Täällä yksi tällainen luuseri: lapsi pk:ssa, minä masentuneena kotona
Tulkaahan ruoskimaan ja kivittämään!
Olen ollut kohta kuukauden sairauslomalla ahdistuksen ja paniikkikohtausten vuoksi. Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä kokeilemaan pystynkö palaamaan töihin. Ajatuskin laukaisee paniikin.
En ole tänään saanut päivää käyntiin ollenkaan. Olen nukkunut. Sydän tykyttää, ahdistaa. En saa mentyä suihkuun, en saa siivottua, en pestyä pyykkiä. Paska olo. Pitää yrittää jotenkin ryhdistäytyä siihen mennessä kun haen lapsen päiväkodista.
Tulkaahan nyt kertomaan mulle te paremmin tietävät, kuinka lapseni olisi parempi olla täällä kotona nyt.
Kommentit (84)
mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Masennus ja muut mielen sairauden ovat monelle liian vaikeita ymmärtää - katkenneen jalan näkee, diabeteksenkin tajuaa insuliinintuotannon häiriöksi, mutta masennusta, ahdistusta, jne. on helppo vähätellä, jos ei ole itse kokenut samaa.
Tietämättömille tiedoksi: masennus voi ilmetä myös hillittömänä suorittamisena, kaakelinsaumojen hinkkaamisen hammasharjalla keskellä yötä, itkuraivareiden saamista jokaisesta tahraisesta sormenjäljestä ja leivänmurusta lattialla - saamattomia luusereitako hekin, jotka eivät ahdistuksensa takia koskaan istu paikallaan vaan touhuavat tauotta jotain hyödyllistä??
AP:lle halaus, hyvä että lapsesi on hoidossa, toivottavasti lääkityksen ja muun avun myötä sinunkin olosi pikkuhiljaa kohenee; sen verran, että sinun on helpompi olla itsesi kanssa.
raskauksissa ja synnytyksiä on riskinsä ja totta kai omat vanhemmat kuolevat joskus.
Se on ihan normaalia.
Jos sitten koko ajan tyrii ja kehittää draamaa, se on tietenkin epänormaalia, mutta aikuistuminen auttaa.
Miksi sitten pitää hankkia lapsia, jos tietää geeninsä surkeiksi?
Eikös pitäisi ensin käydä se terapia ja sitten lisääntyä, jos saa itsensä ruotuun?
Ahaa. Eli koska äitini on sairas, niin minä en saisi tehdä lapsia. Tällä logiikalla sinä varmaan steriloisit puolet kansasta?
ap
raskauksissa ja synnytyksiä on riskinsä ja totta kai omat vanhemmat kuolevat joskus. Se on ihan normaalia. Jos sitten koko ajan tyrii ja kehittää draamaa, se on tietenkin epänormaalia, mutta aikuistuminen auttaa.
Ei kukaan synnytä ja kuole koko ajan eikä vanhemmat kuole jatkuvasti. Sulla on niin negatiivinen asenne että kannattaisi kyllä vältellä tätä palstaa. Luulet pian että tuo peruselämäsi on ihan tavanomaista ;)
jos tietää geeninsä surkeiksi? Eikös pitäisi ensin käydä se terapia ja sitten lisääntyä, jos saa itsensä ruotuun?
Ap:hän on hankkinut lapsia ennen kuin sairastui! Eivätkö sairaat sitä paitsi saa mielestäsi lisääntyä? Natsi!
SAmalla tavalla voisi kysyä, että miksi sitten kannattaa hankkia lapsia, jos suvussa on a)syöpää b)diabetesta c)keliakiaa d)sydän- ja verisuonisairauksia e)tyhmyyttä f)sydämettömyyttä jne.
Tällä logiikalla sinä varmaan steriloisit puolet kansasta? ap
Olisi käynyt terapiassa ennen eikä jälkeen lasten hankinnan.
Edesvastuutonta örvellystä.
Edesvastuutonta örvellystä.
*edistystä!*
Mullakin on ollut ap:n tavin paniikkia. Välillä on olo, että haluan jäädä kotiin. Mutta, en jäänyt. Pahimmat hetket/tunnit olen ollut kotona, mutta sitten vaan pakottanut itseni ulos, vaikka kauppaan/yksin kahville/kävelylle ym.
Ja, minua ovat auttaneet miedot beetasalpaajat eli mitään varsinaisia ahditus-tai masennuslääkkeitä en ole tarvinnut.
Yhden ihmisen kuolema kyllä riittää laukaisemaan erinäisiä reaktioita ihmisessä. Minun mummuni kuoli jokin aika sitten ja olin kyllä muutamia viikkoja todella sumussa. Just nyt tuntuu aika hyvältä:) Ja, jos tuntuu, että ahdistus alkaa otan pillerin ja vetäydyn sosiaalisesta elämästä vähäksi aikaa.
