Omat lapset keskinkertaisuuksia
En mahda mitään, mutta harmittaa kun omat lapset ovat harrastuksissaan keskinkertaisuuksia. Eivät pääse etenemään kilpasarjoihin vaan junnaavat vuodesta toiseen samoissa ryhmissä. Perhetuttujen lapset sitä vastoin etenevät raketin lailla. Kateus on kavala tunne :-(
Kommentit (13)
ei minua se hämää ollenkaan, ettei heistä ole kilpailijoiksi. Mutta se hämää, jos osoittatuu, ettei pääkopassa ole joka palikka paikoillaan.
kehittäviäkään, siis jos otetaan noin vakavasti.
ne pääsevät elämässään paljon helpommalla ja saavat rauhassa nauttia niistä asioista joissa sekä heikommat että paremmat joutuvat puurtamaan tosissaan - toiset pystyäkseen edes johonkin ja toiset päästäkseen vielä parempaan. lisäksi keskinkertaisuuden on helppo sulla massaan silloin kun kaikille esiin pistäville on tarjolla vain kettuilua ja vaatimuksia ja vessanpesua, kuten koulussa ja armeijassa.
Sitäpaitsi maailma tarvitsee keskinkertaisuuksia. Lenelle ne lahjakkuudet muka esittelisivät taitojaan, jos meitä ei olisi olemassa? Eihän niillä olisi mitään merkitystä, jos meitä ei olisi olemassa!
enkä kenellekään muullekkaan, täällä "kasvottomana" uskaltauduin mieltäni purkamaan.
hyvä pointti. Eikö ole kamalaa, että kynttilä on pakko pitää vakan alla ettei joudu kiusattavaksi? Toisaalta mikä oikeus muilla on kiusata ihmistä, joka ei yllä edes keskinkertaisuuden tasolle? Eikö meiltä todella löydy suvaitsevaisuutta erilaisuudelle. No ei löydy. Suomessa keskinkertaisuus on todellakin ihanne.
minulla on poika, joka on "erilainen". Erilainen hän on tavalla, miten hän puhuu. Jotkut miettivät, onko hän asperger (ei ole), koska puhuu jo pienenä analysoiden ja arvioiden. Tämän piirteen takia häntä ekalla luokalla kiusattiin. Silloin ajattelin, että epätavallinen "lahja" onkin huonoksi...
Onneksi poika oppi valikoimaan sanansa. Hän usein pohtii, mitä pitää tehdä tai sanoa, ettei "saa turpiin".
En mahda mitään, mutta harmittaa kun omat lapset ovat harrastuksissaan keskinkertaisuuksia. Eivät pääse etenemään kilpasarjoihin vaan junnaavat vuodesta toiseen samoissa ryhmissä. Perhetuttujen lapset sitä vastoin etenevät raketin lailla. Kateus on kavala tunne :-(
mutta olisiko kyseessä jääkiekko? Itse olisin tuossa tilanteessa tosi tyytyväinen, koska minusta ne jääkiekon "nuoret lahjakkuudet" ovat tosi säälittäviä... Koulut jää käymättä kun teinipojat lähtevät muka rahaliigoihin pelaamaan. Jäävät tahkoamaan raakkeina pelikentille, sitten yli 30-vuotiaana ovat ihan tyhjän päällä kun ei ole koulutusta eikä työkokemusta muusta kuin kumilätkän hakkaamisesta. Niitä todella suuria tähtiä tulee vain erittäin harvasta.
Keskinkertaiset pelaajat saavat todennäköisesti hyvän peruskunnon, mukavia kavereita, kivat muistot ja ehkä liikunta säilyy harrastuksena aikuisenakin. Saavat kuitenkin myös kunnon koulutuksen ja ammatin, kun ei tarvitse yrittää siitä harrastuksesta tehdä työuraa.
kaikella tapaa keskinkertaivia ja tavallisia. Harrastaisivat jotain tavallista, ei kilpaurheilua vaan jotain, josta itse nauttivat, olisivat jossain tavallisessa ammatissa, jolla elättäisivät itsensä, perustaisivat perheen, olisivat tavalliseen tapaan onnellisia vailla suuria murheita.
t. yksi tavallinen nainen, joka ei erityisemmin loista hyvässä eikä pahassa
uskallettaisiin näyttää missä ollaan hyviä? Peruskoulun läpikäytyä tämä ei vaan ole suurimmalle osalle mahdollista, koska tarvittava itsetunto on viety. Eipä sitä tiedä miten upeita lahjakkuuksia (siis muitakin kuin kouluainelahjakkuuksia ja urheilijoita) tästäkin maasta löytyisi jos erilaisuutta tuettaisiin eikä lytättäisi. Erilaisuus myös asennetasolla pitäisi saada hyväksytymmäksi. Tiedän että esim. lapsen, jonka kotona on rakastava ilmapiiri ja hyviä tapoja pidetään kunniassa, on hyvin vaikea pärjätä koulumaailmassa ellei kehitä täysin omasta itsestä poikkeavaa kouluminää.
minulla on poika, joka on "erilainen". Erilainen hän on tavalla, miten hän puhuu. Jotkut miettivät, onko hän asperger (ei ole), koska puhuu jo pienenä analysoiden ja arvioiden. Tämän piirteen takia häntä ekalla luokalla kiusattiin. Silloin ajattelin, että epätavallinen "lahja" onkin huonoksi... Onneksi poika oppi valikoimaan sanansa. Hän usein pohtii, mitä pitää tehdä tai sanoa, ettei "saa turpiin".
Hänellä diagnosoitiin HFA (High Functioning Autism) teini-iällä (kyse ei siis ole aspergerista).
Surullista kun vanhemmat yrittää lasten kautta tyydyttää omaa kunnianhimoaan.