Vaimo käyttäytyy kuin pikkulapsi
ja avioero tiedossa.
En tiedä missä on vika, onko se minussa vai missä.
Meillä on kaksi noin 6 vuotiasta lasta.
Tiedätt varmasti tunteen, kun noita 6 vuotiaita pitää patistaa, että tulisi hampaat pestyä ja että päästäisiin aamulla tarhaan, eli vaatteiden kanssa on tappelua.
Samaa on niin monessa muussakin, huoneet ovat sekaisin ja lapsia pitää opettaa siivoamaan jne....
OK, tämä vielä menee kun on lapsista kyse, mutat kun vaimoni käytös herätttää aivan samonja epäonnistumisen ja turhautumisen tunteita.... pakahtunut raivo sisälläni meinaa repiä minut kahtia, kun vaimoni ei saa mitään aikaiseksi.
Kaikki hommat jotka olen uskonut vaimoni tehtäväksi jäävät aina tekemättä tai sitten ne on tehty niin juosten kusten, että homman korjaamiseen menee aikaa tolkuttomasti.
Yhteisen tulevaisuuden eteeen ei vaimoni tee mitään, vaatimuksia kuitenkin tulee. Ostetaan uusi asunto tehdään sitä, tehdään tätä, mennään etelään lomalle, vietetään kesälomareissuja jne..... mutta yhtään ei ymmärrää että se maksaa rahaa. Vaimo on väkisillä tunkemassa meitä 40-luvulla rakennettuun 180 m2 omakotitaloon, koska se on niin edullinen.
Voi vittu, no eihän se maksa kuin 120 000, mutat kun se helvetti on peruskuntoinene ja seuraavien 10 vuoden aikana napsahtaa 5000 tuntia omaa työtä ja 160 000 € edestä remonttikustannuksisa. Tätäkään vaimo ei tunnu ymmärtävän. Vaimolta puuttuu kaikki loogisuus ja ymmärrys siitä miten elämää eletään. Paikat on hujan hajan ja ja jatkuvasti pitää siivota sen jälkiä ja koittaa selvittää, että tulevaisuus pitää tehdä, eikä kaikki tipahda eteen kuin manulle illallinen.
Olen ihan riekaleina, kun en voi luottaa vaimoni tekemisiin yhtään. JOka ikinen asia pitää korjata perässä ja jos en olisi puhumassa järkeä niin asuttaisiin jo 40- lukulaisessa pommissa. Vaimo kun ei ole nykyiseenkään asuntoon tehnyt mitään remonttien eteen, vaan kaikki tulevat jatkossakin kaatumaan minun harteilleni, enkä suostu ottamaan tuota pommia vastuulleni.
Miten saan vaimolleni kerrottua ja hänet uskomaan, että pitää miettiä mitä tekee, eikä saa asua kuin sika sikolätissaä.
Vaimoni kaipaisi realiteetteja omaan ajatusmaailmaansa. Miten saan vaimon käsittämään, että en jaksa enää.......
Kommentit (157)
ap:n viesti 135 - aivan painajaismaisen narsistista tekstiä. Onkohan ap:lla yt-neuvottelut meneillään kun pitää vastapainoksi tuolla tavalla saada niskalenkki kumppanista kotona?
mutta paljon kauempana et voisi olla totuudesta, sillä itse nimenomaan toivon, että asiat sujuisivat ilman minun pienintäkään huomiota. Huolenaiheeni on se, että vaimoni käyttäytyy kuten 6 vuotiaat lapseni. Mitään ei tapahdu ennen kuin pitää rähjähtää. Ensimmäisellä, eikä kymmenelläkään kerralla ymmärretä tehdä tarpeellisia asioita, vaan niin pitkään viivytellään, että muilta palaa pinna. Omaaloitteisuu on minimissä ja kaiki vastuu asioiden huolehtimisesta kaatuu niskoilleni. pikkuasioista vaimoni kyllä osaa naputtaa, mutta asiat joilla on oikeasti merkitystä, jäävät tekemättä. Simputtaminen on kaukana minusta.
kirjoitustesi perusteella piirtyy aikamoisen simputtaja-perfektionistin kuva.
