Toivoisitko että sinulla olisi sisarus samaa vai eri sukupuolta?
Itselläni on veli ja vaikken tietenkään veljeäni mihinkään vaihtaisi, niin silti ajattelen kuinka ihanaa olisi jos hän olisikin ollut sisko. Meillä on veljen kanssa läheiset välit, mutta ei se ole samanlaista kuin siskon kanssa olisi. Siskon kanssa voisi jutella aivan toisella tavalla.
Kommentit (53)
on kaksi ihanaa siskoa. Ollaan kaikki jo yli kolmekymppisiä ja asutaan noin 50km välimatkan päässä toisistamme. Soittelemme viikoittain ja käymme muutamia kertoja vuodessa baarissa siskoporukassa jne. Vaikea uskoa että veljen kanssa soittelisin niin usein ja viettäisimme keskenämme baari-iltoja. Minulla on muutama läheinen ystävä mutta kyllä ne siskot on vielä paljon läheisempiä.
Niin ainakin meidän perheessä ja muissakin tuntemissani.
Mä itse en usko että se johtuu sukupuolesta miten tulee toimeen, vaan se johtuu kemioista ja siitä miten perheet ja suku yleensä ovat tottuneet viettämään toistensa kanssa aikaa. Meillä esim. on suvussa ns. sukumökki johon välillä kokonnutaan suvun kesken. Jotkut mun kaverit ihmettelee ja kauhistelee sitä, mutta ovat myöntäneet että kun eivät itse ole koskaan sellaista kokeneet tai tottuneet sellaseen, niin se kuulostaa oudolta ja ahdistavalta.
Toisissa perheissä on lämpivät välit, toisissa ei.
Ollan läheisiä mutta ei se mun paras ystävä ole. Musta olisi ihanaa jos mulla olisi isoveli tai sitten reilusta nuorempi pikkuveli :)
Veljen ja siskon suhde tulee ongelmalliseksi viimeistään silloin kun kuvioihin tulee käly.
Usko tai älä, niin kyllä sisko ja veli myös baari-iltoja viettää.on kaksi ihanaa siskoa. Ollaan kaikki jo yli kolmekymppisiä ja asutaan noin 50km välimatkan päässä toisistamme. Soittelemme viikoittain ja käymme muutamia kertoja vuodessa baarissa siskoporukassa jne. Vaikea uskoa että veljen kanssa soittelisin niin usein ja viettäisimme keskenämme baari-iltoja. Minulla on muutama läheinen ystävä mutta kyllä ne siskot on vielä paljon läheisempiä.

Mä en tunne ketään. Porukalla toki vaikka puolisoiden kanssa, mutta että sisko ja veli lähtisi ihan kahdestaan, niin sellaisesta en ole kuullut. Ennemminkin se olisi poikkeuksellista kun taas siskoksia näkee paljon useammin.
Ei veljen kanssa tule samanlaista läheisyyttä.
Parhaalla ystävälläni on sisko ja tiedän että tuo sisko menee aina minun edelle, luonnollisesti.
Voi kunpa itsellänikin olisi sisko, jonka kanssa jakaa ilot ja surut.
Veljet eivät yleensä ole kovin sukurakkaita, vanha perhe unohtuu kun oma perhe perustetaan.
vaikka ikäeroakin vain runsas vuosi.
Enkä tunne kyllä muitakaan jotka olisi ollut. Porukassa ehkä joo, mutta kaksin... tuntuisi jotenkin tosi oudoltakin.
Siis viettääkö sisko ja veli kahdestaan baari-iltoja?Mä en tunne ketään. Porukalla toki vaikka puolisoiden kanssa, mutta että sisko ja veli lähtisi ihan kahdestaan, niin sellaisesta en ole kuullut. Ennemminkin se olisi poikkeuksellista kun taas siskoksia näkee paljon useammin.
Veljen ja siskon suhde tulee ongelmalliseksi viimeistään silloin kun kuvioihin tulee käly.
Usko tai älä, niin kyllä sisko ja veli myös baari-iltoja viettää.on kaksi ihanaa siskoa. Ollaan kaikki jo yli kolmekymppisiä ja asutaan noin 50km välimatkan päässä toisistamme. Soittelemme viikoittain ja käymme muutamia kertoja vuodessa baarissa siskoporukassa jne. Vaikea uskoa että veljen kanssa soittelisin niin usein ja viettäisimme keskenämme baari-iltoja. Minulla on muutama läheinen ystävä mutta kyllä ne siskot on vielä paljon läheisempiä.
