Lapseni on tainnut menettää isovanhemmat.. :(

Sisko lapsineen muutti vanhemmillemme, koska hänen parisuhteensa kariutui. Tämä on jo kolmas kerta, kun palaa kotiin. Siellä sisko nyt asuu ilmaiseksi, hoidattaa lapset vanhemmillamme ja elää itse kadotettua nuoruuttaan. Äiti tekee ruuat, hoitaa pyykit ja isä siivoaa. sisko ei siis tee käytännössä mitään. Kiukuttelee jos vanhemmilla on joku meno, johon ei voi lapsia mukaan ottaa.



Tiedän, että vanhempani ovat kovilla ja väsyneitä, mutta silti suututtaa. Suututtaa, että meidän lapset kärsivät siitä, ettei mummo ja pappa enää ole heidän elämässään ollenkaan mukana. Yksi lapsistani oli eilen laittanut mummolleen viestiä, että tulisitko meille, johon mummo vastasi, ettei nyt käy, kun "Veera" on kipeä. Ja näitä esimerkkejä olisi satoja, ettei tosiaan yhdestä kerrasta minunkaan hermo kärähdä. Kesän mummo ja pappa vietti kokonaan siskon lapsien kanssa.



Isovanhemmat myös ostaa kaikki siskon lapsien vaatteet, huolehtii koulunkäynnistä, harrastuksiin kuskaamisista yms.. Meidän lapsille ei riitä aikaa ollenkaan ja kun siskon lapset sitten menevät isälleen, niin silloin heillä siivotaan ja tehdään muita tärkeitä asioita, mutta meidän lapsia ei kerkeä nähdä, eikä varsinkaan jaksa ottaa edes yhdeksi yöksi kylään. (Ja tiedän, ettei se kuulu isovanhempien velvollisuuksiin, mutta epäreilulta tämä asetelma silti tuntuu). Kun kerron puhelimessa lasteni koulu"menestyksestä", äitini alkaa yleensä vertaamaan, että kyllähän "Veera ja Miljakin" sitä ja tätä. Kun kerroin, että lapseni hampaidenpesu taitoa oli kovasti kehuttu hammaslääkärissä, käänsi hän heti asian niin, että arvostelisin siskon lapsia, vaikken edes maininnut heitä.



Itse alan olemaan niin katkera ja vihainen, etten enää kohta oikeasti edes välitä, mutta lapset eivät oikeasti ymmärrä miksi mummo ja pappa jo kolmannen kerran unohtaa heidät täysin. Kun joskus olen itse tarvinnut hoitoapua lasteni kanssa, äidille ei koskaan sovi. Hän sanoo, ettei jaksa kuutta kersaa (kaikki muut koululaisia, paitsi meidän nuorin). Silti hän tunkee siskon tytöt minulle (olen hoitovapaalla) jatkuvasti.. Muutenkin tarvitsee usein apua, jota on myös saanut. Silti ei meidän lapset kiinnosta yhtään. Puhua olen yrittänyt, mutta äiti vaan suuttuu ja syyllistää minua siitä kuinka en ollenkaan tajua miten siskon lapsien elämä on ollut hankalaa. Väittää tällöin myös, että minä en rakasta siskon lapsia. Tottaki rakastan, mutta silti koen vääryttää, että omat lapseni menettävät isovanhempansa, kun siskon elämä heittää häränpyllyä.