AP
Tilaa aika perheneuvolaan aika ensin itsellesi ja kerro siellä kaikki oleellinen. Sen jälkeen vaimosi vuoro ja sitten yhdessä menette pohtimaan miten jatkossa. Luulen tilanteen johtuvan synnytyksen yhdeydessä jääneeseen neuroosiin. Turha siinä on vaimoa syyllistää tälläisessa tapauksessa kun hän ei tiedosta koko tapausta, se vain pahentaa tilannetta. Eikun kipinkapin ammattiauttajan pakeille, niin kohta vietätte taas auvoista elämää!
on aika perustavaa laatua olevaa luonteenpiirteiden erilaisuutta, johon ei juurikaan nalkuttamalla pysty vaikuttamaan. Itse olen esim. astioiden järjestelyssä vastaavan kaltainen pedantti, kun mies taas ei ole. Perusteena tietenkin tosiaan se, että astiat mahtuisivat kaappeihin, ne saisi taas käyttöön helposti juurikaan katsomatta, minne kättään laittaa, ja että ne myös löytyisivät nopeasti. Miehelle riittää, että ne ovat kaapissa. Sama juttu vaatteiden kanssa. Mies sotkee kaapit tosi nopeasti.
Mutta olen päättänyt olla valittamatta. Ei se auta. Teen itse niin paljon kuin ehdin, ja jos en ehdi, sitten järjestelen myöhemmin. Mies on monessa muussa asiassa kuitenkin paljon mua parempi ja taitavampi.
Luin miehelle tämän aloituksen...Kaikki sympatiat kuulemma kohtalotoverille:):)
pitää miettiä miten asiat käytännössä järjestelee
on aika perustavaa laatua olevaa luonteenpiirteiden erilaisuutta, johon ei juurikaan nalkuttamalla pysty vaikuttamaan. Itse olen esim. astioiden järjestelyssä vastaavan kaltainen pedantti, kun mies taas ei ole. Perusteena tietenkin tosiaan se, että astiat mahtuisivat kaappeihin, ne saisi taas käyttöön helposti juurikaan katsomatta, minne kättään laittaa, ja että ne myös löytyisivät nopeasti. Miehelle riittää, että ne ovat kaapissa. Sama juttu vaatteiden kanssa. Mies sotkee kaapit tosi nopeasti.
Mutta olen päättänyt olla valittamatta. Ei se auta. Teen itse niin paljon kuin ehdin, ja jos en ehdi, sitten järjestelen myöhemmin. Mies on monessa muussa asiassa kuitenkin paljon mua parempi ja taitavampi.
ap
vaimot ei tykkää turhan tarkasta neuvomisesta
Täällä yksi naisopettaja, jonka mielestä on kunnia-asia hoitaa työnsä hyvin. Kotona saa sitten rentoutua.
En ole luonnostani läheskään niin siisti kuin mieheni, mutta voit uskoa, että mieheni ei tule minulle kertomaan, kuinka MINUN tulisi mistäkin asiasta ajatella. Ylipäätäänkin meillä nalkutetaan ainoastaan lapsille. Toisillemme emme naputa. Sellainen ei mielestäni lainkaan kuulu tasavertaiseen parisuhteeseen.
Minä en ole mieheni äiti, eikä hän minun herrani. Jos miestäni riepoo se, että olen hidas tai teen asiat toisella tavalla kuin hän, hän tehköön asiat uudestaan omalla tavallaan ja paremmin.
