Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Tosi vähän työssä käyvät ehtii olla lastensa kanssa

Vierailija
23.09.2009 |

Tuota galluppia kun lukee niin kotiin tullaan alkuillasta, lapset touhuaa keskenään kun vanhemmat tekee ruokaa ja kotitöitä ja sit äidit lähtee salille tai lenkille jo parin tunnin kuluttua siitä kun on kotiutuneet. Lapset menee jo nukkumaan. Ihan oikeastiko teistä on riittävää nähdä lapsianne pari-kolme tuntia vrk? Eipä kannata haaveilla läheisistä väleistä sitten myöhemmin kun lasten kanssa vietetty aika on niin vähäistä. Miksi iltoja ei voi rauhoittaa koko perheen yhdessä oloon jos päivisin on käytävä töissä? Milloin lapsi tai teini saa teiltä aikaa ja huomiota?

Kommentit (13)

Vierailija
1/13 |
24.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

keskimäärin 6 kertaa viikossa; lapsilla on isä, joka heidän kansaan on silloin kotona. Tai lapset ovat kavereilla ja käyn sillä välin salilla, vai onko siinäkin jotain kamalaa? Monesti menen salille kun isä hoitaa lasten kanssa iltapalat ja pesut. En näe mitään syytä miksi en voisi huolehtia kunnostani, etenkin kun selkävaivaisena se on vähän pakko.

Vierailija
2/13 |
24.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli kyllähän sitä ehtii olemaan lasten kanssa 5-6 tuntia. Kyllä siitä nyt joku tunti liikenee omiin harrastuksiinkin. Lisäksi minusta on ihan terveellistä, että isäkin on lasten kanssa kahden kesken - se on ihan eri asia kuin että äiti on kotona samaan aikaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/13 |
24.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen liian vähän lasten kanssa, vaikka olen kotona!



Töissä 8 h sujahtaa nopsaan ohi, on kokemusta siitäkin äitinä. Lapset painattaa sen ajan tarhassa, isompina sitten koulussa. Siinä on kuitenkin hyvin aikaa olla yhdessä iltapäivät.

Kun kävin töissä niin silloin oli lapsien kanssa tekemisissä, mietittiin enempi retkiä jne. Nyt kotona ollessa istuu koneella, tekee kotiaskareita enempi ja lapset leikkii usein omiaan. Ei niitä tule hyysättyä vaikka kotona onkin!



Joskus lapset pari yötä mummolassa (myös lapsien oman tai mummon ehdotuksesta).

Onko kaikessa oleellista se aika jonka on lapsien kanssa, vai mitä tehdään?

Oma äiti oli kotona kun oltiin pieniä, eikä leikkinyt koskaan meidän kanssa, iltasatua ei jaksanut aina lukea jne.

Minulla ei ole vaaleanpunaisia kuvitelmia äitiydestä, se on äiti joka saa lapsen. Vaikka huumeita käyttää tai hakkaa.



Ei lapselle ole tärkeää saada kivoja asioita, vaan aikaa vanhempien kanssa. Mutta vähempi aikakin riittää jos aika on hyvää.

Ei vanhempien ylityö tee lapsesta sekopäätä, se on varmasti monen asian summa. Pointti on siinä että lapsella on ikävä lapsuus, asioita ei hoideta hyvin.

Minun tekee hyvin vaikeaa ymmärtää mm. ajatusta että vaikka masentuneen tai muuten jotenkin kärsivän vanhemman lapsi voisi olla tarhassa, mutta ihan tavallisen pulliaisen lapsi ei koska vanhemmat jaksaa.

Sitä vartenko tarha valitaan?

Eikö lapsen, jonka vanhemmat ei jaksa pitäisi sijoittaa vaikka mummolle tai sijaisperheeseen jos koti ei ole hyvä paikka?



Ahdistaa liika musta-valkonen ajattelutapa. Että asioiden pitää olla huonosti, ennenkö saa vaikka lapsi pysyä hoitopaikallaan. Mutta miksi sitten kuitenkin katsotaan sen ongelman läpi eikä tehdä jotain? Tarha ei ole oikea paikka mielenterveysongelmille.

