hänen kanssaan!
että tunsit/tunnet vetoa häntä kohtaan.Et kummallekaan siinä perheessä.Mitä jos tuo toinen aavistaa että tunnet häneen vetoa.Taitaa olla parempi ettette yhä edelleenkään ole tekemisissä.Sori vaan.Ei tunteet niin vaan kuole pois.Saatatte päätyä kammarin puolelle mikä ei olisi ollenkaan hyvä juttu!
erossa miesystävistäsi.Niitäkin sattuu.Siinä vaiheessa mustasukkainen mies paiskaa naisen päin kaappia,kokemusta on,varoitan!
Jutellaan kaikenlaisesta, minulle tuli täytenä yllätyksenä kun ystäväni kertoi olevansa ihastunut/rakastunut mieheeni.
Kyllä minä tiedän, ettei niille tunteille välttämättä mitään voi, mutta miksi piti kertoa minulle? Ja ystäväni puhe kun tästä avautui enemmänkin niin ei jäänyt epäselväksi, että olisi ehkä valmis jopa viemään mieheni.
Mutta kuten aiemmin kirjoitin niin en usko, että mieheni minua pettäisi. Silti en tiedä haluanko enää olla tekemisissä tuon ystävän kanssa.
ap
Huh huh.Luulen että jos kaksi aikuista todella haluaa toisensa ei siinä plajon kukaan voi tehdä mitään.Vaatii sitä paitsi ihan naurettavaa energian kulutusta kieltää tunteensa ja juoda sen vuoksi pää täyteen viinaa.Joo kokemuksesta puhun.Join vähän liikaa 10vuotta kun pystyin vain yrittääkseni karkoittaa erään miehen pois mielestäni.Ei hauskaa.
Vieläkään en voi nähdä häntä.En tiedä mikä siinä miehessä on niin sitä etten voi päästää irti.Huh.Toivon että hän menee naimisiin.Silloin tiedän että todella ei mitään mahiksia.
Mulle tuli uus naapuri kertoomaan niin outoja juttuja liittyy seksiin ja täyskännissä että pidin sitä naista outona!
ihan sairaita.Monesti alkoholi sopii tosi harvalle.
Saattaa vielä loukata itsensä,älkää juoko.Toiseksi ravintoloissa käytetään tyrmäystippoja joka saa kenet tahansa idiootin oloiseksi ja lopulta sammut jonkun syliin!
Jutellaan kaikenlaisesta, minulle tuli täytenä yllätyksenä kun ystäväni kertoi olevansa ihastunut/rakastunut mieheeni.
Kyllä minä tiedän, ettei niille tunteille välttämättä mitään voi, mutta miksi piti kertoa minulle? Ja ystäväni puhe kun tästä avautui enemmänkin niin ei jäänyt epäselväksi, että olisi ehkä valmis jopa viemään mieheni.
Mutta kuten aiemmin kirjoitin niin en usko, että mieheni minua pettäisi. Silti en tiedä haluanko enää olla tekemisissä tuon ystävän kanssa.
ap
Huh huh.Luulen että jos kaksi aikuista todella haluaa toisensa ei siinä plajon kukaan voi tehdä mitään.Vaatii sitä paitsi ihan naurettavaa energian kulutusta kieltää tunteensa ja juoda sen vuoksi pää täyteen viinaa.Joo kokemuksesta puhun.Join vähän liikaa 10vuotta kun pystyin vain yrittääkseni karkoittaa erään miehen pois mielestäni.Ei hauskaa.
Vieläkään en voi nähdä häntä.En tiedä mikä siinä miehessä on niin sitä etten voi päästää irti.Huh.Toivon että hän menee naimisiin.Silloin tiedän että todella ei mitään mahiksia.
itse samoin? Vai ystäväsi puolesta?