Minun sympatiani ovat ap:n vaimon puolella, mikäli asianne ovat kuten kuvittelen. Kuvittelen nimittäin, että ap on kuin anoppini, joka käy meillä kyläillessään petaamassa mieheni ja minun aviovuoteen senkin jälkeen kun olen jo itse sen pedannut. Tein sen hänen mielestään väärin. Ihan kuin asialla olisi jokin suurempi merkitys.
Mielestäni en ole mikään pässinpää tai typerys, vaikka odotan järkeilyä ja perusteluja asioille ennen kuin teen päätöksiä. Haluan hetken ajatteluaikaa ja minulle on tärkeää jäsentää asiat itse omassa päässäni. Mieheni onneksi ymmärtää tämän eikä ohjaile ajatuksiani eikä sanele sitä mihin lopputulokseen minun pitäisi tulla.
Sanot: Minä voin vaikka lopettaa työnteäon, jos vaimo hoitaa kotiaskareet ja tuo rahaa tilille niin, että minä saan remontoida. Miksi et remontoi kuin mies - eli hoidat työsi, teet oman osasi kotihommissa ja lisäksi remontoit. Näinhän me naisetkin teemme.
teet työn, kaikkikotityöt ja lisäksi remontoit.. näin ainakin meillä!
"Aivan sata varmasti ensin näytön ja ohjaan ja kerron miten tehdä tai mitä pitää ajatella." ... aika alentava asenne. aika ärsyttävä suorastaan. tunnistan miehessäni samoja piirteitä. ja ehkä itsessäni samoja kuin miehen vaimossa on. olemme erilaisia. kun mies on työmatkoilla, teemme minun tavallani. otamme rennosti, pelaamme ja nautimme elämästä - ennen miehen paluuta skarppaamme vähän, pistämme koneen pyörimään :) Toivon että kestän miestäni ja hän minua. olemme vain niin erilaisia. siitä en tunnista itseäni että passaan tai otan vastaan lasten käskyjä. mutta en jaksa nipottaa, jota mieheni minusta tekee paljon.
kukin elää tavallaan. pariterapia auttaa. me olimme. nyt mies ymmärtää että hänen kontrollifriikkeys saattoi johtua muustakin kuin minun 'huonoista' tavoista. (heillä kotona oli kaikenlaisia ongelmia lapsuudessa) ja minä ymmärrän hieman paremmin miestäni.
Jos nait vaimosi ulkonäön tms. perusteella, tuollainen "aivottomuus" on odotettavaa. Minä en ole kaunis nainen mutta älykäs kylläkin, yhdellekään miehelle en ole kuitenkaan kelvannut.
Tosin kyseessä on mieheni, ei vaimo kuten sinulla.
Elämä on ahdistavaa välillä. Mieheni ei tajua itse oikein mitään ja kaikenlainen tulevaisuuden suunnittelu, oli kyse sitten uuden pesuainepakkauksen ostamisesta vanhan (lähes tyhjän) tilalle tai isommasta hankinnasta, on 100% minun harteillani.
Jos mies suuttuu, hän rupeaa kiukuttelemaan ja tekemään typeriä juttuja. Esimerkki: tietokoneeni hajosi viikko sitten enkä ole vielä ehtinyt viedä sitä huoltoon. Pyysin että saisin käyttää miehen konetta ja tämä suostui. Maksoin netissä laskuja , kun mies tuli siihen naputtamaan että minun pitäisi viedä koneeni jo huoltoon. Koska olin juuri selittänyt etten ehdi ennen ensi viikkoa lähellekään kaupunginosaa jossa huolto sijaitsee, turhauduin vähän mutta pidin suuni kiinni. Mies istui koneella keskiyöhön koska "sinä olit ollut tässä aika kauan hoitamassa asioitasi"...noh, seuraavana päivänä ryntäsin ruokatauolla kotiin ja laitoin miehen koneen päälle sillä tarvitsin kopion yhdestä jutusta. Yllärinä olikin salasana! Soitin miehelle että mitä helvettiä hän leikkii, mies naureskeli "ovelana" että olisi aika jotta vien koneeni korjaukseen. Sen jälkeen hän totesi koppavana että minulla ei ole asiaa nettiin hänen koneeltaan. Minä kysyin hitaasti että kuka sitten lähtee pankkiin jonottamaan tiskille laskujen kanssa, mies totesi että "sulla kun oli aikaa tulla käymään kotona, varmasti ehdit pankkiinkin".
