Onko tavallistakin viedä kyläpaikkaan omat juomat?
En nyt tarkoita sitä että viedään kukkakimpun sijaan viinipullo kun mennään kyläilemään, vaan ihan sellaista että viedään ne juomat jotka itse aikoo juoda. Minkä ikäisenä sitä vielä harrastetaan?
Opiskelijabileisiin vietiin aina omat juomat, ja muistelen että periaatteessa saatettiin jopa ottaa takaisin mukaan ne mitä ei ollut syystä tai toisesta juonut. En muista itse että missä vaiheessa siitä tavasta luovuttiin, oliko se heti valmistumisen jälkeen vai vasta vähän myöhemmin, mutta ainakaan tosi pitkään aikaan ei olisi tullut mieleenkään että vieraani olisivat tuoneet itselleen juomat ja minä miehineni olisin sitten juonut jotain muuta. Ainakaan 10 vuoteen (olen nyt 36).
Minkä ikäisenä te olette vielä vieneet omat juomat kylään mennessä?
Kommentit (60)
Niitä ei kuitenkaan missään nimessä aleta kiikuttaa illan päätteeksi kotiin! Noloa kerrassaan. Tuskin kukaan pullapitkoakaan lähtee kahvittelun jälkeen kotiin viemään.
Itselle ei tulisi pieneen mieleenkään alkaa illan jälkeen haalimaan tuomisiani mukaani, oli ne sitten juotavaa tai syötävää. Mutta kaikki ei ajattele näin. Jotkut vie tosiaan mukanaan myös sen syömättä jääneen pullapitkon päätypalankin. ;)
pihi mies joka vei siis TYHJÄTkin pullot mukanaan :D
-45
siinä oli fiksu mies, törkeä jättää isäntäperheelle pullot vietäväksi kauppaan. Varmasti ei pihiyttään vienyt vaan fiksuuttaan, todella fiksu ihminen.
juomattomia ja vielä juotujakin puteleja kylästä pois. Olisi sitten samalla viennyt kaikki muutkin tyhjät pullot isäntäväen riesoista.
Jos on kaveriporukan kesken mökkipileet, tuparit, muuten vaan pileet tms., niin otetaan mukaan omat juomat.
Tarjolla on usein talon puolesta juomaa, mutta meidän tuttavapiirissä monet kuitenkin tuovat ne omatkin, varsinkin jos haluaa juoda jotain tiettyä. Niitä sitten tarjoillaan auliisti muillekin.
Ja ollaan n. 35 -45v.
en tosiaan kehtaisi viedä. Pelkäisin että se näyttää siltä kuin mä haluaisin viettää jonkun ikioman ryyppyiltani sen sijaan että menisin mukaan siihen mitä ikinä nyt isäntäväki onkaan ajatellut tehtävän.
Tuntuisi myös todella kummalliselta että isäntäväki tarjoaisi viiniä ruualla ja lopettaisi sitten itse juomisen, ja minä kaivaisin sitten oman ryyppypulloni kassista ja jatkaisin känniin asti. Kun täällä on siis tuotu esille se että isäntäväen ei "tarvitse" kustantaa vieraille känniä, vaan siihen tarkoitukseen menevät juomat pitää tuoda itse. Eikö teistä tuntuisi yhtään oudolta kiskoa paljon enemmän alkoholia kuin muut samassa tilaisuudessa olijat?
Ja siis pidän kyllä ihan humaltumisestakin, mutta ei minusta sen paikka ole tilanteessa jossa talo on lopettanut tarjoilun.
jos porukalla on tällainen tapa. Ei se, että "yleinen hana" suljetaan, tarkoita sitä että isäntäväkikin lopettaisi juomisen. Ainoastaan juomisten tarjoilu lopetetaan.
en tosiaan kehtaisi viedä. Pelkäisin että se näyttää siltä kuin mä haluaisin viettää jonkun ikioman ryyppyiltani sen sijaan että menisin mukaan siihen mitä ikinä nyt isäntäväki onkaan ajatellut tehtävän.
Tuntuisi myös todella kummalliselta että isäntäväki tarjoaisi viiniä ruualla ja lopettaisi sitten itse juomisen, ja minä kaivaisin sitten oman ryyppypulloni kassista ja jatkaisin känniin asti. Kun täällä on siis tuotu esille se että isäntäväen ei "tarvitse" kustantaa vieraille känniä, vaan siihen tarkoitukseen menevät juomat pitää tuoda itse. Eikö teistä tuntuisi yhtään oudolta kiskoa paljon enemmän alkoholia kuin muut samassa tilaisuudessa olijat?