Niin ainakin meidän perheessä ja muissakin tuntemissani. Mä itse en usko että se johtuu sukupuolesta miten tulee toimeen, vaan se johtuu kemioista ja siitä miten perheet ja suku yleensä ovat tottuneet viettämään toistensa kanssa aikaa. Meillä esim. on suvussa ns. sukumökki johon välillä kokonnutaan suvun kesken. Jotkut mun kaverit ihmettelee ja kauhistelee sitä, mutta ovat myöntäneet että kun eivät itse ole koskaan sellaista kokeneet tai tottuneet sellaseen, niin se kuulostaa oudolta ja ahdistavalta. Toisissa perheissä on lämpivät välit, toisissa ei.
on kaksi ihanaa siskoa. Ollaan kaikki jo yli kolmekymppisiä ja asutaan noin 50km välimatkan päässä toisistamme. Soittelemme viikoittain ja käymme muutamia kertoja vuodessa baarissa siskoporukassa jne. Vaikea uskoa että veljen kanssa soittelisin niin usein ja viettäisimme keskenämme baari-iltoja. Minulla on muutama läheinen ystävä mutta kyllä ne siskot on vielä paljon läheisempiä.
Niin ainakin meidän perheessä ja muissakin tuntemissani. Mä itse en usko että se johtuu sukupuolesta miten tulee toimeen, vaan se johtuu kemioista ja siitä miten perheet ja suku yleensä ovat tottuneet viettämään toistensa kanssa aikaa. Meillä esim. on suvussa ns. sukumökki johon välillä kokonnutaan suvun kesken. Jotkut mun kaverit ihmettelee ja kauhistelee sitä, mutta ovat myöntäneet että kun eivät itse ole koskaan sellaista kokeneet tai tottuneet sellaseen, niin se kuulostaa oudolta ja ahdistavalta. Toisissa perheissä on lämpivät välit, toisissa ei.
En oo kyllä huomannut. Tiistain lähden omien lapsien ja veljen vaimon ja niiden lapsien kanssa laskettelemaan pariksi päiväksi. Toisen kälyn ex-liiton lapset oli meillä viime viikonloppuna hoidossa. Me kyllä tullaan toimeen, mutta mulla onkin fiksut veljet jotka hankkivat fiksut vaimot!
Kun syntyi, niin olin hänestä niin onnellinen ja ylpeä.
Kun hän kasvoi, niin riitelimme kokoajan ja toivoin itselleni isoa veljeä.
Nyt, kun olemme aikuisia, olen hänestä niin onnellinen ja ylpeä! Olemme siis nykyään todella läheisiä, yhteiset muistot ja hänelle voi kertoa mitä vain. Joskus vietämme tyttöjen iltaa ja käymme keilaamassa tai shoppailemassa :o)
Mulla sisko ja veli ja siskon kanssa käymme kyllä silloin tällöin baarissa. Tapaamme toisen kotona ja valmistaudumme ja laittaudumme yhdessä. Tuntuisi oudolta että soittaisinkin veljelle (eihän sen kanssa voi laittaustuakaan mikä on melkein illan hauskin osio kikatteluineen). Toki silloin tällöin pyydämme veljen mukaan ja muutaman kerran hän on tullutkin mutta vasta suoraan baariin. Kahdestaan veljen kanssa lähtö tuntuisi kyllä oudolle.
Ei ollut yhteisiä leikkejä eikä myöhemminkään mitään yhteistä.
Joskus vanhempana se yritti kaupata mulle kavereitaan poikaystäväksi, sekin oli todella vastenmielistä.
Siskon kanssa olisi ehkä ollut paremmat välit, samanikäisen serkkunikin (tyttö) kanssa olen aina tullut paremmin juttuun kuin veljeni kanssa.
Lapsena riitely on ennemminkin luonne- kuin sukupuolikysymys. Kyllä sisko ja velikin tuntuu tappelevan ihan samalla lailla kuin meidän siskokset. Tiedän sisaruksia jotka ovat rauhallisia eivätkä riitele mutta ei sekään ole sukupuoleen sidottua.
kyllä sen täälläkin huomaa että suhde miehen siskoon on usein yhtä hankala kuin suhde anoppiin.
Veljen ja siskon suhde tulee ongelmalliseksi viimeistään silloin kun kuvioihin tulee käly.
Usko tai älä, niin kyllä sisko ja veli myös baari-iltoja viettää.on kaksi ihanaa siskoa. Ollaan kaikki jo yli kolmekymppisiä ja asutaan noin 50km välimatkan päässä toisistamme. Soittelemme viikoittain ja käymme muutamia kertoja vuodessa baarissa siskoporukassa jne. Vaikea uskoa että veljen kanssa soittelisin niin usein ja viettäisimme keskenämme baari-iltoja. Minulla on muutama läheinen ystävä mutta kyllä ne siskot on vielä paljon läheisempiä.
