lapselle päivähoidon lisäksi iltahoito, mahdollista?
Siis onko kokemusta miten voin järjestää lapselle normaalin täysipäiväisen päivähoidon lisäksi ilta- ja viikonloppuhoitoa 0-3 kertaa viikossa.
Päiväkotia en halua vaihtaa, lapsi viihtyy siellä hyvin, mutta voinko ostaa jostain päiväkodista lisäksi ilatahoitoa? Perheeseen en voisi palkata hoitajaa kotiin, koska silloin palkkani valuisi siihen.
Tavallisen päivähoidon lapsi tarvitsee, koska minä teen töitä kotona viikonpäivät, mies vuorotöissä. Tuloni eivät riitä, joten joutuisin tekemään iltaisin lisätyötä 3 iltaa viikossa.
Kommentit (33)
niin eiks sille tulee vapaata viikolla ?
olen miehen kanssa vuorotöissä, itse teen 2-vuorotyötä ja mies 3-vuoroa. Silloin kun lapset oli alle kouluikäisiä, joskus tosin harvoin sattui niin, että meillä vanhemmilla meni iltavuorot päällekkäin. Yleensä sain junailtua iltavuoron aamuvuoroksi, mutten aina. Tällöin lapset pääsivät läheiseen vuoropäiväkotiin, mikä auki kellon ympäri. Muulloin aina lapset olivat tavallisessa päiväkodissa. Loistava järjestely meillä. Silloin kun olimme molemmat vanhemmat iltavuorossa, lapsetkin tietysti vietiin myöhemmin vuoropäiväkotiin, yleensä siinä puolenpäivän maissa.
Siitä en tiedä onko edes luvalllista pitää lapsia ensin päivä päiväkodissa ja sen jälkeen vielä viedä vuoropäiväkotiin. Päivästähän tulisi tolkuttoman pitkä. En tiedä käykö noin? Kysy asiaa kuntasi päivähoitotoimesta, siellä osaavat neuvoa.
systeemi lienee eri paikkakunnasta riippuen. Meillä esim. satunnaista vuorohoitoa saa ostaa vuoropäiväkodista, mutta sopeutuuko lapsi siihen niin se riippunee lapsesta. VUoropäiväkodissa on vaihtuvat lapset ja vaihtuvat hoitajat, johtuen vuoroista, paska tsäkällä siis satunnaisesti esim kerran viikossa hoidossa lapsesi ei näe kertaakaan samoja lapsia tai samoja hoitajia.
Oma lapsi ollut vuoropäiväkodissa 3-vuotiaasta asti, vaikkei joka viikolle vuorotyötä edes tule, mutta mun mielestä parempi niin kuin reissata kahden paikan väliä.
viikolla, mutta kun minun "toimisto" on kotona... ja mieskin tarvitsisi joskus aikaa hoitaa joitain omia asioitaan.
vähän järkeä ja järjestelyjä, niin lapsi mitään muuta hoitopaikkaa tarvitse nykyisen lisäksi!
Ei lapset niin kauan hoitoa tarvitse. Vuorottelette, muuten on lapselle liian rankkaa.
hoidossa. Miettikää nyt aivoillanne, ettekä alapäällänne!
Sinne ilmoitetaan ennakkoon kummankin vanhemman työvuorot ja vain kun molemmilla on työvuoro, on hoito-oikeus. Poikkeuksia tulee jos pitää saada nukkua esim. yövuoron jälkeen.
Ehdottomasti yksi paikka, ei kahta eri hoitopaikkaa. JA missä välissä ehtisit lapsen siirtää?
Ei lapsi kärsi hoitopaikan vaihdosta, vanhemmat enemmän. Vpk:ssa on leppoisa meininki kun on paljon lapsia, mutta kerrallaan vain vähän. Ja ne samat hoitajat siellä on, eri aikoina vain. Ei siellä miljoonia eri hoitajia ole vaan ryhmässä yleensä 3-4 ja he pyörittävät toimintaa kellon ympäri.
Olette molemmat töissä ja tarvitset vielä lisätöitä? Tä? Milla alalla tienaatte niin huonosti, ettette tule ilman sinun lisätöitäsi toimeen?
siltä, että ehkä ainoa vaihtoehto on turvautua mummoihin ja ostettuun lisäapuun, jos kerta päivähoidon määrää ei voi lisätä....
ap
siltä, että ehkä ainoa vaihtoehto on turvautua mummoihin ja ostettuun lisäapuun, jos kerta päivähoidon määrää ei voi lisätä.... ap
ja jotta firma pysyy pytyssä, joudun olemaan tosi pienellä palkalla.
Sinne ilmoitetaan ennakkoon kummankin vanhemman työvuorot ja vain kun molemmilla on työvuoro, on hoito-oikeus. Poikkeuksia tulee jos pitää saada nukkua esim. yövuoron jälkeen.
Ehdottomasti yksi paikka, ei kahta eri hoitopaikkaa. JA missä välissä ehtisit lapsen siirtää?
Ei lapsi kärsi hoitopaikan vaihdosta, vanhemmat enemmän. Vpk:ssa on leppoisa meininki kun on paljon lapsia, mutta kerrallaan vain vähän. Ja ne samat hoitajat siellä on, eri aikoina vain. Ei siellä miljoonia eri hoitajia ole vaan ryhmässä yleensä 3-4 ja he pyörittävät toimintaa kellon ympäri.
minäkin tarkoitin lähinnä sitä, että jos lapsi kuukaudessa käy kerran viikossa hoidossa, saattaa siellä olla joka kerralla eri täti, johtuen just siitä että joka kerralla voi olla eri täti vuorossa. Asia täysin eri lapselle, joka on vuoropäiväkodissa jatkuvasti ja tuntee ne kaikki tädit :) Meillä muuten vuoropäiväkodissa tätejä/setiä on 6kpl per ryhmä, lisäksi keittiöhenkilöstö, työharjoittelijat, sijaiset. Välillä on ollut päiviä, etten ole nähnyt kuin yhden tutun naaman koko mestassa. Lapsi onneksi hyvin avoin ja sopeutuvainen, joten ei ole haitannut. Oman lapseni ryhmässä on 30 lasta, kaikki ei toki aina samaan aikaan hoidossa.
ja lapsesi joutuu siitä kärsimään :(
Olette itsekkäitä miehesi kans :(
onko itsekäs vai ei. Samasta firmasta tulee myös sairaan äitini toimeentulo, jonka eläke on minimaalinen.
hyvä pointti muuten tuo, että jos vaikka olenkin itsekäs??? Pistää ajattelemaan.
ap
kuin oma lapsi?EN YMMÄRRÄ sinua ap ollenkaan.Säälin syvästi lastasi.
enemmän palkkaa uuden työn myötä on se, että tällä hetkellä elän pitkälti säästöilläni ja kohta asuntoa varten säästetyt rahat on syöty. Jos voisin tehdä enemmän töitä, mahdollistuisi asunnon osto ja poika saisi jossain vaiheessa oman huoneen.
ap jatkaa
että olen möhlinyt elämäni. Varmaan olen liian itsekäs kai, vaikka pyrin aina joustamaan ja olemaan epäitsekäs ja auttamaan muita.
ap
muutenkaan sitä läsnäolevaa vanhempaa:
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1190888/olen_olut_il…
terveisin sama ap
vastaisitte:-) Aihe tärkeä, sillä pitäisi mennä hakemaan töitä mahd. pian. Mummit on siinä kunnossa, että saattavat välillä pystyä hoitamaan, mutta ei voi varmaksi luottaa.