Ja siis pidän kyllä ihan humaltumisestakin, mutta ei minusta sen paikka ole tilanteessa jossa talo on lopettanut tarjoilun.
Meidän kaveriporukassa on tapana, että ne ruokajuomat tarjotaan.
Sitten kun siirrytään saunan puolelle, on jokaisella se saunajuoma omasta takaa. Eli tulee ihan luonteva siirtymä, ja jokainen vastaa itse omasta humalatilastaan.
minä tarjoaisin tänään ihan mielelläni koko juhannusaaton vieraille ruokineen ja juomineen, mutta olen ilmoittanut,että tarjoan vain ruoat. Juomat tosiaan tuo jokainen tullessaan. Äkkiseltään laskien voisin arvella, että juomia kuluu yhteensä joku sadan euron edestä. Ei vain valitettavasti ole rahaa.
kuuluu tosiaan opiskeluaikaan!!!
Eri asia nyt aikuisena tietenkin jos juhlat on nyyttariperiaatteella, etta kaikki tuo jotain ja osallistuu nain juhlien jarjestamiseen ja kustannuksiin. Hauskoja juhlia nama aikuisian nyyttarikin.
Mutta enpa ole moiseen nyt aikuis ialla tormannyt etta juhlissa vieraat juo omia juomiaan.
En todellakaan siis ottaisi omia juomia mukaan, isantavaelle voisin pullon tai pari viinia/cavaa tms.
mukaan" -meininki, ei sen jälkeen. Todella outo ajatus, että vieraan odotetaan tuovan OMAT juomat mukanaan. Isäntä/emäntä tarjoaa tarjottavat. MUTTA yleensä vierailla on tapana tuoda jotain mukanaan, joku tuo kukkia, moni tuo viinipullon. Jos kyseessä isot kekkerit ja juomia on paljon esillä, niin tuliaspullotkin laitetaan esille. Olisi tosi outoa, jos joku tulisi meille oman pullonsa kanssa, avaisi ja menisi sohvalle istumaan pullonsa kanssa ja täyttäisi lasiaan siitä varjelemastaan omasta pullosta. Kun muut siis täydentävät juomapöydästä.
ihanko oikeasti kaikki mökeille ryntäävät suomalaiset olettavat, että isäntäväki tarjoaa kaikki juomat vieraille tuosta vaan ilman kustannuksia?
touhua. Siis nimenomaa oma pullo, josta sitten juodaan ihan itsekseen. Toista on tuoda tuliaisena joku pullo, josta kaikki voi ottaa.
Opiskelijabileissä oli "oma pullo mukaan" -meininki, ei sen jälkeen. Todella outo ajatus, että vieraan odotetaan tuovan OMAT juomat mukanaan. Isäntä/emäntä tarjoaa tarjottavat. MUTTA yleensä vierailla on tapana tuoda jotain mukanaan, joku tuo kukkia, moni tuo viinipullon. Jos kyseessä isot kekkerit ja juomia on paljon esillä, niin tuliaspullotkin laitetaan esille. Olisi tosi outoa, jos joku tulisi meille oman pullonsa kanssa, avaisi ja menisi sohvalle istumaan pullonsa kanssa ja täyttäisi lasiaan siitä varjelemastaan omasta pullosta. Kun muut siis täydentävät juomapöydästä.
sekä ruuat että juomat. Olen perheellinen ja suurin osa kavereistani sinkkuja, joten omia pirskeitä on vähän, ja nekin sellaisia illanistujaisia tai saunailtoja, jolloin ei ole tarkoitus lähteä minnekään jatkoille.
Kun kaverini pitää juhlat - ja todellakin, yleensä vain yksi tästä kaveriporukastani on valmis järkkäämään juhlat -- niin ne ovat sitten niitä menoiltoja, jolloin jatketaan myös jonnekin raflaan. Minä ja ja pari muuta osallistumme yleensä myös ruokapuoleen. Pullon kuoharia vien aina. Sen jaan yleensä sen kamun kanssa, joka myös tuo oman pullonsa. Aina tarjoamme emännälle (saisi useammankin laseillisen, mutta ei ole kuoharin ystävä). Yllensä lasin saa myös yksi tai muutakin vierasta -- ja aina ne samat, joilla ei KOSKAAN ole omia juomia ja AINA maistuu muiden juomat.
