Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Täällä yksi tällainen luuseri: lapsi pk:ssa, minä masentuneena kotona

Vierailija
07.12.2009 |

Tulkaahan ruoskimaan ja kivittämään!



Olen ollut kohta kuukauden sairauslomalla ahdistuksen ja paniikkikohtausten vuoksi. Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä kokeilemaan pystynkö palaamaan töihin. Ajatuskin laukaisee paniikin.



En ole tänään saanut päivää käyntiin ollenkaan. Olen nukkunut. Sydän tykyttää, ahdistaa. En saa mentyä suihkuun, en saa siivottua, en pestyä pyykkiä. Paska olo. Pitää yrittää jotenkin ryhdistäytyä siihen mennessä kun haen lapsen päiväkodista.



Tulkaahan nyt kertomaan mulle te paremmin tietävät, kuinka lapseni olisi parempi olla täällä kotona nyt.

Kommentit (84)

Vierailija
21/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isäni kuoli juuri ennenkuin synnytykseni käynnistyi ja lapsi meinasi kuolla -> hätäsektio -> minulle traumat. Istuin sitten kotona haamuna, en syönyt enkä itkenyt, mitään ei liikkunut päässä. Kuulin ääniä joita ei ollut olemassa, en saanut nukutuksi. Kerroin oireistani av:lla jossa yksi jos toinenkin "terve"(hahhaha!!!) mamma tokaisi että joo, ihan normaalia tuo mitä kävit läpi, sä olet vain LAISKA. Että semmoista ;). Ja 21-vuotiaana on IHAN ODOTETTAVAA että "vanhempi sukupolvi kuolee".

Vierailija
22/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anteeksi nyt vain, mutta en oikein ymmärrä tätä eräiden "valikoivaa masennusta". Lasta ja kotia ei muka jakseta hoitaa, mutta netissä voi roikkua sääliä kerjäämässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

itse kenellekin, kaikilla ei ole vaan vara masentua ja heittäytyä heikoksi.

ja totta kai vanhempi sukupolvi kuolee. Ihan on peruselämään kuuluvia asioita, samaten se, että välillä on saamaton. Se on sitten jo sairasta, että niistä kehittää itselleen diagnoosin.

Vierailija
24/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika liioittelua.

Vierailija
25/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

elämään kuuluvia.

eiköhän nämä ole ihan normaalia asioita, täsä jotain: -isä kuoli -hyvä ystävä petti -oma terveys petti ap

Mä en niitä yksityiskohtia tänne laita, mutta joo, kyllä elämään kuuluu kaikenlaista. Myös välillä sellaista, että mielen tasapaino järkkyy. Tapahtui niin paljon lyhyessä ajassa, että mun pää ei kestänyt. Kadotin tasapainon. Totta helvetissä olisin mieluiten pirteä, iloinen, helppo, aikaansaava ja NUKKUISIN öisin. Mutta aina ei mene asiat niinkuin haluaisi. Tällä hetkellä kun mun lääkitystä on rukattu, tuntuu että mieli on jo aavistuksen toiveikkaampi tulevasta, mutta kun en edelleenkään nuku ja niitä paniikkikohtauksia tulee päivittäin.

ap

Vierailija
26/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

että niin moni Suomessa voi huonosti, kun luen tätä viestiketjua. Empatian tunne tuntuu olevan monilla todella hukassa. Meidän tehtävämme tässä maailmassa on oikeasti olla aina sen pienimmän ja heikoimman puolella, emmekä voi tietää, koska itse olemme niitä pienimpiä. Ihmisen psyyke ei kestä kaikkea eikä tarvitsekaan. Kovuus ei ole hyve. Ihan oikeasti itkettää, kun ajattelen, miten kovia sanoja moni kirjoitti ap:lle.



Jaksamista Sinulle ja älä mene töihin liian aikaisin! Lapsesi on hyvä olla päiväkodissa, älä sitä murehdi. Suuri halaus ja älä välitä ilkeistä ihmisistä. He ovat tietämättömiä, ehkä siis kuitenkin myös niitä pieniä ja heikkoja, joten koitetaan ymmärtää heitäkin! Jaksamista siis teillekin, ilkeistä sanoistanne huolimatta!



