Miks jotkut avioparit on kun "liimatut" toisiinsa?
Siis, etteivät voi olla ikinä erossa toisistaan ja jos ovat niin täytyy koko ajan soitella ja/tai laittaa viestiä, et on ikävä jne. Ystäviini/tuttaviini kuuluu pari tällaista (heillä on lapsiakin) ja ärsyttää kun eivät voi ikinä lähteä minnekään ja jos lähtevät niin roikkuvat puhelimessa.
Kyllä minäkin miestäni ja meidän lapsia rakastan, mutta kaipaan kyllä myös välillä omaa aikaa (lähinnä harrastukset) ja aikaa ystävien kanssa, jossa ei siis mies ole mukana enkä kyllä sillon koko ajan viestejä laittele miehelle tai soittele. Ja sama on toisinpäin, mies käy harrastuksissa ja välillä on kavereidensa kanssa. Joskus myös vietetään iltaa minun ja miehen kavereiden kanssa ja kaikkien lapset hoidossa tai lapset mukana.
Ja ei, en ole kyllästynyt liittoomme, päinvastoin. Olen sitä mieltä, että meidän liitto on pysynyt juuri siksi näin pitkään kasassa, että molemmilla on omakin elämä.
Kommentit (36)
toisten häissäkään ei voi olla toisiaan lääppimättä ja kyhnäämättä. Yleensä näissä suhteissa toinen osapuoli on todella mustasukkainen ja kyllä se ero sieltä yleensä sitten tuleekin...
Voi myös olla, että todella viihtyvät yhdessä. Ainakin me tykätään istua vierekkäin, pitää kiinni kädestä, tanssia ym. Jutellakin kahdestaan, kun esim mennään ns lapsettomiin häihin, että päästään ilman lapsia. Lähes 10v oltu yhdessä.
ja tanssiminen ja kädestä kiinni pitäminen on ihan eri asia kuin se, että nainen roikkuu omistushaluisesti jatkuvasti miehessä kiinni ja nuoleskelee. Ihan kun miehellä ei olisi edes tilaa hengittää!
Soittelemme myös toisillemme kesken työpäivän monta kertaa, milloin mistäkin asiasta.
Jopa jos mennään kavereittemme kanssa ulos, voimme soittaa toisillemme. Yleensä asiasta, ei mitään lepertely soittoja.
Ja mielestämme ei olla mustasukkaisia, tosiaan yhteistä taivalta jo yli 10v ja kolme lasta.
Tällä hetkellä todella läheisiä ja onnellisia. Vaikeuksia on myös ollut, väsymyksestä ja yhteisen ajan puutteesta johtuvaa lähinnä. Eroja ja kuolemantapauksia läheisten parisuhteissa, pistää miettimään. Siksi tätä osaa arvostaa, ja haluaa olla toisen lähellä.
3, olinkohan? toimiiko muilla sivu? Ei anna lähettää viestiä, monta kertaa pitää yrittää, tuleekohan kohta tuplasti...
pariskunta pitää kädestä ja näyttää tunteensa julkisesti. Ei kuitenkaan niin, että pussaillaan ym. jatkuvasti.
Tuota kyllä ihmettelen, minkä ap:kin mainitsi, että täytyy koko ajan soitella tai tekstailla ja kertoa miten on ikävä. Se menee minusta jo liiallisuuksiin eikä siinä ehdi sitten sen kaverin kanssa jutella tai tehä mitään. Minun yksi kaverini on tällainen ja se kyllä osaa välillä ärsyttää. Mutta tämä kaverini onkin kyllä muutenkin kiinni miehessään eikä hällä ole mitään omia juttuja.
Oliko kolmonen, joka toisessa viestissä laittoi, että jos ovat just tavanneet. Ainakaan nämä minun tuttuni eivät ole. Yhdessä ovat olleet pitkään, tiedän ainakin yhden näistä naisista olevan taipuvainen mustasukkaisuuteen. Eikä minua se soittaminen sinänsä häiritsisi, jos olisi oikeaa asiaa, mutta kun ne on vaan lepertelyä ja kyselyä onko ikävä jne. Näitä kavereita ei kyllä usein tule nähtyäkään ja nekin on välillä tuskaa kun ei jaksais kuunnella.
