Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Täällä yksi tällainen luuseri: lapsi pk:ssa, minä masentuneena kotona

Vierailija
07.12.2009 |

Tulkaahan ruoskimaan ja kivittämään!



Olen ollut kohta kuukauden sairauslomalla ahdistuksen ja paniikkikohtausten vuoksi. Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä kokeilemaan pystynkö palaamaan töihin. Ajatuskin laukaisee paniikin.



En ole tänään saanut päivää käyntiin ollenkaan. Olen nukkunut. Sydän tykyttää, ahdistaa. En saa mentyä suihkuun, en saa siivottua, en pestyä pyykkiä. Paska olo. Pitää yrittää jotenkin ryhdistäytyä siihen mennessä kun haen lapsen päiväkodista.



Tulkaahan nyt kertomaan mulle te paremmin tietävät, kuinka lapseni olisi parempi olla täällä kotona nyt.

Kommentit (84)

Vierailija
81/84 |
30.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

en voi uskoa, että kukaan näistä ihmisistä, jotka kitisee, että oman vanhemman kuolema on vaan normaalia, en usko että ovat koskaan menettäneet ketään itselle tärkeää ihmistä. Todella sydämetöntä tekstiä.



Vanhempien kuolemassa ei ollut pahinta ainoastaan kuolema vaan kaikki sen jälkeen. Hautajaiset, perukirjat, perinnönjaot, yllättävät löydöt kaappien kätköistä kuten äidin kirjeet entiselle miehelleen ennen omaa isääni. Paljon tunteita, raskasta aikaa. Toki elämään kuuluvaa, mutta se on aivan eri maailmaa kuin tavallinen työssäkäynti omine rutiineineen. Pysäyttävää. Joku joka on ollut koko elämäsi ajan lähellä - häntä ei yksinkertaisesti ole enää. Se että elämä palaa omille raiteilleen vie oman aikansa. Joskus läheisen kuolema voi olla liian raskasta. Vaikka ei haluaisi vain surra. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten läheisen ihmisen kuolemaan tulee suhtautumaan.

Vierailija
82/84 |
30.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oli vain pakko aina aamuisin nousta ylös. Imovanet kävin hakemassa ja neljänä yönä otin, että sain nukuttua.

Mutta niin lähti elämä viemään taas eteen päin. Kun oli pakko.

en voi uskoa, että kukaan näistä ihmisistä, jotka kitisee, että oman vanhemman kuolema on vaan normaalia, en usko että ovat koskaan menettäneet ketään itselle tärkeää ihmistä. Todella sydämetöntä tekstiä. Vanhempien kuolemassa ei ollut pahinta ainoastaan kuolema vaan kaikki sen jälkeen. Hautajaiset, perukirjat, perinnönjaot, yllättävät löydöt kaappien kätköistä kuten äidin kirjeet entiselle miehelleen ennen omaa isääni. Paljon tunteita, raskasta aikaa. Toki elämään kuuluvaa, mutta se on aivan eri maailmaa kuin tavallinen työssäkäynti omine rutiineineen. Pysäyttävää. Joku joka on ollut koko elämäsi ajan lähellä - häntä ei yksinkertaisesti ole enää. Se että elämä palaa omille raiteilleen vie oman aikansa. Joskus läheisen kuolema voi olla liian raskasta. Vaikka ei haluaisi vain surra. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten läheisen ihmisen kuolemaan tulee suhtautumaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/84 |
30.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Syntyminen, kuoleminen, sairastuminen ovat toki "vain" elämää. Ei se silti tarkoita sitä etteivätkö sellaiset asiat saattaisi horjuttaa omaa hyvinvointia.



Olen itse ollut aina reipas, positiivinen ja tunnollinen. Mutta kun yhtäkkiä moni asia rupesi menemään pieleen, elämänilo rakoili pahasti. Avioero ja läheisen vakava sairaus olivat miltei ylivoimaisia minulle sillä hetkellä. Seurasi unettomuutta, syömättömyyttä, alituista ahdistusta ja levottomuutta. Tuo aika elämässäni oli niin kamalaa etten mielelläni sitä edes muistele.



Kyllä siitä selvittiin, mutta kuten täälläkin on moni sanonut, kuka vaan voi masentua jossain vaiheessa elämää.

Vierailija
84/84 |
30.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kuukausia saikulla, mutta en tajunnut tuollaisia masennusjuttuja.

Kaikkea on sattunut ja on ollut unettomutta ja välillä laihtunutkin kun on ollut surua ja ei ole kyennyt syömään. Ahdistanutkin ón ja vituttanut ja surua on ollut monenlaista.

Mutta niin sitä on ollut tyhmä, että on kulkenut töissä ja noussut aina aamulla ylös ja keittänyt kahvin ja mennyt töihin ja töiden jälkeen kauppaan ja keksinyt harrastuksia kun on oikein vituttanut ja ahdistanut ja tuntunut, että elämä mättää oikein tosissaan. Välillä veti perseet ja haukkui parhaalle kaverille miehet ja muut ja parkui silmänsä turvoksiin.

Jos olisin nykyisin nuori niin sitähän olis voinut olla kuukausia aina saikulla kun oli unettomuutta ja mahassa kiviä, ettei voinut syödä.

Hullu töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä.

Syntyminen, kuoleminen, sairastuminen ovat toki "vain" elämää. Ei se silti tarkoita sitä etteivätkö sellaiset asiat saattaisi horjuttaa omaa hyvinvointia. Olen itse ollut aina reipas, positiivinen ja tunnollinen. Mutta kun yhtäkkiä moni asia rupesi menemään pieleen, elämänilo rakoili pahasti. Avioero ja läheisen vakava sairaus olivat miltei ylivoimaisia minulle sillä hetkellä. Seurasi unettomuutta, syömättömyyttä, alituista ahdistusta ja levottomuutta. Tuo aika elämässäni oli niin kamalaa etten mielelläni sitä edes muistele. Kyllä siitä selvittiin, mutta kuten täälläkin on moni sanonut, kuka vaan voi masentua jossain vaiheessa elämää.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kolme seitsemän