T. Psyk.sh

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

synnytyksissä ja raskauksissa on riskinsä ja valvominen voi saada jo hourimaan.



Peruselämää se silti vaan on. Välillä mättää enemmän, välillä vähemmän.

Vierailija
28/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsen on paljon parempi nyt olla päiväkodissa, jossa on säännölliset ruokailut ja muutakin kuin video pitämässä seuraa. Ei ole mitään järkeä että lapsi joutuu aikaansa kuluttamaan omin päin kotona.

Keskityt nyt oman kunnon parantamiseen hyvällä omatunnolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla aika sama tilanne. mies vie lapset päiväkotiin, minä haen - ja joka päivä jännitän sitä hakemista; että joutuu kohtaamaan muita aikuisia, menemään bussilla jne.



Päivisin en saa mitään aikaiseksi. Katselen, miten lumi sulaa ikkunalaudalla, en syö mitään, pidän puhelinta äänettömällä ja pelkään katsoa, onko joku soittanut.



Kukaan ei tiedä tästä, paitsi mieheni tietää osittain, mutta ei koko totuutta. Itken paljon, ikävöin lapsia, mutta kun he ovat paikalla, menetän aivan liian helposti hermoni.



Olen äitinä tarpeellinen, muulle maailmalle täysin hyödytön, yksinäinen, pelokas. Monet lsaattavat luulla, että olen puuhakas ja sosiaalinen, mutta totuus on aivan käänteinen.



AP:n tavoin en missään nimessä kehottaisi ketään "kivittämään" tms minua; sanokoon täällä Anonyymit mitä tahansa, minä en välitä. Niin paljon olen saanut paskaa ja yksinäisyyttä osakseni, etten todellakaan enää välitä.



Anoa, mistä välitän, on perheeni ja siksi on jaksettava, oltava reipas ja kiva äiti, kun lapset tulevat kotiin.



Mutta kun olen, yksi, katselen, kuinka lumi sulaa ikkunalaudalla.

Vierailija
30/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsen kannalta hoidossa oleminen on hyvä ratkaisu, koska vanhempi ei välttämättä jaksa touhuta masentuneena lapsen kanssa.



Masennus voi iskeä meistä kehentahansa. Joku tapahtuma vaan on liikaa ja laukaisee masennuksen.



Olen ap:n kanssa samaa miletä että kyllä oma kroppa tietää millon asiat on pielessä.



Voimia kaikille...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö teillä ole siis käsitystä vaikka kiintymyssuhteen laadun merkityksestä ihmisen jaksamiselle ja psyykkiselle hyvinvoinnille?



Suomalaisista noin 35-40%:lla on turvaton kiintymyssuhde, joka altistaa ihmistä masennukselle ja ahdistuneisuuhäiriölle. Ne yleensä laukeavat, kun ihminen on stressitilanteessa vaikka läheisen ihmisen kuoleman johdosta tai elämässä tulee eteen jokin muu tällainen "normaali" stressitekijä - sairaus, avioero tms.



Ihmisillä on erilainen stressiherkkyys eli stressivaste - yksi kestää vaikka mitä ja toinen alkaa oireilla vähemmästä. Ihmisen aivojen rakenne ja toiminta kun ovat yksilöllisiä!



Jaksamista sinulle ap, toivottavasti saat lisää sairaslomaa. En usko että tästä netissä roikkumisesta on sinulle yhtään apua, kannattaisi mielummin yrittää lähteä ulkoilemaan, kirjastoon tms.

Vierailija
32/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä vein aamulla lapsen hoitoon, tein ruokaa ja sitä odotellessa istuin lattialla ajattelematta mitään. Ai juu, sitten soi ovikello- joka ei soinutkaan. Puhelin "soi" myös. Ruoka tuli valmiiksi, söin ja huomasin että olin unohtanut siitä jotain oleellista. Alkoi itkettämään. Huomasin että puolet päivästä on kohta kulunut, alkoi ahdistamaan. Mies hakee lapsen iltapäivällä ja silloin pitää jaksaa hymyillä, edes lapsen takia (jolle aamulla suutuin kun ei pukenut itse vaan maleksi eteisessä). Sitten syömme yhdessä itsetehtyä ruokaa ja mieheni ihmettelee, miksi minulla on 6 eri diagnoosia kun näytän voivan "ihan hyvin"...



