Ne miehet, ne miehet!!

Mietin tässä että voiko mies olla enää itsekeskeisempi vehkeensä kanssa:



Aamulla oli ihana herätä rauhassa. Ensin minä ja vähitellen ylös kömpi unisia lapsia, antoivat silmät sikkurassa halauksen ja suukon poskelle. Miten suloisia he ovat!



Mutta entäs tuo karju tuolla sängyssä: murahtelee kutsuhuutoa, että pitää mennä käymään hänen luona. Kun menen, hän otti kiinni kädestäni ja vei sen munilleen! hän siis hausi, että hetken hyväilen sitä kun hän vielä hetken torkkuu!

Tämä ei ole vain tämän aamun juttu, vaan oikeastaan melko tavallista elämää. En tietysti tee sitä mitä hän toivoo, mutta en jaksaisi sitä muistuttelua hänen vehkeestään!



Onko tämä ihan oikeasti miesten tapa vai onko mulla vain munan omistaja, jolla ei ole mitään muuta kuin se alati koveneva kapine housuissa?

Muuten on kyllä erittäin hyvä mies. Huolehtiva, turvallinen, käytännöllinen, asiansa hoitava -omat ja lasten että perheen.