Meneekö ihmisillä liian hyvin?
Minua kummastuttaa, kun niin keveästi heitetään kommentteja "jää kotiin", "miksi viet hoitoon, mikset jää kotiin". Meneekö kaikilla suomalaisilla tosiaan niin hyvin, että toinen perheen vanhemmista voi olla nollatuloilla kotosalla? Ei meillä ainakaan, vaan molempien rahoja tarvitaan, vaikka ihan peruselämää eletään. Ja onko kaikilla muka niin varma työllisyystilanne, että voi helposti jäädä useiksi vuosiksi työelämän ulkopuolelle ilman epäilystä työllistymisestä tulevaisuudessa? Ei meillä ainakaan...
1900-luvun alkupuolen kotirouva-ihanne koski ns. parempia perheitä. Duunareiden piti käydä töissä, vaikka sitä paheksuttiinkin. Jos tuon kaavan soveltaisi nykypäivään, niin suurin osa keskiluokasta sujahtaa sutjakasti tuohon duunarien kastiin.
Kommentit (18)
En ainakaan ole kateellinen niille, jotka laskevat kuukaudesta toiseen pennosia ja purevat näkkäriä, kun on väen vängällä oltava kotona lasten kanssa. Ei vaan kyllä minäkin mielellään olisin kotona, mutta en ole vielä kertaakaan tän elämän aikana kokenut, ettei mun täytyisi tehdä töitä persuelämän eteen.
aikana kokenut, ettei mun täytyisi tehdä töitä persuelämän eteen.
kun olet kaikkesi uhrannut, elämäsi parhaat vuodet pantannut ja lapsethan eivät ole kuuluisia kiitollisuudestaan. Ihan riittämiin olen tavannut näitä hampaat irvessä kotona olijoita, jotka vaikka oman mielenterveyden ja parisuhteen menetyksen uhallakin hoitavat lapset kotona "koska se on lapsille parasta". Enpä ole tähän päivään mennessä tavannut vielä ketään joka olisi aikuisenakaan kovin kiitollinen äidilleen kotiäitiydestä. Lapsillekin kuuluu omalla esimerkillään näyttää että töissä käyminen (ja en laske kotiäitiyttä työksi, koska me työssäkäyvät äidit teemme ne ihan samat koti"työt" oikeiden töiden lisäksi) kuuluu luonnollisena osana ihmisen elämään ja että elintaso jne ei tipu kenellekään taivaasta.
Ja mistä uhrauksesta sinä puhut?
Ei kai se kotona olo suurimmalle osalle mikään uhraus ole, ja jonkun sädekehän vuoksiko sitä tehdään, että muualta tulisi ylistystä? Haloohei! Eiköhän äidit jää kotiin ihan sen vuoksi, että ihan itse näkevät sen parhaana vaihtoehtona. Ja kuka äiti todella odottaa, että lapset oikeasti kiittäisivät tuollaisesta asiasta.
Ap tuntui olevan katkera siitä, ettei "voi" jäädä kotiin. Vaikka tosiaan kyse on vain valinnoista, mikä ei todellakaan tarkoita, että uhrauduttaisi. Vaan luonnollisestikin valinnat tehdään niin, että itse ollaan tyytyväisiä. Se kenelle kotiäitiys on uhraus ei sitä oikeasti sitten haluakaan.
mietin just yks päivä että miten muille ihmisille se tuntuu olevan ihan järjetön vaihtoehto että jäisi kotiin.Minä saan kuussa n.470 e kh-tukea ja miehen palkka n.1200 e kuussa.Asutaan kolmiossa vuokralla mukavalla paikalla,molemmat harrastetaan ja lapselta ei puutu mitään oleellista.Syödään joka päivä (muutakin kun nuudelia) ja vaatteitakin ostellaan.Laskut aina maksetaan ja siltikin on vara laittaa "ylimääräiset"kolikot pojan säästöpossuun.Ja ikää meillä on 20 ja 23.
