Oleskelulupa ja piina
Jätimme miehen oleskelulupahakemuksen heinäkuussa hänen kotimaansa Suomen lähetystöön. Sen jälkeen elämä on soljunut epävarmana ja pelkoa herättävänä.
Elokuun lopussa aloitan kauan haaveillut opinnot Suomessa joista toivon saavani alustan paremmalle elämälle ja parempaan tulevaisuuteen. Mieheni toivoi minun muuttavan kotimaahansa, mutta sanoi ettei koskaan pyydä minua jättämään opiskeluja hänen vuokseen ja sanoo että minulla on oikeus opiskella, hänellä ei siihen koskaan mahdollisuuksia ollut vaikka halua olikin. Isänsä veti hänet koulusta pois 10-vuotiaana ja pakotti tekemään töitä kotona. Hänen veljensä ovat käyneet yliopiston mutta vanhimpana poikana hänen oli täytettävä velvollisuutensa perhettään kohtaan.
Minulla ei ole Suomessa ketään. Perhettä ei ole ja olen ollut yksinäinen susi jo hyvin kauan. Olen ollut työelämässä monta vuotta ja olen sysännyt tunne-elämän taka-alalle. Tavattuani mieheni hän herätti minussa kaikki ne tunteet jotka olivat jäätyneinä sisälläni. Hän kannusti minua ja valoi taas uutta uskoa minuun, siten myös pääsin haluamaani koulutukseen, mieheni antaman uskon ja voiman avulla. Hän antoi uskoa minulle, että voin saada hyvän työn ja elää onnellista perhe-elämää.
Muistan kun katsoin häntä syvälle silmiin ensimmäisen kerran. Minut valtasi intuitiivinen ja sisäinen varmuus, tieto siitä, että tässä on elämänkumppanini, tässä on sielunkumppanini. Historiamme on samankaltainen, olemme molemmat joutuneet selviytymään elämässä yksin ja ajattelemme monista asioista täysin samoin. Olen niin onnellinen että olen tavannut hänet ja hääpäivämme oli vaatimattomuudestaan huolimatta ihanimpia muistojani.
Meitä on peloteltu viime aikoina, että UVI kieltää mieheltäni maahantulon, ja että minun pitäisi lähteä hänen kotimaahansa. Että UVI on mielivaltainen taho jota ei kiinnosta faktat vaan katsotaan vain, miten pian on avioon astuttu ja onko syitä olettaa, että haluamme kiertää vain maahantulosäädöksiä.
Minulle on sanottu, että on ihan normaalia että saatan joutua keskeyttämään opintoni, irtisanomaan asuntoni, lopettamaan lemmikkieläimeni ja muuttamaan mieheni kotimaahan kunnes lupa-asiaan tulee muutos.
Minulle on sanottu että jos rakastan todella miestäni minun on nämä asiat tehtävä.
Mieheni kotimaassa tekisin pimeitä töitä ja saisin oleskella siellä 3 kk kerrallaan. Jos jään pimeistä töistä kiinni, minua uhkaa karkoitus kyseisestä maasta. Toista tietä ei kuitenkaan ole sillä vain isot firmat antavat työlupia kyseiseen maahan.
Olemme hyvin köyhiä. Miksi kieltää asia? Vanhempani eivät jättäneet minulle mitään, edes kuoltuaan, olen ollut matalapalkkaisessa työssä enkä ole välittänyt ajatella tulevaisuuttani ennenkuin tapasin mieheni. Minulla ei ole ihmistä johon tukeutuisin Suomessa, ei edes paikkaa irtaimistolle.
Olen valmis tekemään tuon kaiken, vaikka sydän verellä veisin lemmikkini lopetettaviksi. Tiedän että katkeroituisin Suomen virkavaltaa kohtaan pysyvästi jos he siihen minut pakottavat. Katkeroituisin myös siitä, että pitkän työhistoriani päätteeksi en saisi edes opiskella itselleni ammattia, kuten muut ovat normaalisti elämässään tehneet.
Minusta näiden asioiden eteen joutuminen ei ole tarpeellista eikä oikeudenmukaista. Luen monesti miten oleskelulupien kanssa kamppailevat ihmiset sanovat toisilleen, että "kyllä sinun täytyy olla valmis noihin asioihin jos todella rakastat miestäsi".