Niin ainakin meidän perheessä ja muissakin tuntemissani. Mä itse en usko että se johtuu sukupuolesta miten tulee toimeen, vaan se johtuu kemioista ja siitä miten perheet ja suku yleensä ovat tottuneet viettämään toistensa kanssa aikaa. Meillä esim. on suvussa ns. sukumökki johon välillä kokonnutaan suvun kesken. Jotkut mun kaverit ihmettelee ja kauhistelee sitä, mutta ovat myöntäneet että kun eivät itse ole koskaan sellaista kokeneet tai tottuneet sellaseen, niin se kuulostaa oudolta ja ahdistavalta. Toisissa perheissä on lämpivät välit, toisissa ei.
on kaksi ihanaa siskoa. Ollaan kaikki jo yli kolmekymppisiä ja asutaan noin 50km välimatkan päässä toisistamme. Soittelemme viikoittain ja käymme muutamia kertoja vuodessa baarissa siskoporukassa jne. Vaikea uskoa että veljen kanssa soittelisin niin usein ja viettäisimme keskenämme baari-iltoja. Minulla on muutama läheinen ystävä mutta kyllä ne siskot on vielä paljon läheisempiä.
Niin ainakin meidän perheessä ja muissakin tuntemissani. Mä itse en usko että se johtuu sukupuolesta miten tulee toimeen, vaan se johtuu kemioista ja siitä miten perheet ja suku yleensä ovat tottuneet viettämään toistensa kanssa aikaa. Meillä esim. on suvussa ns. sukumökki johon välillä kokonnutaan suvun kesken. Jotkut mun kaverit ihmettelee ja kauhistelee sitä, mutta ovat myöntäneet että kun eivät itse ole koskaan sellaista kokeneet tai tottuneet sellaseen, niin se kuulostaa oudolta ja ahdistavalta. Toisissa perheissä on lämpivät välit, toisissa ei.
En oo kyllä huomannut. Tiistain lähden omien lapsien ja veljen vaimon ja niiden lapsien kanssa laskettelemaan pariksi päiväksi. Toisen kälyn ex-liiton lapset oli meillä viime viikonloppuna hoidossa. Me kyllä tullaan toimeen, mutta mulla onkin fiksut veljet jotka hankkivat fiksut vaimot!
ja hyvä niin. Veljen kautta opin poikien juttuja ja ymmärrän mielestäni miesten ajatusmaailmaa paremmin kuin pelkkien siskojen kanssa kasvaneet ystäväni.
siskon ja veljen suhde säilyy etäisenä.
Lapsena riitely on ennemminkin luonne- kuin sukupuolikysymys. Kyllä sisko ja velikin tuntuu tappelevan ihan samalla lailla kuin meidän siskokset. Tiedän sisaruksia jotka ovat rauhallisia eivätkä riitele mutta ei sekään ole sukupuoleen sidottua.
Ja voisin kyllä kuvitella käyväni veljeni kanssa kaksi baarissa (olen varmaan näin joskus tehnytkin), mutta nykyään kun molemmilla on puolisot niin käydään sitten nelistään. Ja on tosi kiva, että mieheni ja veljeni tulevat todella hyvin juttuun keskenään.
Täällä taitaa mammoilla olla aika etäiset suhteet veljiinsä?
Ja voisin kyllä kuvitella käyväni veljeni kanssa kaksi baarissa (olen varmaan näin joskus tehnytkin), mutta nykyään kun molemmilla on puolisot niin käydään sitten nelistään. Ja on tosi kiva, että mieheni ja veljeni tulevat todella hyvin juttuun keskenään. Täällä taitaa mammoilla olla aika etäiset suhteet veljiinsä?
Tuntuu hassulta että joku pitää läheisyyden mittarina kahdenkeskeisiä baari-iltoja.
Mä en ole siskoa kaivannut koskaan. Omalla äidillä on siskoonsa huonot välit, tällä hetkellä ei ole missään tekemisissä. Äidin veli taas on molempien siskojen kanssa yhteyksissä.
Läheltä olen seurannut hyvän ystävän välejä siskoonsa ja kyllä se hyväksikäyttöä toiselta osapuolelta se suhde ja ei siitä johtuvia riitoaja riittää.
Hirveetä kun toinen siskoista on mustasukkainen mummin huomiosta, laskee tunteja minkä verra toinen on saanut pitää lapsiaan hoidossa mummilla jne.
Ottaa asiakseen puuttua siskon miessuhteisiin ja muutenkin erittäin tunkeileva. En tosiaan haluaisi moista riesaa itselleni.
kummaankaan kanssa ei synkkaa.Sisko sellainen nössykkä.Tai oikeastaan nyt vanhemmiten olen huomannut että meillä synkkaa veljeni kanssa tosi hyvin,sama huumorintaju,hullut jutut ym..Siskon kanssa ei sitten mitään yhteistä.
baari-ilta kahdestaan on ihan eri asia kuin jos otetaan puolisotkin mukaan. Toki kivaa on nelistäänkin ja puolisotkin tosi hyviä tyyppejä, mutta kyllä sen siskon kanssa ilta kahdestaan on aivan erilainen vaikka istuttais vain kotona. Kyllä jotain siitä taiasta haihtuu kun mukaan tulee puolisot.
Tämän ilmeisesti tietää ja ymmärtää vain ne joilla on sisarus samaa sukupuolta ja välit ovat läheiset.