Meillä sellainen tilanne että minä olen kuntoutustuella ja mies opiskelee. Sitä rahaa ei tule extrana MISTÄÄN, ei edes suvulta.
kun olet kaikkesi uhrannut, elämäsi parhaat vuodet pantannut ja lapsethan eivät ole kuuluisia kiitollisuudestaan. Ihan riittämiin olen tavannut näitä hampaat irvessä kotona olijoita, jotka vaikka oman mielenterveyden ja parisuhteen menetyksen uhallakin hoitavat lapset kotona "koska se on lapsille parasta". Enpä ole tähän päivään mennessä tavannut vielä ketään joka olisi aikuisenakaan kovin kiitollinen äidilleen kotiäitiydestä. Lapsillekin kuuluu omalla esimerkillään näyttää että töissä käyminen (ja en laske kotiäitiyttä työksi, koska me työssäkäyvät äidit teemme ne ihan samat koti"työt" oikeiden töiden lisäksi) kuuluu luonnollisena osana ihmisen elämään ja että elintaso jne ei tipu kenellekään taivaasta.
Äitini oli kotiäiti ja olisin hänelle todellakin suonut myös toisenlaisen elämän! Hänestä on tullut katkera, mökkiytynyt, kaavoihin kangistunut nainen. Ikääntynyt liian nopeasti. Varmasti olisi voinut paremmin jos olisi ollut työelämässä. Itsellenikin olisi ollut parempi malli.
Voi kun äidillä olisi ollut omaa rahaa! Voi kun äidilläni olisi ollut ajokortti! Olisimme voineet yhdessä tehdä vaikka mitä!
Ei kotihoito tee lapsesta välttämättä onnellista!!!
Kaikille se kotiin jääminen ei onnistu, ja kyse on muistakin kuin taloudellisista syistä.
Muistakaa, että nyt on työttömyys nousussa ja alle kolmikymppisistä naisista iso osa on pätkätyöläisiä. Jos siinä jää moneksi vuodeksi kotiin, ei ole enää mitään työpaikkaa, mihin palata. Pahimmassa tapauksessa mies on tasan samassa tilanteessa.
Ei siinä enää ole kyse siitä, jätetäänkö Kanarianmatka tekemättä.
olemme molemmat kotona; minä ä.lomalla ja mies työttömänä. Jokainen tajuaa, että kovin leveää ei elo ole. Järjestelykysymyksiä 95 prosenttisesti, loput hyvää tuuria, tarjouksia ja vanhempien tukea.
olemme molemmat kotona; minä ä.lomalla ja mies työttömänä. Jokainen tajuaa, että kovin leveää ei elo ole. Järjestelykysymyksiä 95 prosenttisesti, loput hyvää tuuria, tarjouksia ja vanhempien tukea.
kaikilla ei ole työtä, jonne palata hoitovapaan päälle. Eli työuran ylläpitämiseksi (ja nyt en puhu mistään Urasta, vaan ihan tavallisesta työssäkäynnistä) ei voi olla vaikkapa nyt kolmea vuotta kotona.
Äitiysloma on eri asia, sillä on pakko ollakin, koska päiväkodit eivät huoli hoitoon parikuista (onneksi!).
palaan itekkin varmaan vuoden päästä töihin/opiskelemaan mutta minusta vaan tuntuisi pahalta viedä alle vuoden ikäistä mihinkään hoitoon.Ja tiedän kyllä että ollaan onnekkaita että edes miehellä on töitä.Tosin lomautus varmaan eessä talvella.Mutta.Kai sitä jotenkin pärjää.
meinaan siten, että mistä ollaan valmiita luopumaan, ja mihin halutaan satsata.
Itse olen neljän lapsen äiti, ja kaikkia kolmea pitkään (sen 3 v) hoitanut kotona.
Nyt kotona kuopuksen kanssa, joka alle 1 v.
Itse olen omassa lapsuudessani ollut kouluikään asti kotihoidossa, ja olen siitä äidilleni kiitollinen.