Tsemppiä:)!
Sana örvellyskö sulle oli uusi?
Toimii ihan hyvin, pisteet sulle! :)
52, hän tiesi äitinsä suvun geeneistä eli tiesi riskit. Olisi käynyt terapiassa ennen eikä jälkeen lasten hankinnan.
Edesvastuutonta örvellystä.
Jaa että mun elämä = edesvastuutonta örvellystä. Pisti kyllä vähän naurattamaan, kiitos siitä.
Mä olen korkeastikoulutettu, yli 10-vuotta työelämässä ollut tavallinen keskiluokkainen perheenäiti. Eli sen oman äitin sairauden vuoksi mun olisi pitänyt jättää elämäni elämättä ja steriloida itseni vai? Mielenkiintoista.
ap
kun siellä nyt kökit ja kitiset pikkuruisten vastoinkäymisten takia.
Täällä myös masentunut. Sairastuin masennukseen, uupumukseen ja ahdistukseen, sairaslomalla olen ollut elokuusta asti. Lapsia kolme, kaksi koulussa ja yksi päiväkodissa. Sairaalajaksokin oli syyskuussa, nyt olen päivät päiväsairaalassa. Sopivaa lääkitystä mullakin haetaan, sopivaa on vaikeaa löytää.
Mä en enää jaksa välittää toisten kivityksestä. Mulla on tämä oma elämä, josta tällä hetkellä yritän selviytyä. Tämän sairauden myötä olen huomannut, että maailma on ymmärtämättömiä ihmisiä täynnä. Onneksi on kuitenkin niitäkin, jotka ymmärtävät, ja heillä onkin vastaavia omia kokemuksia.
Syyllisyys on masentuneelle raskas taakka. toivon sinulle todella voimia. Älä kiirehdi töihin, jos vointi ei vielä sitä salli. Töissäkin vielä ehtii olemaan. Tärkeää on saada itsensä kuntoon, se on koko perheenkin etu.
täälläkin yksi, jolle tapahtui liikaa kauheita asioita lyhyessä ajassa.
Sain heti vahvan lääkityksen, joten olen pystynyt toimimaan lähes normaalisti. Teen joitakin tunteja viikossa töitä, kokopäivätyötä en jaksaisi.
Jos et jaksa töissä niin älä mene. Toivon, että saat keskusteluapua, se voi avata solmuja ja sanatonta ahdistusta.
t kohtalotoverisi
Voimia sinulle täydestä sydämestäni.
Tämä av on oikeastaan paikka jossa ei kannata mitään negatiivista kertoa,heti haukutaan mutta toisaalta jos kerrot positiivisia olet ylpeä ja leuhka av.yleistäjien mielestä.
Toisaalta täältä saattaa löytää myös välittäviä ja empaattisiakin ihmisiä, kuten tässäkin tapauksessa on käynyt.
Hoida itsesi kuntoon,yritä välittää itsestäsi.
Lapsesi kyllä pärjää hoidossa hyvin.
Halaus sinulle!
KIITOS ihanaiset sanoistanne!
Mä olen täällä ihan hajoamispisteessä kun en tiedä mitä teen töihin paluuni kanssa. Kroppa pistää hanttiin. Jännitän vaistomaisesti koko yläkroppaa niin, että pää ei käänny. Sydän hakkaa. Pelottaa ensi yö: saanko ollenkaan unta. Olen ihan raunio.
Mutta näillä mennään nyt!
ap
lapsi päivähoidossa, mies töissä, mä istun ja ihmettelen yövaatteissa, en saa pyykkikonetta päälle enkä itselleni ruokaa. Enkä aloitettua joulusiivouksia tai jouluhommia, tai edes maksettua laskuja, vaikka tilillä olisi se raha.
Kaikki kaatuu päälle.
En saa nukuttua öisin, enkä enää päivisinkään. Kauhea paniikin tunne iskee.
Pakottaudun pukemaan ja hakemaan ja luikin takaisin kotiin, teen ruuan,koska lapsi sen tarvii ja syön itsekin vähän. Pysyn hengissä siis.
Ymmärrän kyllä...
mihin on vauvaksi syntynyt. Varhaislapsuuden kokemukset muovaavat aivoja voimallisimmin ja siitäå hoivasta mitä on saanut riippuu aika pitkälle se, minkälaisen kiintymyssuhdemallin omaksuu. HArvoin enää myöhemmin kiintymyssuhdetyyli muuttuu toiseksi miksi se lapsuudessa muotoutui, siihen auttaa lähinnä terapia tai jokin korvaava, turvallinen ihmissuhde.
Jos on itse syntynyt hyviin olosuhteisiin, kannattaa siitä iloita mutta myös suhtautua ymmärtäväsi niihin, joilla lähtökohdat elämälle ovat olleet huonommat.