Mitä tulevaisuuden ongelmalähiöitä PK-seudulla on, villejä veikkauksia?
Tuli mieleen tuosta Pikku-Huopalahti-jutusta (kun Imagessa oli vissiin ollut, että se olisi kehittymässä uudeksi ongelmalähiöksi. Vanhat kyllä tiedetään, mutta mitä uusia vaikkapa 20 vuoden sisällä tulee? Itse veikkaan Latokartanoa. Merkit on jo ilmassa. Siis se osa Viikistä, joka ei kuulu hyvän koulun oppilaaksiottoalueeseen (en nyt ihan tarkkaan tiedä, kuinka siellä menee kaupunginosarajat).
Kommentit (144)
Tuonhan takia pitkälti kakarat pyörii yötä myöten ostarilla rikkomassa paikkoja (myös täällä meidän "hyvällä" alueella), koska vanhemmat luulevat, että Nico-Yrjö lukee kaverilla matikan kokeisiin. Sitähän espoolainen poliisi totesi: "Suurin este nuorten rikosten selvittämiselle on vanhemmat, jotka hyökkäävät kimppuun, kun poliisi yrittää vähän kysellä nuoren liikkeistä". Ihan kunnon perheen nuorillekin tulee kapinointi-ikä, joskus varsin vaikeakin. Sitä kutsutaan murrosiäksi. Silloin ei vain auta tuo asenne, että "ei meidän Touko-Armas..."
Itselläni on 16-vuotias nuori kotona ja kyllä mä tiedän mitä on kasvattaa murrosikäistä. Ajattelin vain että kun tuntuu siltä että monen vanhemman ajatuksien lähtökohta on jo se että teinit on kamalia häirikköjä ja ne ei aiheuta muuta kuin ongelmia!
Toki vaikeitakin nuoria on, mutta eikö suurin osa nyt kuitenkin ole ihan normaaleja nuoria.
Tosin mistä mä tiedän, vaikka täällä missä asun on aina ollut lapsia ja nuoria, niin eipä täällä mitää kauheeta ongelmaa ole noiden kanssa ollut. Ei tosiaan ole omakohtaisia kokemuksia muista alueista.
T: 82
Meinaatteko te tosiaan, että lasten, nuorten ja maahanmuuttajien määrä tekee "ongelmalähiön"? Ja että lähiöitä ovat Helsingin kantakaupungin alueella, ratikkalinjojen sisällä olevat alueet?
Eivät tosiaan ole, lähiöt ovat kaukana keskustasta olevia saarekkeita, joihin ihmiset jäävät toimettomina pyörimään keskelle ei mitään, olen kuullut on kaupunki tuolla-meiningillä.
Ruoholahti, Pikku-Huopalahti ja Arabian alue eivät tosiaan ole lähiöitä, vaan kaupunginosia, joissa asuu ihmisiä siinä kuin Töölössä ja Vallilassakin. Toiseksi, niissä oikeissakaan lähiöissä, jotka siis ovat paljon halvempia kuin kantakaupungin asunnot, ongelmia eivät aiheuta lapset, nuoret ja maahanmuuttajat, vaan perinteisesti köyhät Ritut ja Perat, jotka jumittavat siellä lähiössään juomassa kaljaa halvassa asunnossaan. Kaikki Kontulat, Malmit ja Jakomäet ovat olleet ongelma-alueita nimenomaan siksi, koska niissä on aina asunut pienituloisia ja sosiaalisesti huono-osaisia ihmisiä, joilla ei ole mitään muuta elämää kuin siellä kaltaistensa joukossa pyöriminen.
Missään nimessä siis mikään Arabia, Ruoholahti tai Pikku-Huopis eivät täytä näitä määreitä, vaan niissä asuu kaupunkilaisia, yhtä kirjava joukko kuin Alppilassa tai Meilahdessakin. Se, että kaupungissa asuu eri ikäisiä ja eri näköisiä ihmisiä, on ihan luonnollista, oikeiden lähiöiden kasaantuneet ongelmat ovat täysin eri asia kuin laskea jotain teinien määrää jollakin alueella.
Todella junttia edes miettiä tuollaisia asioita, normaali kaupunkilainen elää ja antaa muiden elää, ja osaa erottaa kaupunginosan lähiöstä.
Enpä usko. Heikinlaaksoon ei ole suunnitteilla minkäänlaisia kerrostalo rakennelmia jne.
Heikinlaaksolaiset liikkuvat yleensä puistolalaisten seurassa koska koulut samat. Jakomäestä ei tule oppilaita pustolan kouluihin.
