Saako lasten edessä itkeä? Entä kinastella?

Tärkeintä on, mitä sen jälkeen tapahtuu.

Joskus suorastaan teeskentelen itkua jos lapset eivät muuten tajua pahoittavansa mieleni. Voiko tästäkin muka olla jonkun mielestä jotain haittaa?

Kinastelun malli opitaan kotoa.

itkua pidättämällä opetetaan vaan,että tunteita ei saa ilmaista. Tärkeintä on tosiaan sanoittaa tunteet ja sitten myöskin kertoa, että itku ei johdu lapsesta.



Lasta ei saa vastuuttaa aikuisten tunteista, siksi toi tekoitku ei ole hyvä mun mielestä.

itkua pidättämällä opetetaan vaan,että tunteita ei saa ilmaista. Tärkeintä on tosiaan sanoittaa tunteet ja sitten myöskin kertoa, että itku ei johdu lapsesta.

Lasta ei saa vastuuttaa aikuisten tunteista, siksi toi tekoitku ei ole hyvä mun mielestä.

Jos lapsi on todella pahoittanut aikuisen mielen, niin miksi pitäisi sanoa, ettei se johdu lapsesta? Mistä sitten? Vai sittenkö ei saa itkeä, jos lapsi tekee jotain pahasti? Eikö se sitten ole tunteiden patoamista? "Kestän mitä vaan lapseni ikinä keksiikään"? Eikö lapsi todella ole vastuussa MISTÄÄN, koska on laps?

on todella curlingia teeskennellä kuin kaikki elämässä olisi aina pelkkää ruusuntuoksua.

Luen paljon ääneen, ja aina kun tulee vähänkin surullinen kohta kirjassa, äiti vollottaa ensimmäisenä. Lapsi sitten usein itkee ihan seuran vuoksi, vaikkei ymmärrä mikä oli niin surullista. Sitten nauretaan päälle yhdessä kun äiti oli taas ihan höhlä.

Mitä teillä oikein luetaan? o_0 Ja minkä ikäiselle?

Luen paljon ääneen, ja aina kun tulee vähänkin surullinen kohta kirjassa, äiti vollottaa ensimmäisenä. Lapsi sitten usein itkee ihan seuran vuoksi, vaikkei ymmärrä mikä oli niin surullista. Sitten nauretaan päälle yhdessä kun äiti oli taas ihan höhlä.

Lasta ei saa vastuuttaa aikuisten tunteista, siksi toi tekoitku ei ole hyvä mun mielestä.

Jos kauniisti sanoo, että nyt tuntuu tympeältä tuo teidän touhu, eikä lapset reagoi mitenkään, minä kyllä tekoitken, että saan lapset tajuamaan minkälainen vaikutus heidän käytöksellään on omiin tunteisiini. Sehän se vasta sairasta olisi jos pitäisi vaan purra hammasta kun lapset pahoittavat mielen.

Veljeni Leijonamielen luin loppuun kyynelten läpi, vaikka lapsista se ei ollut kauhean surullinen.

kunhan ei tee sitä kuten vanhempani, eli joka päivä ne riiteli jostain asiasta, isä varsinkin raivostui ihan pikkuasioista ja muuttui täydelliseksi kusipääksi, vittuili kylmänviileästi (mulle esim. sanoi että mulla on musta sielu), uhkaili muuttavansa pois jne. Eli ei pidä mennä henkilökohtaisuuksiin (aina olet tollanen laiska paska, samanlainen huora olet kuin äitisikin tai jotain..) eikä ole hyvä riidellä monta kertaa viikossa, eikä huutaa niin että lapset häpeissään miettii että kuuluuko naapureille.

asia myös sovitaan. Siitä lapsi saa hyvää mallia omaan käytökseen. Itkusta olen kahta mieltä, esim. lapset näkivät kun itkin katsoessamme leffaa up-kohti korkeuksia, kun he eivät voineetkaan saada lapsia. Vanhin kysyi, mikä äiti itkettää ja kerroin, että se kun he eivät saa lapsia, vaikka äiti tietääkin, että tämä on vain tarinaa. Ja se oli ihan ok. lasten mielestä äiti oli hassu. Sitten taas kerran, sain ihan järkyttävän itkukohtauksen, kun isommat tappelivat ja itse olin todella väsynyt fyysisesti ja muutenkin siihen ainaiseen tappeluun ja selvästi lapset säikähtivät ja ahdistuivat sellaisesta tunteiden purkauksesta, eli mielestäni ihan niin isosti ei saa itkeä, vaikka lapset tekisivät mitä. Minullakin syy oli enemmän väsymys ja kerroinkin sen sitten lapsille.



