Kun elämä ja sosiaaliset tilanteet ja ihmiset ahdistaa!
Olen lasten syntymän jälkeen muuttunut ihmisiä pelkääväksi sosiaalisesti rajoittuneeksi. Epäilen aina, että jos tutustun ihmisiin ja kun ihmiset oppivat tuntemaan minut, huomaavat millainen olen eivätkä halua jatkaa tuttavuutta kanssani. Tämä on yksi syy, miksi en halua tutustua ihmisiin. Mutta sitten ahdistaa, kun lasten takia niitä kontakteja pitäisi luoda, jotta lapset saisivat kavereita ja synttärijuhlia!
Tämä on todella kamalaa! Ahdistaa niin paljon.
Kommentit (7)
lasten takia.
Kyllä sinä varmasti olet ihan tutustumisen arvoinen ihminen. Miksi et olisi?
mutta uskoisin mulla syynä olevan se, että olen epävarma itsestäni. Eli pelkään, että annan jotenkin tyhmän kuvan itsestäni tai ettei ihmiset pidäkään minusta. En siis uskalla tutustua toisiin kunnolla niin että siitä kehkeytyisi ystävyyttä. Tämä alkoi jo lukion ekalla, kun ystäväporukka "hajosi" eri kouluihin. Tunsin, että minut hylättiin, vaikka pidettiinkin vielä yhteyttä muttei toki niin tiivisti kuin ennen. Muille oli vain niin paljon helpompi saada uusia ystäviä kuin minulle. Menin jotenkin lukkoon, vaikka nyt jälkikäteen tajuan, että myös minun kanssa moni yritti ystävystyä. En vain uskaltanut päästää heitä lähelle, enkä uskalla edelleenkään. Olen tosi yksinäinen.
Jos pelko rajoittaa elämääsi, hae apua, esim. psykologilta tai lääkäristä. Sosiaalisten tilanteiden pelossa auttaa se, että pikkuhiljaa altistaa itsensä hankalille tilanteille. Aloita harjoitteleminen jostain kutakuinkin helposta tilanteesta.
toinen neuvo: ole oma itsesi. Kaikkea itsestään ei tarvitse paljastaa muille, mutta älä esitä muutakuin olet.
Menkää lapsen kanssa kerhoihin ja käykää leikkipuistoissa. Minäkin epäilin ennen, että olen vain huono ihminen, ettei kukaan halua olla ystäväni, mutta lopulta tajusin, että monet yrittävät ottaa minuun yhteyttä, mutta en vastaa näihin yrityksiin, sillä tiedän, että nämä ihmiset ovat niin erilaisia, emmekä löydä koskaan yhteistä säveltä. Ja tajusin myös, etten edes kaipaa näitä ihmisiä, ja että minun ei tarvitse olla samanlainen kuin muut, kaikilla ei tarvitse olla läjäpäin kavereita. Olisi tietysti mukava löytää ihminen jonka kanssa voisin todella olla ystävä, mutta se on vaikeaa. Omaan itse asperger-taustaa, eli tämä juontaa siitä. Kyllä lapset löytävät ystäviä jos viet heitä tarhaan tai kerhoon ja ehkä miehesi on sosiaalisempi ja hän voisi myös viedä lasta eri paikkoihin. Ja vasta kolmen ikävuoden jälkeen lapsi alkaa enemmän kaivata ikäistään seuraa. Siihen asti sinun seurasi on paras seura:).
mutta multa on mennyt myös kiinnostus tutustua toisiin ihmisiin. Ja sitten kuitenkin lasten takia olisi pakko.
Ap