Kunhan Jumbo tuosta hieman enemmän vanhenee ja uudemmat kauppakeskuksen sen syrjäyttävät, niin Vantaan lapset alkavat riekkua siellä kulmilla.
ovat kyllä sellaista aluetta että huh-huh! Ongelmaa varmasti riittää jo nyt, niin miksei sitten jatkossakin. Ja Eira, se se vasta ongelmapesäke onkin ja Ullanlinnan aueella sitä juoppoa ja narkkaria tulee vastaan päivittäin, odotetaanpas mitä sitten 10v päästä on. En sano muuta kuin huh-huh. Veikkaan lisäksi rautatieaseman ympäristöä.
Liian vapaan kasvatuksen saaneet lapset ovat tulevaisuudessa varmasti ongelmallisia. Jos pieni lapsi pyörittää vanhempia ja he eivät saa esim. 4 vuotiaaseen enää otetta mitenkään niin mitä mahtaa tapahtua kun lapsesta tulee teini. Kartanonkoskella asuneena tiedän kokemuksesta, että siellä kasvaa muutamia pikku kuninkaita, jotka saavat vanhempiensa silmien edessä käyttäytyä ihan miten vainn. Rajat on kateissa ja vanhemmilla pallo hukassa kasvatuksen suhteen. Kaikilla ei tietty näin ole mutta aika omituista kasvatusta näkee välillä.....
tapaa eniten ns. hyvillä asuinalueilla.
Me ollaan asutti hyvillä ja vähemmän hyvillä alueilla ja kyllä asia on niin että fiksuimmat asuu niillä hyvillä alueilla. Ihan samoin sielläkin nuoret tulee murrosikään ja osa kapinoi pahemmin osa jotenkin ja osa ei ollenkaan, mutta sen sanon että paljon fiksumpia ja kohteliaampia lapsia kasvaa ns. hyvillä alueilla. Paljon tietty johtuu siitä että saavat hyvän mallin jo kotoa käsin ja ymmärtävät esim. opiskelun tärkeiden ja kai niillä geeneilläkin on oma osansa.
LÖytyvät keskustasta, ei Viikistä!
Ne ovat aitoja "norsseja", ei tämä Viikin koulu.
Ei ollenkaan sama asia...;)
Latokartanoa veikkaan minäkin.
Eiköhän se Latokartano ole jo tällä hetkellä selkeä ongelmalähiö, eikä vasta tulevaisuudessa.
Asujakunnan rakenne alkaa vastaamaan Espoon Suvelaa ja kuuluu ehdottomasti "ei missään tapauksessa"-listalle. Onhan ne asunnot luonnollisesti siellä hinnaltaan halvempia, mutta sillä on syynsä...
Siellä alkaa olla aika ahdistavaa kulkea.
Mitä ihmeen ongelmia Latokartanossa?? Niin kivaa ja siistiä aluetta. Alkaa naurattaa parin teinin Valintatalossa seisoskelun määrittäminen ongelmaksi. Niille voi sanoa vaikka: Moi! Eivät he ole vaarallisia.
Fiksua ja aktiivista porukkaa täällä muutenkin asuu. Meidän lapsi käy todella korkealaatuista päiväkotia ja pihan vieressä on ihanat ulkoilumaastot.
Lapsissa on tulevaisuus. Suhtautukaa hyvät ihmiset heihin positiivisesti.
Täälläkin yksi Viikissä asuva yliopistolainen.
Mitä ongelmia noissa englanninkielisissä kouluissa on?
Olen tottunut siihen että sitä täällä aaveella lyödään kuin vierasta sikaa. ;) Pakko mainita kuitenkin sen verran tämä paikka että joku mainitsi rannan talojen ränsistyvän tmv. Mihinhän tämä "tieto" perustuu. Talot ovat erittäin hyvässä kunnossa. Itse en katso asuvani mitenkään ihmeemmin "arvoasunnossa" kun tässä rannalla asun mutta onhan tuo maisema yksi Helsingin kauneimmista mielestäni. Kaunis merimaisema heti ikkunan/parvekkeen ulkopuolella ja törkeän paljon nämä asunnot nykyisin maksavat. Neliöhinnat suoraan merelle katsovista asunnoista n. 5500-6000e. Kun ostimme täältä asunnon aikoinaan hinnat olivat paljon halvemmat. Näin ollen en osaa tosiaan ajatella että asuisin arvoasunnossa vaikka nythän asunnon arvo on n. 500000e vaikka neliöitä on alle 100.
Mutta asiaan. Omat veikkaukseni ongelmalähiöiksi ovat pikku-Huopalahden etelänpuoleinen osa (joka kaiketi sitä jo jonkin verran on) sekä Viikki/Latokartano (jossa palvelutaso on alueen asukasmäärään verrattuna hyvin pieni ja lapsia on todella paljon).
rakennettu moderni kaupunkikortteli. Sellainen kompleksi, että varmasti tulevaisuudessa riittää huolta ja harmia.
Tässä on yksi syy miksi vuokrat ovat korkeat Pikku Huopalahdessa.
