Justiinsa. Koira oli syönyt poissa ollessamme..
reiän eteisen seinään. Gyproc-levyssä kiva hole yhden ruuvin ympärillä. (huonosti kitattu piiloon, ilmeisesti..)
Kommentit (31)
otsikkoon enempää. Vituttaa availla näitä, kun asia olisi voinut olla nähtävissä jo otsikossa. Oikein vastausten kalastelua.. Jak.
nykymammoille liikaa?!! :O
seinälle. En ollut myöskään kovin iloinen.
meillä oli yhden kerran joustinpatjat tuhottu.
Meidän 5 kilonen kissa oli kiskonut tiskialtaassa sulamassa olleen 11 kilon kinkun lattialle, repinyt muoviin reijän ja nakertanut raakaa kinkkua.
Ei ihan palasiksi, mutta selkämykset revitty riekaleiksi ja vähän hampaanjälkiä.
No, oma vika kun jätin sohvalle (jonne koirilla ei olisi asiaa, mutta ovat siellä päivällä kumminkin..)
vetänyt (väärään paikkaan unohtamani) viikonloppukassinsa alas, ja penkonut sieltä ruokapussin esiin. Ja syönyt tietty varmaan yli puolet. Se kävi eilen 8 kertaa paskalla (kahdet tuli sisälle), ja tänäänkin on käynyt n. 7 krt... Ruuaksi olen insidentin jälkeen antanut vain kauravelliä ja nyt päiväruuaksi ihan pienen hippusen nappuloita.
Hyi hitto, joku kuolaava elikko tekemässä tuhojaan sillä välin kun itse olis töissä :o
Mä en tajua, miten jotkut jaksaa koiria!!! Hyi hitto, joku kuolaava elikko tekemässä tuhojaan sillä välin kun itse olis töissä :o
Rakastan omaa piskiäni täysillä. Se on mulle uskomattoman suuri voimavara.
-Äiskän sukkahousut kaks vai kolme kertaa.
-N. 15 kilon joulukinkun, joka oli sulamassa ulkoeteisessä (koira oli saanut oven auki ja loppu onkin sitten historiaa).
-Tyhjentänyt jääkaapin (oppi avaamaan jääkaapin oven ja söi sieltä kaikki alahyllyillä olleet sapuskat).
-Pikkusiskon paskavaippoja ym. ym. ym. ym.
söi pöydältä ½ kiloa voita.
Tuli kakka aika livakasti...
Ex kissani avasi jääkaapin oven ja nakersi lintujen talipötköä sieltä.
tullutta koiranruokaa kun isännät töissä. Oli kuulemma tullut raidallista kakkaa pari päivää :D
Mutta se oli "kivaa" kun kissa oksensi hienolle matolle hiiren...
mun koira söi kevättalvella tulppaanikimpun. Ihme kun ei tulllut kipeäksi.
oli vaan niiiiiin syyllisen näköinen kipsinpölyä viiksissään... =0)
ap
Pari grillaamista odottavaa pihviä. Jätin pihvit keittiön työtasolle odottamaan ja kävin vessassa. Sillä välin tuo ryökäle oli ne napannut enkä vieläkään tiedä miten se ne sai (lautanen oli ihan tason takareunassa..).
Kaverin koira (nöffi) söi KOKONAISEN joulukinkun :D Eikä tullut kipeäksi.
se oli naapurin rekku, joka yrittää lavastaa teidän viattoman koiranne syylliseksi laittamalla kipsipölyä viattoman koiraparan viiksiin. Kehtaatkin epäillä syytöntä!
Ja ihan aikuisena tämän teki. Aina olen kehuskellut kaikille, kun ei pentunakaan mitään isompaa vahinkoa tehnyt, ja nyt sittn 9v. tuli joku ihme taantuma ja pureskeli mun ainoat korkokengät...Ei tartte emännän mennä juhliin, pitäkööt vaan lenkkarit jalassa.
otsikkoon enempää. Vituttaa availla näitä, kun asia olisi voinut olla nähtävissä jo otsikossa.
Oikein vastausten kalastelua.. Jak.
meidän koira söi sekä mun hammastuen että silmälasit.