Eilen viimeksi äitini kanssa lastenhoidosta puhuimme, ja sanoin, että olen todella tyytyväinen, että sain olla kotona kouluikään asti.
Äidilläni oli hoitolapsia, ja veljeni oli myös kotona, joten yksin ei tarvinnut olla.
Jokainen tekee kuten parhaakseen oman perheensä kannalta näkee ja kokee, mutta itse kannatan pitkää kotihoitoa.
En koe uhrautuvani, sillä olen mielelläni kotona, ja kun se taloudellisesti on mahdollista, niin miksikös en olisi ;)
En kuitenkaan tuomitse kenenkään muun valintoja, mutta ihmettelen monesti, että miksi ihmiset vievät pieniä lapsiaan hoitoon, ja samaan aikaan vaativat, että pitää olla uusi tai uudehko okt, uusi auto, ulkomaanmatkoja useampia per vuosi, ja tätä rataa.
Siksi väitän, että on arvokysymys, mihin haluaa rahansa ja voimavaransa laittaa.
jos se jo ajatuksena on 'järkyttävä uhraus' joka katkeroittaa mielen ja tuhoaa parisuhteen. Ei naama norsunveellä oleva äiti ole lapsillekaan hyväksi. Mutta jos haluaa jäädä ja on valmis järjestelemään elämänsä omanlaisekseen ja kykenee säilyttämään minuuden myös kotona ja äitinä niin sillon kannattaa ehdottomasti jäädä. Ei luulis olevan sen vaikeempaa?
jos se jo ajatuksena on 'järkyttävä uhraus' joka katkeroittaa mielen ja tuhoaa parisuhteen. Ei naama norsunveellä oleva äiti ole lapsillekaan hyväksi. Mutta jos haluaa jäädä ja on valmis järjestelemään elämänsä omanlaisekseen ja kykenee säilyttämään minuuden myös kotona ja äitinä niin sillon kannattaa ehdottomasti jäädä. Ei luulis olevan sen vaikeempaa?
Näissä keskusteluissa on aina se lähtötilanne, että nuorista vanhemmista äiti jää esikoisen kanssa kotiin eikä se olekaan iso taloudellinen uhraus. Jos ei tulot ole olleet opintojen tai muuten työuran lyhyyden vuoksi kovin kaksiset, niin ei se kodinhoidontukikaan niitä tuloja kovin paljoa pienennä.
Mutta jos sitten tulet sanomaan, että en viitsi taloudellisten syiden vuoksi jäädä kotiin kolmeksi vuodeksi, kun on vaikka kaksi vanhempaa lasta, asuntovelka ja sitä työuraakin takana jo 15 vuotta, niin olet itsekäs sika.
Kun kuitenkaan ei tunnu järkevältä muuttaa takaisin vuokralle, lopettaa teinien soittoharrastusta, luopua työurastaan ja ammattitaidostaan.
Meidän taloudessa jokainen kodinhoitokuukausi vähentää tuloja noin 2000 euroa, joten se kyllä vaatii jonkinlaista suunnittelua ja uhrautumista, että ei kovin persnetolla mennä. Toki hyvätuloisilla on enemmän mahdollisuuksia suunnitteluun, mutta eipä silti tuntuisi kovin reilulta sanoa teinille, että sulta häviää nyt oma huone, kaveripiiri, koululuokka ja soittoharrastus sen takia, että äiti on kuopuksen kanssa vielä vuoden himassa. Meillä siis tarkoittaisi asunnon vaihtoa pienempään ja se tarkoittaisi muuttoa toiselle alueelle.
kotiäideillä ja työssä käyvillä äideillä. et ihan turha väittää et kotiäidin kotihommat ei kävis työstä. mites sitten perhepäivähoitajat, luokitellaanko sitäkään ollenkaan työksi?