"Asukkaiden on hyvä tiedostaa, mitä kiinteistössä tapahtuu. Erilaiset murrot ja erityisesti ilkivalta ovat jatkuvasti kasvussa. Häiriön aiheuttaja kannattaa aina selvittää, mikäli kiinteistön alueella tai tiloissa havaitaan normaalista poikkeavaa toimintaa. Havainnot tulee ilmoittaa Pikku-Huopalahden Kiinteistöt Oy:n tietoon esim. sivuiltamme kohdasta:
anna palautetta.
Omaa turvallisuutta ei kuitenkaan saa vaarantaa. Porraskäytäviin tai muihin tiloihin ei saa päästää tuntemattomia henkilöitä. Murtomiehiä ym. häiriön
aiheuttajia ei kannata itse ryhtyä pidättämään, vaan
paikalle on kutsuttava poliisi."
Viikki on täynnä, taloja ja mamuja. Ja se kehuttu koulu on homeessa.
myös Herttoniemenrantaa. Vanhemmat talot jo kurjan näköisiä, paljon mamuja (juu ei ihan siellä rannassa, mutta lähellä ja PALJON). Kaikki näkee jo, miten on käynyt Aurinkolahdelle... Vuosaarta ja mamu-seutua yhtä kaikki. Ja kaikki talot toistensa kopioita ja aivan liian täyteen rakennettua.
Aivan liian täyteen ahdettu, puolet Hgin mamuista asuu "hoodeilla" ja rannan asukkaat luulevat asuvansa arvoseudulla, vaikka talot rönsistyvät, ihmiset ahdistuvat liian täydestä alueesta eikä iltaisin uskalla metrolle kävellä.
Voisinpa ostaa asunnon täältä Vuosaaren Aurinkolahdesta,ei vaan pysty liian kallista.Nyt asutaan täällä vuokralla(17 e neliöhinta) eikä ole MITÄÄN valittamista alueesta.Upeaa ja rauhallinen paikka.(oon kyllä asunut Helsingin keskustassa vielä viime keväänä)
Tohon Vuosaaren Kallahteen en kyllä muuttais,liikaa juoppoja sekä ongelma perheitä...
Viikki on täynnä, taloja ja mamuja. Ja se kehuttu koulu on homeessa.
Liikaa on taloja, siitä olen samaa mieltä. Mutta että täynnä mamuja!!! Höh, pari hassua siellä täällä. Ja hei, ne on ihan ihmisiä, ei mitään mörköjä. Useat tuntemani yliopiston tutkijoita tms.
Sovitaanko näin että seuraavia Helsingin kantakaupungin sisällä olevia alueita ei pidettäisi näissä keskusteluissa lähiöinä ollenkaan, vaikka jotkut näytävät pitävän. Ne ovat ihan virallisestikin kaupunginosia mutta eivät mitään lähiöitä. - Pikku-Huopalahti - Ruoholahti - Katajanokka - Merihaka - Pasila (itä ja länsi) - Meilahti - Kalasatama ja Suvilahti, (vielä rakentamatta) - Jätkäsaari (vielä rakentamatta) - Eiranranta - Munkkiniemi - Arabia, Arabianranta - Toukola - Hermanni - Kyläsaari - Kumpula - Käpylä - Koskela - Ruskeasuo - Vallila Rajatapauksia ovat: - Lauttasaari - Etelä-Haaga - Munkkivuori En muuten itse asu yhdessäkään noista, vaan asun nykyisin Espoossa, jossa mitään muuta kuin lähiöitä ei sitten olekaan, mutta vanhana stadilaisena oli pakko kirjoittaa tää lista että ihmiset tietäisivät mistä puhuvat. Nimim kaupunkimaantieteen asiantuntija
Mutta jos katsoo esim. lastensuojelun tarvetta alueella sitä on paljon. Varmasti on totta, että siellä on paljon ongelmia nuorilla ja lapsiperheillä. Mutten silti usko, että olisi sellainen paikka, josta asuntoa ei kannattaisi ostaa ja jossa ei voisi elää hyvää elämää.
T:Lähellä, ei kuitenkaan Latokartanossa asuva
Tuonhan takia pitkälti kakarat pyörii yötä myöten ostarilla rikkomassa paikkoja (myös täällä meidän "hyvällä" alueella), koska vanhemmat luulevat, että Nico-Yrjö lukee kaverilla matikan kokeisiin. Sitähän espoolainen poliisi totesi: "Suurin este nuorten rikosten selvittämiselle on vanhemmat, jotka hyökkäävät kimppuun, kun poliisi yrittää vähän kysellä nuoren liikkeistä".
Ihan kunnon perheen nuorillekin tulee kapinointi-ikä, joskus varsin vaikeakin. Sitä kutsutaan murrosiäksi. Silloin ei vain auta tuo asenne, että "ei meidän Touko-Armas..."