Nykyinen käytös vetää sanattomaksi, alkanut sovinismi vihaiseksi. Maksan KAIKKI laskut rahoistani, laitan ruoan (terveellistä kotiruokaa), pesen pyykit, organisoin joka ikisen asian mitä tässä taloudessa tapahtuu..ja tässäkö on palkkani? Aikuinen mies, joka käyttäytyy huonommin kuin murrosikäinen juippi??
Olen itseksi miettinyt että tätä on kestettävä vielä kolmisen vuotta, sitten lapsi on tarpeeksi iso ja voin ottaa eron ukosta. Ja kyllä, kyseessä on ns. elämäni rakkaus! Se rakkaus vaan ei riitä kovin pitkälle jos ihan perusasiatkin "kusevat".
Mä olisin paiskannut miehen koneen lattialle siinä vaiheessa ja jättänyt jokaikisen miehen nimellä olevan laskun maksamatta siitä lähtien. Ero kannattaa ottaa heti, vaikka huono olenkin siinä asiassa neuvomaan.
mutta jotain hyväntuulistakin löydän näistä viesteistä.
Siis osittain, koska saan purkautua ja osittain, koska osa viesteistä antavat minulle oikeasti ajattelemisen aihetta tavalla tai toisella (vaikka onhan näitä mietitty).
Vaimoni ei ole pahansuopa tai "älytön", mutta tuntuu, että toisinaan jää asian ajattelu "kesken" ja se pistää vihaksi, kun "pitää korjata" asioita, jotta seuraavassa vaiheessa ei tulisi sitten isompaa korjattavaa.
"Ilkeyksiin" vaimoni ei ole sortunut.
Kiitos kaikista kirjoituksisa, sillä tällä hetkellä mietin juuri, miten asiat tulisi taloudessamme käytännössä järjestää. Molemmilla osapuolilla kun on kuitenkin vilpitön tahtotila yhteiseen hyvään. Käytännössä kuitenkin pitää tarkistella, miten käytänteitä saisi joustavammiksi.
Itse kärsin siitä, että "joudun" huomauttamaan tai narisemaan asioiden tekemisestä ja tekemättä jättämisistä (näin klassisesti ilmaistuna).
Uskon myös, että lasten kasvaessa, useat ristiriitaa aiheuttavat tilanteet helpottuvat, jäähän osa lapsiperheen "härdellistä" pienemmäksi, lasten tullessa omatoimisemmiksi.
Uskon ja toivon, että asioiden ajattelu tuo jotain uutta elämään.
Jään miettimään...........
ap
Hei ääliö, jos opettelisit lukemaan tietäisit, että ap:n vaimo on opettaja, joka käy töissä ja tienaa itse rahansa. Näinollen olisit voinut jättää kirjoittamatta tuon silkkaa idiotismia tursuilevan kirjoituksesi. Helvetin typerys.
"
Kyllä taas huomaa kun joku kehtaa kritisoida jotain ämmää joka ei itse tienaa omia rahojaan ja silti vaatii kuuta ja aurinkoa taivaalta. Nostakoon kaikki laiskat ämmät ne läskiperseensä sieltä penkiltä ja hakekoon ne rahansa omalta tililtään. On juu vaimoikkeilla varmaan tosi raskasta kun joutuu imuroimaan kerran päivässä ja roikkumaan av:aalla kun mies tienaa kaikki rahat ja maksaa ulkomaanmatkat.