Jatkoja muille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

jotka hoitivat asian sodan aikana.



Ei silloin kukaan äiti haahuillut sadepisaroita laskemassa ja miettimässä, onko mulla nyt miten paha olo vaiko eikö ole.



Kyllä on aika saamatonta sakkia täällä. Niskasta kiinni ja siivoamaan.

Vierailija
34/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suurimmalla osalla kirjoittajista ei ilmeisesti ole pienintäkään tietoa siitä, mitä esim. masennus tarkoittaa. Se ei ole oma valinta. Eri ihmiset kokevat elämän pienetkin vastoinkäymiset eri tavoin, ja joillakin se laukaisee psyykkisen oireilun. Jos äiti on masentunut tai muuten sairas, on lapsen parempi olla päiväkodissa, että äiti voi edes sen ajan keskittyä omaan toipumiseensa. Paljon voimia ap:lle ja muille ketjun masentuneille!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

parempi olla hoidossa kuin kotona masentuneen vanhemman kanssa.



Mutta en silti ymmärrä näitä masentuneita, jotka eivät puhu edes puolisolleen tilastaan. Luulisi, että hän osaisi paremmin tukea ja auttaa parantumaan jos tietäisi todellisen tilanteen. Miksi masennus pitää salata oman perheen sisällä ja hymyillä väkisin vaikka kuinka itkettäisi? Ymmärrän kyllä, että pienet lapset eivät tiedä mitä on masennus ja heitä halutaan suojella.

Vierailija
36/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Te Ap:n ongelmien vähättelijät olette pikkusieluisia ja muka-vahvoja törppöjä.



Itse en ole ollut (vielä) kuilun partaalla, mutta ymmärrän sinua Ap hyvin. Ei se jaksaminen kuulkaa ollenkaan aina riipu ulkoisista olosuhteista. Se on pitkälle aivokemiaa, masennus on sairaus siinä kuin vaikka syöpä. Se on ihan yhtä paljon omassa vallassa, sairastuuko masennukseen tai sairastuuko syöpään. Toki kumpaankin voi jonkin verran vaikuttaa, mutta niillä geeneillä mennään, mitä on saatu.



Vierailija
37/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsehän provosin teidät ruoskimaan ja kivittämään, joo... Mutta pahalta osa kommenteista tuntuu silti. En todellakaan haluaisi olla tässä kunnossa. Haluaisin olla pirteä, iloinen, toimelias hyvinvoiva äiti, vaimo, ystävä, mitä olin vielä viime kesänä.



Kiitos kannustavista kommenteista, yritän muistaa vain ne!



ap

Vierailija
38/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei se jaksaminen kuulkaa ollenkaan aina riipu ulkoisista olosuhteista. Se on pitkälle aivokemiaa, masennus on sairaus siinä kuin vaikka syöpä. Se on ihan yhtä paljon omassa vallassa, sairastuuko masennukseen tai sairastuuko syöpään. Toki kumpaankin voi jonkin verran vaikuttaa, mutta niillä geeneillä mennään, mitä on saatu.

Mun geenit on ns. aika syvältä. Äidin puolella kaksisuuntainen mielialahäiriö kulkee suvussa. Mulla ei ole sitä diagnosoitu, kun ei ole ollut maniaa, masennusta ja näitä paniikkikohtauksia vaan.

ap

Vierailija
39/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Peruselämää se silti vaan on. Välillä mättää enemmän, välillä vähemmän.

hanki jostain apua, ei tuollainen elämä ole normaalia kenellekään.

Vierailija
40/84 |
07.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varsinkin kun ovat vielä nuoria, elämäniloisia terveitä ja hyväkuntoisia.



Ja vaikka ei, niin olisin silti todella murtunut.



Mutta masentua voi monesta syystä ja jopa ilman syytä.



Ap:n lapsen paikka on nyt päiväkodissa, se on selvä.



Ota ap kaikki apu vastaan ja hae sitä myös.



Ei sinun tarvitse hävetä mitään. Mutta nämä empatia kyvyttömät kyllä voisivat.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi viisi yksi