Onko väärin sanoa uhmakohtauksessa kiljuvalle lapselle
että jos sä et nyt lopeta tuota huutamista, niin äiti lähtee pois? Siis tarkoittaa että äiti poistuu siitä lapsen vierestä toiseen huoneeseen....
Kommentit (17)
nyt äidin korvat halkeaa, kun huudat niiiin kovaa.
lopetatko sen, vai meneekö äiti omaan makuuhuoneeseen siksi aikaa, kun huudat.
Uhmakohtauksen kanssa vain oltava silleen tarkkana, että jos lapsi oikein vauhkoontuu, ettei satuta itseään tms!
En sano. Sanon vaan, että tiedän, että harmittaa, mutta silti ei saa riehua. Ja sitten vaan lähden pois ilman mitään uhkailuja. Huuto loppuu kun poistun huoneesta.
Taapero seuraa kyllä aina perässä ja vaatii sitten syliinpääsyä. Otan syliin, pyyhin kyyneleet ja annan suukon. Siinä se.
En minulla riitä mielenkiinto taaperoiden raivareita hyssyttelemään, enkä todellakaan halua viestittää lapselle, että sellainen käytös on jotenkin hyväksyttävää.
En minulla riitä mielenkiinto taaperoiden raivareita hyssyttelemään,
Tätä tuskin opetetaan tuossa kirjassa? Aika nopeasti lapsi varman oppii, että huutamalla saa herkkuja!
uhmaikä kausille? Ota lapsi syliin ja keksi jotain muuta puuhaa, mennään tekemään jotain, haetaan vaikka keksi, tai autatko äitiä etsimään jotakin, kaikki kelpaa, eli ohjataan huomio muualle. Näille ikäkausille ei voi mitään, ne kuuluu kehitykseen mutta vanhempi voi näyttää lapselle kuinka niistä selvitään, helposti ja yksinkertaisin keinoin. A. Wahlgrenin Lapsikirja on pullollaan ehdotuksia, lainaa se kirjastosta, tai osta kirpparilta, siitä on paljon apua, mikäli lapset alle 16 vuotiaita.
Olen joskus kysynyt että rahoittuuko ja tulee syliin vai huutaako vielä. Jos huutaa vielä kerron että menen tiskaamaan tms ja saa tulla perästä kun siltä tuntuu.
yleensä se menee raivoamaan toiseen huoneeseen ja sitten kysyn, että tuletko syliin. Jos ei tule, annan raivota vielä hetken ja kysyn uudestaan.
Jos ollaan vieraissa niin sitten harhautan eli keksin jotain näytettävää tai leikittävää.
kotioloissa. Sehän tarkoittaisi sitä, että aina kun lasta tylsistyttää ja huudatuttaa niin äidin pitäisi olla joku temppuautomaatti ja tekemisen keksijä.
uhmaikä kausille? Ota lapsi syliin ja keksi jotain muuta puuhaa, mennään tekemään jotain, haetaan vaikka keksi, tai autatko äitiä etsimään jotakin, kaikki kelpaa, eli ohjataan huomio muualle. Näille ikäkausille ei voi mitään, ne kuuluu kehitykseen mutta vanhempi voi näyttää lapselle kuinka niistä selvitään, helposti ja yksinkertaisin keinoin. A. Wahlgrenin Lapsikirja on pullollaan ehdotuksia, lainaa se kirjastosta, tai osta kirpparilta, siitä on paljon apua, mikäli lapset alle 16 vuotiaita.
on syöttää sille lapselle vaikka sitten herkkuja? Millaista kasvatusta tuo sitten on?
Minusta on aivan järjetöntä alkaa harhauttamaan turhautumistaan pihalle karjuvaa lasta saati LAHJOA häntä lopettamaan itku. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja kun saa aikansa kiukuta pahimmat pihalle, kykenee taas paremmin ottamaan vastaan lohdutuksen ja selityksen esim. siitä miksi hellan nappuloilla ei saa leikkiä. Näin sitä lapsi oppii pikkuhiljaa myös hillitsemään kiukkuaan ja ymmärtämään, että kielloilla on yleensä hyvät perusteet. Miksi niin montaa vanhempaa pelottaa kohdata lapsen kiukku ja turhautuminen?
tunteensa,ei sitä kuulu estää jollakin keksillä,tai huomion kääntämisellä johonkin leluun.
Eikä kuulu jättää yksinkään itkuista lasta.
ja selitän, että kiukulla ei saa tahtoaan läpi, mutta tunteiden näyttäminen ja harmistuminen on sallittua ja normaalia. Ollaan myös keskusteltu lapsen kanssa siitä mitä on uhma ja miksi häntä välillä kiukuttaa asiat vietävästi ja miksei vanhemmat saa samanlaisia kohtauksia vaikka hekin harmistuvat. Ja otan lapsen syliin, joskus kesken kiukun tai kiukuttelun jälkeen.
kannattaa huomioida lapsi hyvästä käytöksestä muuten hänestä ei kasva "hovikelpoista" kouluun.
esikoisen aikan olin aika palasina, mutta nyt viisaaampi.
Oma näkemykseni on ,että raivokohtauksen aikana lapsi ei ole penniäkään vastaanottokykyinen, jote niha nsama mitä olet suustasi päästänyt.-e ihän sitä kuule vaan keskittyy omaan raivoonsa.