Jos me oltaisi saatu lapset 20-vuotiana, nuo teidän tulot olisivat olleet meille ihan ruhtinaalliset verrattuna 2 x opintotukeen. Silloin ei olisikaan ollut mitään ongelmaa jäädä kotiin 3 vuodeksi, koska ansiotasossa ei olisi tapahtunut muutosta.
Nyt kun ensin vuosia opiskellut niukoilla tuloilla, ja sitten päässyt töihin ja saa palkkaa, vähän yli suomalaisen keskiarvon muttei juurikaan, asunto ostettu ja menot sopeutuneet tuloihin, olisi kyllä mielestäni liian iso uhraus palata siihen kituuttamiseen. Itse kyllä aloitin säästämään kun raskaustesti näytti plussaa, ja toisen lapsen kohdalla olinkin kotona 2,4 v, esikoisen kanssa 1,5 v + isä 3 kk hoitovapaalla. Mutta ymmärrän, jos ei keskituloisilla ole varaa olla 3-5 v kotona.
mietin just yks päivä että miten muille ihmisille se tuntuu olevan ihan järjetön vaihtoehto että jäisi kotiin.Minä saan kuussa n.470 e kh-tukea ja miehen palkka n.1200 e kuussa.Asutaan kolmiossa vuokralla mukavalla paikalla,molemmat harrastetaan ja lapselta ei puutu mitään oleellista.Syödään joka päivä (muutakin kun nuudelia) ja vaatteitakin ostellaan.Laskut aina maksetaan ja siltikin on vara laittaa "ylimääräiset"kolikot pojan säästöpossuun.Ja ikää meillä on 20 ja 23.
Lapset ei tule kenellekään nykyään yllätyksenä. Minä ja mies tehtiin jo kauan ennen kuin raskaus oli alkanut, päätöksen että lapsen etu menee kaiken muun edelle. Tehtiin ennen lapsen syntymää todella paljon töitä, ja pistettiin kaikki säästöön. Mulla on nyt siis oikein hyvin varaa olla kotona ainakin siihen asti kun lapsi on kaksivuotias, jollei enemmäkin. En tosiaan jaksa uskoa, että oltais muka ainoat, jotka on asioita ennakoineet!
Totta kai olemme tehneet myös jonkun mielestä "uhrauksia", eli meillä ei ole autoa ja asutaan vuokralla. Mut autoa ei tarvita, eikä ketään tervettä aikuista ole tappanut se, että joutuu jonkun kilsan silloin tällöin pyöräilemään tai omg, kävelemään!:)
Kyllä mun mielestä tuntuu hassulta, että kaverit valittelee, etteivät voi jäädä kotiin, kun just on rakennettu ja otettu isot määrät velkaa ym. Se on ihan valintakysymys, tekeekö talon just ennen kuin alkaa yrittämään lasta, vai odottaako pari vuotta. Mun mielestä heidän ois ihan reilua sanoa suoraan, että eivät halua jäädä kotiin. Ei siinä ole mitään pahaa. On lapset ennenkin viety hoitoon vuoden vanhoina ja onnellisia ihmisiä heistäkin on kasvanut. Mut mulle oman lapsen hoitaminen on tärkeintä, ihaninta ja arvokkainta työtä jota olen koskaan tehnyt. Jos jotain elämässäni en tule katumaan, niin se on juuri tämä aika, kun saan nauttia elämästä ja perheestäni. Me ei voida mihinkään muuhun yhtä tärkeään investoida rahojamme ja aikaamme, kuin lapseemme.
miten suuria uhrauksia ja kompromisseja perheet tekevät, jotta toinen vanhempi voi jäädä hoitovapaalle. Säästetään etukäteen, tingitään elintasosta, jätetään lomamatkat kokonaan väliin, ei osteta uusia vaatteita, aikuiset luopuu harrastuksistaan, ei osteta vielä omistusasuntoa, jne. Kyllä mä jopa ajattelisin, että näillä paljon uhranneilla on ihan hyvin varaa sanoa toisille, että mitäs ette jää kotiin. He ovat eläviä todisteita siitä, että se on liki kaikille mahdollista.