Miksi EU-maiden monikulttuuriset perheet eivät koskaan joudu tällaiseen tilanteeseen? Miksi on oikeutettua laittaa ihminen selkä seinää vasten, ikäänkuin elämä ei muutenkaan olisi riittävän vaikeaa?
Vai pitäisikö minun nyt pyytää Suomen valtiolta anteeksi kun satuin rakastumaan mieheen joka ei ole EU-maasta? Eikö jokaisella ihmisellä ole ihmisoikeuksien mukaisesti oikeus valita puolisonsa ja viettää normaalia perhe-elämää hänen kanssaan?
Elämäni on toisten käsissä. Hetkessä, yhdellä leimasimella, he voivat saada aikaan pysyvää vahinkoa minun elämääni. Mieheni kyllä mielellään ottaa minut vastaan kotimaassaan, mutta menettäisin kyllä uskoni kotimaatani kohtaan.
Asia olisi toinen, jos olisi perhe jonka luokse voisin mennä asustamaan. Jos voisin soittaa vanhemmilleni hätätapauksissa ja pyytää heiltä vaikka lainaa väliaikaisesti. Jos voisin pyytää heitä ottamaan lemmikkini. Ja kaikki olisi ehyempää kun palaan takaisin Suomeen, ei tarvitsisi aloittaa tyhjästä.
Minulla ei ole ketään muuta kuin mieheni. Ja täällä odotan nyt pelolla mitä virkamies Virtanen aikoo tehdä elämälleni. Saanko opiskella rauhassa ja elää normaalia elämää mieheni kanssa? Saanko valmistua kohtuullisessa ajassa, niin että ehdin vielä olla sen ikäinen jotta on mahdollista saada perheenlisäystäkin?
Anteeksi pitkä vuodatus. Epävarmuus on kauhea asia. Toivoa on vähän mutta silti pyörittelen näitä pahimpia asioita päässäni.
Täällä on ihan samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla!! Mulla on kyllä perhettä olemassa mutta ne hylkäsi mut kun kuulivat minun menneen naimisiin ulkomaalaisen kanssa (rasisteja kun ovat)!
Ja meillä on mieheni kanssa ole vetämässä mutta ei se maahanmuuttovirasto kerro tuon taivaallista jos sinne soittaa. Näin kävi mieheni veljen kanssa kun oli soitellut sinne ja kysellyt koska saisi vaimonsa kotiin tänne Suomeen ja 7kk hän odotti vaikkei ole edes suomenkansalainen niin minä suomalaisena odotan saman ajan...
Hän soitteli koko ajan tuonne "ihanaan" migriin ja he vain sanoi että pitää odottaa kärsivällisesti ja saman vastauksen oon saanu mä!!!
Mutta tässä alkaa oikeesti kärsivällisyys loppua jos on vuoden melkein ollut naimisissa ja siitä 2viikkoa yhdessä niin ei oo todellakaan kivaa enää mutta tää on tätä ihanaa suomea...ja jos suoraan sanon niin on todellakin mennyt mielenkiinto suomeen!
Olisin samantien valmis muuttamaan pois suomesta jos vain se olisi mieheni kotimaassa mahdollista eli siellä pystyisi asumaan ja saisi kaikki samat tuet kuten täällä saa jos et saa töitä.
Mutta toivon että saan kultani tässä kuussa jo kotiin mutta pahalta näyttää ja toive on alkanut hiipua siitä että hän pääsee kotiin edes elokuun aikana!!!
En vaan jaksa enää toivoa tai saati sit uskoa että hän tulee elokuun aikanakaan kotio mutta aika näyttää kuinka kauan ne pitää meitä erillään ja alkaa myös tuntua siltä että migri yrittää parhaansa mukaan erottaa ihmisiä jotka menevät ulkomaalaisen kanssa naimisiin sillä että odotuttaa oleskeluluvan kanssa kuukausia!!!
Mutta kuten sanottu...kärsivällisyyttä myös teille!!! Ja kyllä tekin saatte asua ja elää elämänne yhdessä, ei suomi oo niin paska (anteeks) että ei anna miehesi tulla suomeen vaikka kaiken tästä maasta kyl voi uskoa!!Ja jos haluat vaihtaa kuulumisia niin ota yhteyttä meilin kautta (tintti30@netti.fi)