Miten suhtautuisit miehesi valehteluun?
Ihan iältään "aikuinen" mieheni jäi taas kiinni valehtelusta. Kysyin häneltä erästä asiaa, kielsi. Hänen käytöksensä muuttui kuitenkin tosi paljon heti tuon jälkeen, joten kysyin uudelleen. Kielsi taas, mutta oli ihan outo.
Koska on aiemminkin valehdellut sekä isommista että pienemmistä asioista ja asia jäi todellakin mua vaivaamaan, olin varma että vaistosin asian oikein, kysyin myöhemmin mieheltäni vielä miksi hän valehtelee. "EN valehtele, mä puhun ihan totta!!" mies vakuutti, katsoi silmiin, pyysi että uskoisin koska hän ei todellakaan mulle enää valehtelisi, koskaan. Pyysi luottamaan häneen.
Tunsin jo itseni hölmöksi mutta kysyin kuitenkin vielä MIKSI valehtelet. Ja samassa mies myönsi valehdelleensa, ja tuntui että kaikki jo kokoon saatu luottamus rapisi palasiksi... Mies siis oli katsonut mua silmiin, pyytänyt luottamaan koska ei koskaan mulle enää valehtele- ja koko ajan valehdellen.
Samassa selvisi että valehdellut mulle samasta asiasta ennenkin, ja kun kysyin mistäköhän kaikesta muusta hän on mulle valehdellut niin ei vastannut.
Ehkä pidätte mua pirttihirmuna mutta jotenkin vaan tuli vanha vaisto esiin, siitä että nyt mies ei puhu totta... Mies on valehdellut isoista ja pienistä asioista, monesti jäänyt kiinni, esim lasten kerrottua totuuden... Joihinkin valheisiin liittyy naisia, jotkut liittyy miehen tekemisiin ja tekemättä jättämisiin.
Vaikka nyt kyse oli pikkujutusta niin asia on mulle iso- se että mies tosiaan valehtelee edelleen mulle noin kirkkain silmin. Syyksi mies sanoi että "ensin valehteli vahingossa ja sitten iski pakokauhu eikä enää uskaltanut kertoa totuutta", mun mielestä tuo on pikkulapsen selittelyä.
Tuntuu ettei mies arvosta mua pätkääkään, vaikka kylläkin sanoo rakastavansa mua yli kaiken... Niin. Pidän sitäkin nyt valehteluna.
Mielipiteitä?
Kommentit (4)
Oli aivan hemmetin kuluttavaa elää ihmisen kanssa, johon ei voinut luottaa. Mies valehteli - kuten ap:nkin mies - isoista ja pienistä asioista, ihan kirkkain silmin. Koskaan ei oikeastaan myöntänyt valehdelleensa (koska mies on sitä laatua, joka ei muutenkaan koskaan tee mitään väärää), vaikka jäi valheistaan kiinni.
Tämä mun exäni on valehdellut kaikissa ihmissuhteissaan. Viimeisin keikka, jossa valehteli kirkkain silmin jälleen kerran, oli oikeudessa, eli häiskä valehteli tuomarillekin tuosta vaan.
Eihän tää ap sinua auta mitenkään, mutta kerroinpahan vaan, että ei miehesi ole ainoa laatuaan. Minä en valehtelua jaksanut, ja vaikka eroon oli muitakin syitä, paskan puhuminen oli yksi merkittävimmistä.
Aika selvää on, että miehesi ei ole ainakaan se, joka tulisi suhteessanne ensimmäisenä muuttumaan. Hänestä ei koskaan tule sitä unelmien miestä, johon voit luottaa täydestä sydämestäsi.
Sun täytyy itse päättää kestätkö ja ylipäätään haluatko seistä miehesi rinnalla, kun hän ei tuon parempaan pysty. Kyse on myös sinun vastuustasi: millaisen parisuhteen mallin haluat lapsillenne antaa? Eli lyhyesti: joko hyväksyt miehesi virheineen kaikkineen, ja yhdessä haette apua tilanteeseen, sinä kuitenkin tiedostaen, että mies ei tosiaan välttämättä koskaan täysin muutu. Tai sitten alat pikkuhiljaa tehdä eroa miehestä.
kaikki tuo on jo tehty, haettu apua, oltu eroamassa, mies sanonut haluavansa muuttua jne. Nyt sitten selvisi että sama jatkuu.
En halua, en jaksa, mutta minkäs teet. Lapset ja koti hankittu...
Mä en vaan käsitä MIKSI mies tekee näin, kun kuitenkin väittää rakastavansa, arvostavansa jne?! EI taida tajuta edes mitä rakkaus on...
pieniä valkoisia valheita voi tilanteen pelastamiseksi joskus laittaa väliin jos olosuhteet ja parisuhteen onni sitä vaatii. Tietenkään ihan kaikesta ei voi valehdella, valehdeltavat aihepiirit pitää sopia etukäteen ettei sitten aleta yllättäen puhumaan ihan satuja asioista joista ei itsekään tiedä mitään. Pahinta valehtelussa on se, että alkaa itsekin uskomaan juksuihinsa ja koko elämä menee näiden paikkailuun. Tällaisessa ilmapiirissä puheenaiheet tulehtuu nopeasti, eikä lastenkaan hoidosta tahdo enää tulla mitään.
Mitäs sää kysyitkään..?