"
näistä viesteistä, ehkä myös sitä toisenlaista näkökantaakin asioihin. Kiva että sait purattua mielipahaasi tänne.
Minulla vielä pisti silmään tuosta tekstistäsi tämä lause : "joudun" huomauttamaan tai narisemaan asioiden tekemisestä ja tekemättä jättämisistä.
Siinä juuri sinulla olisi ehkä kohta itsetutkiskeluun ja hieman löysemmän asenteen opetteluun, en mitenkään pahalla sano.
Koeta ajtella vaikka niin, ettei se maailma siihen kaadu, että pyykkikori on täynnä. Sen voi hoitaa seuravanakin päivänä tai viikonloppuna.
Minusta olisi tosi ikävää, jos minulle huomautettaisiin jatkuvasti tekemistäni asioista, jotka eivät olisi mieheni mielestä "oikein" tehtyjä, eli siis mieheni tavalla tehtyjä.
Jäin miettimään teidän päiväohjelmaa itse asiassa, sanoit aiemmin että vaimosi tekee paljon töitä ja on usein kotona vasta ilta 7 aikaan. Teetkö itse sillä aikaa illalla kotona ollessa kotitöitä vai jätätkö ne vaimolle kun hän saapuu töistä? Voin kyllä oikein hyvin ymmärtää, että kun vaimosi saapuu viikolla töistä kello 19 hän syö, leikkii lasten kanssa, laitatte lapset nukkumaan. Itse en kyllä pitkän työpäivän jälkeen kuittina jaksaisi alkaa siivoamaan tai konetta pyörittämään kellon lähestyessä 21:tä, varsinkin jos toinen vanhempi saapuu kotiin huomattavasti aiemmin.
Jännä juttu kyllä, miten toiset odottavat naisen toki hoitavan vielä siivousjuttuja piiitkän työpäivän päälle. Mieheltä ei iki maailmassa odottetaisi siivoushommiin käymistä, jos mies kotiutuisi seitsemän aikaan illalla vaimon tullessa kotiin aiemmin.
Joka tapauksessa tsemppiä ap, pieniä juttujahan nämä loppujen lopuksi on. Jos tuntuu että ero oikeasti uhkaa niin ottakaa silloin ehdottomasti yhteys perheneuvolaan tai muualle terapiaan. Jos vielä otatte yhteen siivoushommista niin minäkin suosittelisin siivoojan ottamista.
kotia, töitä ja kahta lasta yksin. Onhan siinäkin jonkin verran taakkaa. Ja "palkinnoksi" mies on kotiin palatessaan vihainen siitä, että paikat eivät täytä hänen siivousstandardejaan. Vaimokin voisi oikeastaan olla siitä hiukan kiukkuinen, että joutuu (ehkä aika usein) hoitamaan kotia yksin.
Tarkoitan vain, että asioilla on aina kaksi puolta, ja pitäisi yrittää katsoa niitä sen toisenkin kannalta. Itsekritiikkiä pitäisi olla myös, eikä vain toisen syyttelyä. Tai arkielämässä se helposti kääntyy jälkimmäiseen, mutta juuri jossain perheterapiassa voi aueta tasapuolisempi kuva asioista.
Edellä kuvatun perusteella sanon aivan subjektiivisena mielipiteenäni, että nuo syyt eivät riitä avioeron ottamiseen. Ap kertoo itsekin, että vaimo ei ole tahallaan "ilkeä". Toivoa varmasti on, mutta se vaatii työtä ja tukea. Vaimon pitäisi varmasti myös ymmärtää, että antaa aikaa ja energiaa myös perheelle eikä vain työlle.
Hieman jäin ihmettelemään ristiriitaisuuksia vaimon kuvaamisessa: hän tekee liikaa töitä mutta on laiska, murehtii aivan liian paljon mutta on huithapeli, tuhlaa rahaa mutta ajattelee rahansäästöä talon hankinnassa, on pedantti mutta liian suuripiirteinen, yrittää parhaansa mutta ei noudata riittävän hyvin "ohjeita" jne.