Mekin mieheni kanssa juhlissa ym. istumme vierekkäin ja pidämme kädestä kiinni eli tällaista läheisyyttä meilläkin on julkisesti eikä siinä minusta mitään pahaa ole. Mutta se, ettei voida olla yhtään erossa, jos ovat juhlissa niin kaikkialle mennään yhdessä ja nuoleskellaan. Ja välillä oon pyytänyt näitä kavereita lähtemään yöksi pois kotoa (ollut tyttöjen ilta tmv.), niin sanonu, ettei voi olla niin pitkään erossa miehestään kun tulee liian iso ikävä.
Minullakin on kyllä ikävä miestäni, kun olen pidempään poissa kotoa, teen töitä, joissa joutuu olemaan välillä pidempään poissa ja välillä sit oon viettämässä omaa aikaa. Ikävä tulee, mutta toisaalta erossa ollessa oppii myös sen miten paljon se toinen oikeasti merkitsee.
ap
tarvii puhelimessa viettää aikaa. Ehkä ystäväsi ei vaan viihdy seurassanne.
Tiedän yhden tapauksen ja kun mies, surullista, kuoli jäi tämä vaimo täysin yksin. Oli polttanut kaikki sillat ja välit "entiseen" elämään. Eivät tosiaan miehen eläessä olleet koskaan missään yksin tai omien ystävien kanssa, aina yhdessä ja kylki kyljessä kiinni.
No, mielenterveysongelmainen on tämä leski nykyään, surullista hänelle ja varsinkin lapsille.
Ja jos se vielä kohdistuu vain yhteen ihmiseen, hui!
mutta muu puhuu sen puolesta, että muutmamat tuttuni ovat miehistään riippuvaisia eikä ole omaa elämää.
Viesteissä ja kun näille välillä soittelee niin valittavat välillä kun ei nähä ikinä. Sit kun joskus heille sattuu sopimaan tapaaminen, muullonkin kun vaan bileissä niin viettävätkin sen ajan pääsääntöisesti puhelimessa roikkuen ja vakuutellen rakkauttaan ja ikäväänsä.
ap
Vietetään oikeastaan kaikki vapaa-aika yhdessä. Lähinnä sanoisin, että siksi, että meillä on niin kivaa yhdessä. Jos mies on (silloin harvoin kun tahtoo mennä) vaikka työkavereitten kanssa ulkona, en minä soittele ikävääni, vaan saatan vaikka soittaa jossain vaiheessa ja varmistaa, miten hän on tulossa kotiin - ihan vaan siksi, ettei tarttisi huolehtia.
Vieraammissa olosuhteissa saatetaan usein "kyhnätä" kahdestaan jonkin aikaa - ei nyt pussaillen hirmuisesti muitten nähden, mutta muuten. Se johtuu oikeastaan siitä, että mulla on pahat ongelmat ahdistuksen kanssa, ja on meidän sovittu "pärjäämiskeino", että voidaan "pelottavissa" tilanteissa vetäytyä kahdestaan vähän erilleen rauhottumaan.
Kieltämättä mun maailma romahtaisi täysin, jos mies kuolisi. Kai nyt jokaisen maailma, jos se ainoa rakas, paras ystävä, rakastaja, sielun kumppani, jonka kanssa maailmansa jakaa, yhtäkkiä vietäisiin pois...?
Yhdessä on oltu kymmenen vuotta, eikä toistaiseksi suunnitella eroa.
on aika ahdistava ajatus että ei pärjäisi omillaan vaan aina tarvitsee jonkun kehen turvautua. Tiedän muutamia läheisriippuvaisia ihmisiä. Yksi oli nuoruuden koulukaverini joka melkein tunki vessaankin mukaan koulussa kun ei halunnut olla yksin.
Onneksi oma puolisoni on itsenäinen kuten minäkin ja sitten meillä on tietysti yhteinenkin elämä. Eli silloin kun olemme yhdessä teemme kaikkea mukavaa, olemme lähekkäin jne. Juhlissa olemme tiettysti yhdessä, mutta emme kiehnää koko aikaa yhdessä vaan juttelemme muidenkin ihmisten kanssa. Emme myöskään koskaan nuoleskele toisiamme kun olemme muiden puolisoiden kanssa ulkona tms. Kaksin ollessamme voimme tehdä sitä kyllä jos ei ole yleisöä. Julkinen nuoleminen on mielestäni aika vaivaannuttavaa muille. Varsinkin jos he eivät harrasta sitä!