Siis ja selvinpäin tämä kyseinen henkilö ei muista mitä on puhunut?Vai muistaako?Tiedostatko nyt ollenkaan että ehkäpä tuntee aikamoista häpeää,joka on aikasta voimakas tunne.Että mietis nyt vähän ennen kuin mustamaalaat toisia.Olet aika tunteeton henkilö.Väärään tyyppiin on tämä henkilö todella ihastunut kun täällä häntä haukut!Ja ties muualla myös!
Että mun mies käski mun itse sanoa jotain mikä vituttaa jälkikäteen.Halusi nolata mut totaalisesti ja onnistui tavoitteessaan.Sanoin humalassa asioita joita kadun.Mies naurannut ja käyttänyt näitä juttuja mua vastaan lukemattomia kertoja uhkaamalla ties tekevänsä vaikka mitä!
Nyt sitten tajusin että molemmat äijät punoneet juonia mun selän takana vuosia näiden juttujen jälkeen!
Minun ystäväni (nainen), joka elää parisuhteessa ja heillä on miehensä kanssa lapsia, kuin myös minulla ja miehelläni.
Minä ja tämä ystäväni käydään esim. puistoissa, joissa lapset leikkii jne.
Ja ihan alkuperäinen kysymykseni oli, että onko normaalia, että ystäväni kertoo olevansa ihastunut/rakastunut mieheeni?
Täällä viimeisimmät vastaukset näyttää olevan ihan outoja eikä niissä kyllä ole vastattu kysymykseeni enkä tajunnut viesteistä kenelle olisi tarkoitettu.
Minä olen kuitenkin päätökseni tehnyt, etten tähän ystävääni enää pidä yhteyttä.
ap
Kamalaa.Mä pyörtyisin kauhusta.Molemmilla lapsia?Täh?
Jutellaan kaikenlaisesta, minulle tuli täytenä yllätyksenä kun ystäväni kertoi olevansa ihastunut/rakastunut mieheeni.
Kyllä minä tiedän, ettei niille tunteille välttämättä mitään voi, mutta miksi piti kertoa minulle? Ja ystäväni puhe kun tästä avautui enemmänkin niin ei jäänyt epäselväksi, että olisi ehkä valmis jopa viemään mieheni.
Mutta kuten aiemmin kirjoitin niin en usko, että mieheni minua pettäisi. Silti en tiedä haluanko enää olla tekemisissä tuon ystävän kanssa.
ap
Huh huh.Luulen että jos kaksi aikuista todella haluaa toisensa ei siinä plajon kukaan voi tehdä mitään.Vaatii sitä paitsi ihan naurettavaa energian kulutusta kieltää tunteensa ja juoda sen vuoksi pää täyteen viinaa.Joo kokemuksesta puhun.Join vähän liikaa 10vuotta kun pystyin vain yrittääkseni karkoittaa erään miehen pois mielestäni.Ei hauskaa.
Vieläkään en voi nähdä häntä.En tiedä mikä siinä miehessä on niin sitä etten voi päästää irti.Huh.Toivon että hän menee naimisiin.Silloin tiedän että todella ei mitään mahiksia.
miten kirjoituksenne liittyi tähän ketjuun?
Aika sekavaa tekstiä, jossa ei ole päätä eikä häntää...
tuskin, koska olen onnellisesti naimisissa lasteni isän kanssa.
ap
Flirttailee yrittää piristää,jos olet sinkku.Ei siinä varmaan muusta ole kyse.
Flirttailee yrittää piristää,jos olet sinkku.Ei siinä varmaan muusta ole kyse.
homoja vai?
Siis mitä ihmettä ei lain mukaan ole kiellettyä rakastua tai ihastua kehenkään, tietenkään ei saa häiriköidä ja ahdistella ketään.
Mutta mistä sitä kukaan voi sanoa saako eronnut nainen alkaa seurustelemaan miehensä ystävän kanssa?
Tai toisinpäin.
Entäpä jos mies rakastuu vaimonsa pikkusiskoon?
Kyllä tätä tapahtuu.Ei olla niin lapsellisia.