Tuollaiset äkkiseltään heitetyt diagnoosit adhd:sta, aspergerista, masentuneisuudesta jne. jättäisin tässä vaiheessa omaan arvoonsa. Niistä ja myös ap:n asenteista paistaa, että vika nähdään yksinomaan vaimossa ja hänen mahdollisessa "sairaudessaan".
Itse olen melkoinen naputtelija, mutta pikku hiljaa oivallan, että toista ei voi (kaikissa asioissa) muuttaa. Mieheni mielestä huomauttelen pikkuasioista ja valitan liikaa. Siinä voi olla perääkin, enkä aina osaa antaa arvoa sille, mitä hän tekee perheen eteen. Toisen pikkuasiat ovat usein kumppanille suuria ärsyyntymisen aiheita, ja päinvastoin.
Kuitenkin nuo pitävät paikkaansa. Vaimo m enettää hermonsa jokaisesta pikkuasiasta, mutta ei ymmärrä murehti niistä isomista asioista. Vaimolta jää metsä näkemättä puilta. Tarrautuu epäolennnaiseen pikkuasiaan ja estää kaiken tekemisen, ennenkuin tuo lillukan varsi on hänelle selvitetty. Joudun siis asioista täysin perehtymättömälle selittämään asian, kun itse olisin jo tekemässä. Se on erittäin raskasta. Vaimo on niin pedantti, että jää asiat tekemättä.
Uskon itse että jostain puutteesta/sairaudesta on kyse, koska tuo "13 laskeminen" ja hirvittävä stressi kahvinkeittimen sammuttamisesta vie paljon aikaa. Vaimo on kuin jatkuvassa stressissä, vaikka kyse olisikin pikkuasioista. Ja kun tämä normaalitilanne, eli valtava stressi ja jännittäminen on päällä, niin mikään ei mene jakeluun.
Vaimo kun haluaa asunnon, mutta ei tiedä asunnon ostamisesta mitään. Eli halut ovat kovat mutta ei mitään käytännön ymmärrystä. Asunto maksaa 125 000 €, se on sivuseikka vaimoni mielestä, onko se 40-luvulla rakennettu peruskuntoinen tai 2000 luvulla rakennttu. Tämä sis kuvastaa ajattelumaailmaa. Tällaisen kanssa saa koko ajan olla varuillaan, kun tuijottaa vain hintalappua, eikä yhtään sen sisään. Sama "arkielämän" kokemattomuus heijastuu lähes kaikille elämänaloille.
Vaimoni on kyllä ahkera, jops hänelle antaa lapion, niin ojaa syntyy nopeasti ja tehokkaati, mutta tuskin vaimo missään vaiheessa muistaa kysyä että miksi.
Se että olenko itse liian pedantti..... Ainakin olen työnikin puitteissa havainnut ja osoittanut valtavia virheitä yritysten työtavoissa, koska ne on vähemmän pedantit ammattilaiset tehneet. Tulee mieleen, että suomi on pullollaan eriasteisi "Nova Grouppeja". Itse ainakin olen äärimmäisen onnellinen havainnointikyvystäni ja pedannttiudestani, vaikka en erityisesti kaipaa pedantti työtapaa, mutta haluan kertaalleen ja ehkä kahdestikin miettiä, miten asiat tulisi tehdä, jotta näkee "nenäänsä pidemmälle".