Nyt olen sanonut, että tulee paha mieli/suru sydämeen, jos lapsi on esim. sanonut loukkavasti minulle. Tai jos olemme kinastelleet. Mutta aina pitää muistaa käsitellä ne kinat ja itkut, eikä jättää asioita selvittämättä. Tässä on yhdessä lasten kanssa myös opeteltu, mitä tehdä jos hermostuttaa, niin ettei edes tarvitse kinastella. Täytyy sanoa, että minulle opettelu on ollut vaikeinta.

tästä asiasta niin eri mieltä kuin ex-anoppi.



Kinasteltiin jostain hänen kanssaan ja minä itkin. Hänen mielestään ei saanut kinastella ja itkeä lasten edessä, kun niitä rupeaa pelottamaan. Ei siis huudettu/huoriteltu tms.



Itse kuulemma pyrki välttämään kaikki tällaiset tilanteet ja poikansa syyttikin häntä ainaisesta "hyssyttelystä". Pojallaan olikin vaikeuksia koskaan kertoa mitään, mikä mieltä painoi ja jos hänelle kertoi jotakin, niin ei halunnut kuunnella ja lähti pois tai rupesi vähättelemään. Mä mietin, että olikohan tuon ainaisen hyssyttelyn tulosta. Kun ei saanut ilmaista mitään negatiivisia tunteita?



Ap

Enkä sanoisi sitä curlingiksi. On ihan eri asia itkeä surulliselle kirjalle kun alkaa omia ahdistuksiaan pillittämään lasten edessä.

Meillä kyllä keskustellaan lasten kanssa ja pyydetään anteeksi jne.



Ap

ei ole kenellekään terveellistä elää itkuisessa tai riitaisessa kodissa.

Ei missään nimessä

Mä luulen, että yksi syy omaan pitkän ja onnellisen parisuheen jatkumiseen on se, että jo lapsena näin, että riidat kuuluu tavalliseen elämään, niitä tulee ja sitten selvitetään asiat, sovitaan ja jatketaan elämää onnellisesti yhdessä. Eli lapset oppivat, että se, että jostain välillä riidellään, ei tarkoita, että ihmissuhde on lopussa.



Ja ilman muuta tunteet pitää näyttää, niin hyvät kun pahatkin, niistä lapset oppii tärkeitä taitoja elämän varrelle. Eri asia tosiaan jos perheessä äiti ja isä tappelee KOKO AJAN, eikä asioista sovita.

Leffat, kevätjuhlat, häät, hautajaiset kaikki menee nenäliina kourassa, se on selvä.



Mutta muutama lomareissu ja joskus kotonakin olen vaan pahoittanut mieheni puheista mieleni niin pahasti, että en ole voinut pidätellä itkua. Mieskin sitten on huutanut että yritä edes lasten takia olla vollottamatta. Mutta helvetti, miksi mies ei yritä lasten takia olemaan vittuilematta ??? Ja näissä tilanteissa olen sanonut lapsille suoraan, että isä pahoitti minun mieleni ja itken sen takia.



Lapset ovat yleensä ymmärtäneet ja sanoneet, että iskä on just tommonen. Ja olleet minun puolella. Mutta minulla ei ole vaihtoehtoa siinä tilanteessa, koska en pysty pidättelemään, mutta miehelläni on...

Ei nyt kuitenkaan tahhaaln pidä riitaa haasta atai itkeä jos ei aihetta ole kuitenkaan ;)



Mutta minusta on tärkeää, että lapset näkevät että aikuisiakin voi itkettää ja että kinastelu ei kaada maailmaa. Ja kuten sanottu, tärkeintä on miten homma hoidetaan.