Vierailija
4/13 |
24.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja me lapset leikimme keskenämme-



äiti teki ruokaa ja kotitöitä ja ompeli lastenvaatteita ja hoiti puutarhaa



t. uraäiti

Vierailija
5/13 |
23.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

jo jättää vastaamatta, mutta vastaan nyt kuitenkin.



Niin, työssä käyviä ihmisä on pakko olla, koska jonkun verovaroista ne äitiysrahat ja kotihoidontuet jne työttömyyskorvauksetkin on maksettava. Saati alennetut päivähoitomaksut, kunnalliset terveyspalvelut ja kaikki se muu, mitä Suomessa tunnutaan pitävän itsestäänselvyytenä.



T. tällä hetkellä kolmen lapsen kotiäiti, joka tietää ja ymmärtää, että minunkin kodin ulkopuolista työpanosta ja verorahojani tullaan lähiaikoina tarvitsemaan, jotta tämä yhteiskunta toimii ja joku toinen voi taas viettää joitain vuosia kotona pienten lasten hoitajana.

Vierailija
6/13 |
23.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tänäänkin oli aivan per*****ä tää päivä kun aamulla lähdin töihin ja tulin kotiin neljän jälkeen. sit tein ruokaa ja sit alkoikin jo päiväkodin vanhempainilta (jonne siis ilman lapsia) hain lapset mummolasta ja pistin nukkumaan :(



Ihan hanurista tämmönen!!! Olisin paljon mielummin kotona!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/13 |
23.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

perheen yhteiseksi ajaksi että perhe yhdessä puuhailee tavallista kotielämää - välillä laitetaan ruokaa, välillä tehdään kotitöitä, välillä leikitään jne?



Kuka kotiäitikään ap:n määritelmän mukaan on "oikeasti" lastensa kanssa? Ei joudu laittamaan ruokaa, ei tekemään kotitöitä, ei pukemaan tai pesemään tai nukuttamaan lapsia? Ihan pelkkää LAATUAIKAA koko vuorokausi?

Vierailija
8/13 |
23.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta moni rientää pian salille tai lenkille. Eikö omia menoja voi minimoida lasten vuoksi jos aika muutenkin kortilla?

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/13 |
23.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

vai rientävätkö omiin harrastuksiinsa!



Itse teen normaalia työpäivää, mutta teen sitä kotona. Koululaisille olen paikalla (vaikka tarvitsenkin työrauhan) sekä aamulla että iltapäivällä. Päiväkotilaiset joutuvat toki olemaan päivän hoidossa, jotta saan tehtyä töitä, mutta tarvittaessa voin työstäni joustaa hyvin helposti neuvola- sun muiden reissujen vuoksi. Tai jos sattuu olemaan työrintamalla hiljaisempaa, voivat lapset olla lyhyemmän päivän hoidosssa.



Mutta illat ja viikonloput meillä oleillaan pääsääntöisesti perheen kesken. Isommilla lapsilla on tietysti jo omat harrastusmenonsa ja kulkevat kavereilla, mutta pienet viettävät aikaa perheen kanssa. Usein arkisissa askareissa, mutta toki muutenkin ollaan yhdessä. Leikitään, pelataan, ulkoillaan. Meillä aikuisilla ei ole juuri harrastuksia nyt, kun lapset ovat pieniä, emmekä oikeastaan niitä kaipaakaan. Itse nipistän kerran viikossa työpäivästä aikaa salilla ja vesijumpassa käymiseen.

Vierailija
10/13 |
23.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

kunnostaan, hän jaksaa paremmin olla töissä sekä lastensa kanssa. Kun vanhempi voi hyvin->vaikutukset ovat yhteiskunnan sairauskuluja alentavia. Lisäksi lapsi oppii että liikunta kuuluu elämään ja siitä syystä on itsekin innokas liikkuja ja voi hyvin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/13 |
23.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kas kun töissä on useimmiten pakko käydä, varsinkin kun lapset ovat jo vähän isompia. Useat myös haluavat antaa vähän niinkuin roolimallin lapsille, että päivisin käydään töissä (tai kuka nyt mitenkin käy), mutta siis että työnteko on ihan normaalia eikä joku ihme.