Vaimoni kun kuuluu ihmisiin (on sen itsekin monesti sanonut), joille kummasta vaan sattuu ja tapahtuu. Läheskään aina en viitsi mainita asioista, muta aika usein sen häkee päältä, että kohta taas "napsahtaa Juhaa leukaan". Ei ole ihme, että sattuu ja tapahtuu, kun oikein kerjää sitä. Silloin tuo muuttu omaksi rasitteekseni, kun meidän perheelle ja omaisuudelle alkaa sattumaan ja tapahtumaan.
kotia, töitä ja kahta lasta yksin. Onhan siinäkin jonkin verran taakkaa. Ja "palkinnoksi" mies on kotiin palatessaan vihainen siitä, että paikat eivät täytä hänen siivousstandardejaan. Vaimokin voisi oikeastaan olla siitä hiukan kiukkuinen, että joutuu (ehkä aika usein) hoitamaan kotia yksin.
Tarkoitan vain, että asioilla on aina kaksi puolta, ja pitäisi yrittää katsoa niitä sen toisenkin kannalta. Itsekritiikkiä pitäisi olla myös, eikä vain toisen syyttelyä. Tai arkielämässä se helposti kääntyy jälkimmäiseen, mutta juuri jossain perheterapiassa voi aueta tasapuolisempi kuva asioista.
Edellä kuvatun perusteella sanon aivan subjektiivisena mielipiteenäni, että nuo syyt eivät riitä avioeron ottamiseen. Ap kertoo itsekin, että vaimo ei ole tahallaan "ilkeä". Toivoa varmasti on, mutta se vaatii työtä ja tukea. Vaimon pitäisi varmasti myös ymmärtää, että antaa aikaa ja energiaa myös perheelle eikä vain työlle.
Hieman jäin ihmettelemään ristiriitaisuuksia vaimon kuvaamisessa: hän tekee liikaa töitä mutta on laiska, murehtii aivan liian paljon mutta on huithapeli, tuhlaa rahaa mutta ajattelee rahansäästöä talon hankinnassa, on pedantti mutta liian suuripiirteinen, yrittää parhaansa mutta ei noudata riittävän hyvin "ohjeita" jne.
Tuollaiset äkkiseltään heitetyt diagnoosit adhd:sta, aspergerista, masentuneisuudesta jne. jättäisin tässä vaiheessa omaan arvoonsa. Niistä ja myös ap:n asenteista paistaa, että vika nähdään yksinomaan vaimossa ja hänen mahdollisessa "sairaudessaan".
Itse olen melkoinen naputtelija, mutta pikku hiljaa oivallan, että toista ei voi (kaikissa asioissa) muuttaa. Mieheni mielestä huomauttelen pikkuasioista ja valitan liikaa. Siinä voi olla perääkin, enkä aina osaa antaa arvoa sille, mitä hän tekee perheen eteen. Toisen pikkuasiat ovat usein kumppanille suuria ärsyyntymisen aiheita, ja päinvastoin.
ap
eikä hänellä ole aikaa perheelle. Hänen työnsä on kuitenkin "maailman turvatuin", eli ylimääräinen työnteko ei ole perusteltua muuten kuin halulla näuyttää työssään "menestyvältä" siitäkin huolimatta että kyseisessä työpaikassa ei edes voi edetä (opettaja). Eli hän haluaa vain korostaa omaa erinomaisuuttaan perheensä kustannuksella.
Hän pyörii täysin oman navan ympärillä ja haluaa olla työssään erinomainen, ilman moitteen sanaa keneltäkään. Oma perhe ja mies ovat toisarvoisia tässä palapelissä.
ap
Ap:n mielestä siis opettajan ei pitäisi tehdä mitään ylimääräistä työtä, koska työssä ei voi edetä? Jospa vaimosi pitää työstään ja oppilaistaan ja haluaakin tehdä työnsä hyvin sen vuoksi eikä vain itsekkäästi halua "korostaa omaa erinomaisuuttaan"?
Jos omilla lapsillasi olisi vaikeaa koulussa, pitäisitkö opettajan heihin käyttämää ylimääräistä aikaa merkkinä opettajan itsekkyydestä ja halusta näyttää menestyneeltä?
Tuollaisia ne parikymppiset naiset on. Elämä on kasvamista. Toivotan hyvää jatkoa teille kahdelle.