Olen ollut aina sitä mieltä että pitää ensin olla itsenäinen ja hyväksyä itsenä ja rakastaa itseään ja vasta sitten on valmis parisuhteeseen. Jos toinen on vain joku kehen turvautua ja ketä ilman ei pärjäisi on parisuhteen laatu vähän kyseenalainen..että rakastetaanko aidosti vai eikö vaan pärjätä ilman toista!
etten malta pysyä erossa. Ja tiedättekö, olemme 24/7 yhdessä koska meillä on sama työpaikka.
Joskus toki on ihanaa olla yksin kun mies vie lapset mummolaan, mutta silti ikävöin jos mies on esim työreissulla. Työpäiväkään ei ole yhtään niin mukava.
minusta on ihan normaalia toimintaa, että jos on pitkään jossakin, ilmottelee toiselle, milloin on tulossa kotiin tms. Omassa tuttavapiirissäni taas ne liitot, joissa ollaan vapaa-aikakin yhdessä kumppanin kanssa, ovat kestäneet pisimään, 15-20 vuotta, kun taas ne missä huidellaan molemmat milloin missäkin kavereiden kanssa ovat yleensä kariutuneet. Me ainakin vietetään miehen kanssa vapaa-aikaa yhdessä, enkä ole ajatellut sen olevan kummallista vaikka kumpikaan ei edes käy missään tyttöjen tai poikien illoissa tai baareissa.
Miksi ei voi hyvällä omallatunnolla viettää joskus aikaa kavereiden kanssa ilman jatkuvaa raportoimista puolisolla ja muun ajan viettää miehen kanssa. Miksi ajatellaan, että on vain jompikumpi vaihtoehto, kun itse ainakin kannatan kultaista keskitietä. Vaikka mieheni on rakas, en ole unohtanut ystäviäni; myös he ovat minulle rakkaita.
tai jotain vastaavaa vaan sitä, että soittelee vähän väliä miehelleen ja kertoo ikävöivänsä/rakastavansa eikä välitä siitä, ettei tuo ole minusta kivaa. Jos tällainen tuttu on meillä vaikka 2tuntia, niin arviolta yli puolet ajasta on miehensä kanssa puhelimessa.
Enkä paheksu yhdessä oloa, mutta jotain rajaa. Meillä on miehen kanssa oma elämä, harrastukset jne ja lisäksi on meidän perheen elämä. Minusta on ihana olla mieheni kanssa ja ikävöin aina kun hän on syystä tai toisesta poissa, muttei minun silti tarvitse miehelle vähän väliä soittaa ja sanoa ikävöiväni ja rakastavani. Tämä menee liiallisuuksiin.
ap
Ja me emme mieheni kanssa kihnuta ihmisten ilmoilla, mutta usein olemme joka paikassa yhdessä. Mielestäni siinä ei ole mitään outoa. Soittelemme myös paljon ja viestittelemme. Ei ole läheisriippuvuutta, vaan ihan oikeasti viihdymme toistemme seurassa! Olemme olleet 18 v. yhdessä, ettei ole alkuhuumaa.
Ihme asioista täällä ihmiset ottavat herneitä nenäänsä...
kaikki viestit, niistä selviää, etten tarkoittanut ihan tuota, mistä kirjoititte.
ap
- toisen osapuolen mustasukkaisuus ts. toisen tarvitsee tarkkaan tietää missä toinen on, mitä tekee ja kenen kanssa.
- tarve vakuutella muille, että kaikki on kunnossa; katsokaa miten hirmuisen paljon me rakastamme toisiamme. Totuus ei välttämättä ole aina niin ruusuinen.
- toisen osapuolen heikko itsetunto, tarve näyttää muille samoissa juhlissa oleville, että tämä on minun mieheni/naiseni. Tämä pätee erityisesti siihen julkiseen imutteluun ja toisen kyljessä kiehnäämiseen.
- luottamuksen puute
toisten häissäkään ei voi olla toisiaan lääppimättä ja kyhnäämättä. Yleensä näissä suhteissa toinen osapuoli on todella mustasukkainen ja kyllä se ero sieltä yleensä sitten tuleekin...