Kyllähän samassa ketjussa tosi moni myös puuhasi paljon lasten kanssa työpäivän jälkeen.



Mitä tulee noihin läheisiin väleihin: Omat vanhempani kävivät töissä, äidilläni oli jopa ura - hiukan vanhempana tosin kun olimme sellaisia 16-vuotiaita. Sanoisin, että olemme nykymittapuulla poikkeuksellisen läheisiä, olemme aina olleet. Soitamme päivittäin ja jos minulla on murheita, on siskoni ehkä ensimmäinen ja äitini toinen henkilö joiden kanssa ne jaan. Ja kun tarvitse apua esim. talouteen liittyvissä (tarkoitan nyt laina-asiat, asuntokaupat, rahastosijoittamine jne.) ongelmissa soitan ensimmäisenä vanhemmilleni, koska heillä nykyisin entisen työnsä puolesta on hyvä tuntuma näihin ja seuraavat eläkkeelläkin asioita - tiedän saavani puolueetonta näkemystä ja kokemusta. Näkisimme varmaan vähintään viikoittain ellemme asuisi kaukana. Jos menen vanhalle kotipaikakunnalleni työmatkalle, menen aina vanhemmilleni yöksi, siis paljon mieluummin kuin vaikka hotelliin.



Me kolme lasta olemme saaneet mielestäni todella hyvät eväät elämään, vaikka meitä ei ole hyysätty hiekkalaatikolla teini-ikäisiksi saakka. Lisäksi uskoisin, että olemme saaneet hyvän roolimallin mitä tulee tietynlaiseen protestanttiseen etiikkaan - ihmisen tulee tehdä töitä elääkseen ja työ on tärkeä osa elämää. Ei läheskään tärkein, ei läheskään, mutta luonteva osa elämää. Vaativista ammateista huolimatta meillä oli aina kotiruokaa pöydässä ja aamiaiset laitettuna valmiiksi vielä teininäkin - mikä ainakin av-mammojen keskuudessa tuntuu olevan harvinaisuus:"miksi mun pitäisi herätä seitsemältä, kyllä se kolmasluokkalainen osaa ottaa sen leipänsä ja lähteä ja mies auttaa aamutoimissa".



Jos pystyn lähellekään samanlaiseen vanhemmuuteen kuin omat vanhempani, nostan itselleni keinutuolissa hattua. Eikä mulla toistaiseksi ole edes mitään uraa, ihan vaan hyvä ja mielenkiintoinen työ.



Arghhh.. tuo ap:n avaus oli taas sarjassamme päivän idiooteimpia.

Vierailija
12/13 |
23.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä tökkii tasan se että ai kaamee kun äiti menee töihin ja kehtaa vielä harrastaakin!



Ei se määrä, vaan laatu!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/13 |
23.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

kanssa liian vähän.

Mutta tulee mieleen tyttöni kaverin äiti, joka sanoi minulle, että kun hän on lasten kans, hän on silloin täysillä.



Äiti tekee pitkää päivää. Illat harrastaa ja on monissa toimikunnissa. Käy useasti tyttökaverinsa kanssa viikonloppureissuilla.



Kun viettää aikaa lasten kanssa niin silloin ovat aina jossain matkalla (hyvin paljon pitävät koulusta vapaata ulkomaanmatkojen takia) tai kylpylässä tms.



En tiedä, johtuuko sitten tästä, mutta toinen lapsista on patologinen valehtelija ja kiusaaja. Haukkuu toisia lapsia läskeiksi ja kehuu, kuinka on itse laiha. Kylässä hajottaa kavereiden tavaroita ja kehuu, kuinka hänellä on kaikki kalliimpaa ja hienompaa.



Poika on erikoistunut pienempien hakkaamiseen.



Kävi vain joskus mielessä, että ehkä kannattaisi olla läsnä myös vähemmän täysillä enemmän.