Mutta siis: jos juhlien järjestäminen ei ole tasapuoista, niin toki on aivan ymmärrettävää, että myös vieraat osallistuvat kustanhnusten jakoon. Jos tarkoitus ei ole juoda lasillista enempää, niin silloin tietysti voi olettaa, että ruuan lisäksi myös se yksi viinilasillinen tarjotaan.
43 v.
johtuu varmaankin siitä, että kaikilla on niin erilainen maku juomien suhteen. koskaan emme erikseen ole vieraita pyytäneet omia juomiaan tuomaan.
30v
Viiniä tai kovempia jos tuodaan niin mun mielestä sitten ne on kaikille halukkaille tarjolla. Jotkut tuo, jotkut ei. Kyllä mä mielelläni pidän kaapissa olutta ja siideriä saunavieraiden varalle, mutta usein tuovat omansa.
Yllättävän monet pitää tosi tiukasti kiinni tosta "aikuisuudestaan" ja tuomitsee tosi kärkkäästi tuon omien juomien tuomisen. ???
siis tuparit tms. ja porukkaa tulossa runsaasti paikalle, vaikka 20-30 ihmistä. Ei ole kohtuullista odottaa, että isäntäpari siinä tapauksessa kustantaa vielä juomatkin koko porukalle, kun kaikilla on kuitenkin niin eri maku. Ruoat kyllä on tapana tarjota.
Olen 34v.
Tosiaan tapa jäi pois siinä vaiheessa kun oli valmistuttu ja astuttu työelämään. Itse asiassa juuri valmsitujaisjuhlat oli ne ensimmäiset, joissa vieraille tarjoiltiin kaikki juomat.
meille tulee tänään aika monta vierasta grillailemaan illalla. Olen luvannut tarjota kaikki ruoat, mutta koska emme ole varakkaita, olen ilmoittanut, että ne alkoholijuomat, joita kukin illan mittaan haluaa juoda, saa tuoda tullessaan. Muuten olisi pitänyt ostaa melkoinen valikoima, kun yksi juo jotain tiettyä siideriä viisi pulloa ja toiselle käy vain olutmäyräkoita, joku haluaa kuoharia ja joku punaviiniä. Ei riitä rahat sellaiseen, vaikka haluaisi.
Ja olen 30v. Samoin meille monet tuo omat juomansa, vaikka toki olemme varautuneet tarjoamaankin.
Monilla (ja varsinkin minulla) vaan on niin "haastellinen" maku noiden alkoholien suhteen, että mieluumin ostetaan sitten itse ne, mistä tykätään. Esim. minulle ei mene alas kuin kuiva siideri tai valkoviini, enkä voi mennä takuuseen, että juuri niitä olisi kylässä tarjolla. Toki, jos vien viinipullon kylään, niin tarjoan siitä muillekin.
tuo mielestäni ole iästä kiinni, vaan juhlan luonteesta.
Jos menemme illalliselle ystävien luokse ja tarkoituksena on vain istua iltaa ystävän luona, viemme viinipullon tuliaisena. Muuten olemme vierastarjoilun varassa.
Jos tarkoituksena on illanvietto, jossa tarkoituksena on myöhemmin illalla siirtyä baarin puolelle (siis kostea baari-ilta tiedossa), otetaan omat juomat mukaan (ja jos ei ole kaikkea juotu lähdettäessä, voi ne omat ottaa lähtiessään mukaan).
Mökki- ym. reissuille sitten sovitaan erikseen, miten toimitaan.
Mutta siis, tilannekohtaista. Lähtökohtana voinee ajatella, että illalliselle mennessä ruokajuoma tarjotaan, mutta jos haluaa humaltua, ottaa omat juomat mukaan.
En ole tainnut niin isoja bileitä vain koskaan itse pitää, meillä on harvoin jo tilojenkaan puolesta kylässä enemmän kuin kymmenen ihmistä.
ap
Jos illan aikana on tarkoitus juoda eikä isäntäväellä ole varaa tai halua kaikkea kustantaa, niin voihan jokainen toki tuoda juomista, mutta ei niin, että kaikki juovat niitä omia juomiaan, vaan kyllä ne kaikki pitäisi sitten laittaa yhteisesti tarjolle ja siitä kaikki voivat ottaa mitä ottavat.
sinä oletkin sitten fiksu, sivistynyt, rikas ja hyvä ihminen.
ja ne toiset jotka vie juomansa, on nuoria juntteja.
Onnittelut!