Nykyinen linjaukseni on, että annan muksun kirkua ja raivota lattialla ihan rauhassa. Olen siinä vieressä hommailemassa jotain, mutta en penniäkään kiinnitä huomiota hänen raivoamiseensa.
Aikaisemmin yritin kontaktia ja raivo vain kasvoi ja pitkittyi. Tämän huomiotta jättämisen myötä kiukku on jäänyt n. 10 minuutin pituiseksi. Aikansaa kirkuttuaan hän nikottelee ja sanoo äiti syliin. Sitten otan syliin ja sanon että taisi kovasti harmittaa ja rupean juttelemaan muusta aiheesta. Hyvin on toiminut.
Itse en ymmärrä tuota kiinnipitämis taktiikkaa. Jostain luin, että sitä ei pitäisi ihan kenen tahansa tehdä, voi vain panikoida lasta lisää. Kaikille lapsille se ei sovi.
Ja mitä sitä raivoa tukahduttamaan? Täytyyhän lapsen oppia että negatiiviset tunteet ovat ok niin kauan kun ei satuta ketään eikä riko tavaroita.
Sanon, että äiti ymmärtää, että sinua harmittaa, kun et saa tehdä tuota tms. (Nykyisin lasta yleensä kiukuttaa lähinnä se, ettei saa tehdä jotain mitä haluaisi, esim. mennä naapurin pihaan leikkimään silloin kun he itsekään eivät ole siellä tms.) Ehdotan muuta toimintaa, mutta jos se ei kelpaa, sanon että sinun pitää nyt kiukutella rauhassa tuo kiukku loppuun ja sitten tehdään jotain muuta. Saatan kyllä itse alkaa puuhailla jotain, jopa mennä toiseen huoneeseen, mutta en sinänsä uhkaile sillä, että äiti jättää sut yksin. Kun kiukku laantuu, halitaan ja sanon, että sua kiukutti mutta nyt se meni ohi ja voidaan leikkiä tms., mutta en jää vatvomaan asiaa.
Ja näin silloin, kun pystyn toimimaan kuten haluan. Muutaman kerran olen ärähtänyt, ettei äiti jaksa yhtään kuunnella tuota turhanpäiväistä kiukkuamista, vaikka todellakin tiedän, ettei uhmaikäiselle lapselle pitäisi noin sanoa..
esikoisen aikan olin aika palasina, mutta nyt viisaaampi.
Oma näkemykseni on ,että raivokohtauksen aikana lapsi ei ole penniäkään vastaanottokykyinen, jote niha nsama mitä olet suustasi päästänyt.-e ihän sitä kuule vaan keskittyy omaan raivoonsa.
Nykyinen linjaukseni on, että annan muksun kirkua ja raivota lattialla ihan rauhassa. Olen siinä vieressä hommailemassa jotain, mutta en penniäkään kiinnitä huomiota hänen raivoamiseensa.Aikaisemmin yritin kontaktia ja raivo vain kasvoi ja pitkittyi. Tämän huomiotta jättämisen myötä kiukku on jäänyt n. 10 minuutin pituiseksi. Aikansaa kirkuttuaan hän nikottelee ja sanoo äiti syliin. Sitten otan syliin ja sanon että taisi kovasti harmittaa ja rupean juttelemaan muusta aiheesta. Hyvin on toiminut.
Itse en ymmärrä tuota kiinnipitämis taktiikkaa. Jostain luin, että sitä ei pitäisi ihan kenen tahansa tehdä, voi vain panikoida lasta lisää. Kaikille lapsille se ei sovi.
Ja mitä sitä raivoa tukahduttamaan? Täytyyhän lapsen oppia että negatiiviset tunteet ovat ok niin kauan kun ei satuta ketään eikä riko tavaroita.
Mä tosin kyllä juttelen yleensä lapselle jotain siinä sen raivotessakin, jos yrittää lyödä tms. niin sen kiellän tiukastikin, ja sanon, että huutaa saa, jos kiukuttaa, mutta mitään ei saa rikkoa, tai ketään satuttaa.
Tuo holding ei kyllä mun mielestäni sovi tavalliselle lapselle. Ystäväni oli pakko sitä tehdä, koska lapsi raivoissaan riehui kuin mielipuoli, ja saattoi esim. purra itsensä verille. Omat lapseni selvästi ahdistuivat siitä, enkä heille ole sitä tehnytkään.
uhkailemalla jättämisellä ja rakkaudettomuudella. ja vielä noin pientä, joka ei mahda tuntemuksilleen mitään eikä pahuttaan tee.
uhmaikä kausille? Ota lapsi syliin ja keksi jotain muuta puuhaa, mennään tekemään jotain, haetaan vaikka keksi, tai autatko äitiä etsimään jotakin, kaikki kelpaa, eli ohjataan huomio muualle. Näille ikäkausille ei voi mitään, ne kuuluu kehitykseen mutta vanhempi voi näyttää lapselle kuinka niistä selvitään, helposti ja yksinkertaisin keinoin. A. Wahlgrenin Lapsikirja on pullollaan ehdotuksia, lainaa se kirjastosta, tai osta kirpparilta, siitä on paljon apua, mikäli lapset alle 16 vuotiaita.