Oletko sinäkin miehesi sihteeri ja perheesi projektipäällikkö?
Mies ei muistaisi varmaan edes sisartensa lasten ikiä saati heidän syntymäpäiviään. Pyytämättä olen vetovastuun asioista harteilleni ja nyt olen havahtunut tajuamaan, että hänen elämänsä täytyy olla hyvin huoletonta, koska minä pidän pääni sisällä kalenteria ja projektisuunnitelmaa.
Jos jotain täytyy saada tehdyksi tai muistettua, minun täytyy vihjailla, muistuttaa ja lopulta hermostua, että asia saadaan alkuun. Loukkaantuu kyllä sitten verisesti, kun olen polttanut käämit kun ei sadannesta kiltisti sanomisesta ole ollut apua. Tällä syyllistää minut, kun olen hermostunut ja saanut hänelle paskan olon; kieltäytyy tajuamasta, että tämä yksi asia oli vain pisara meressä. Toisaalta hän myös tuntuu nauttivan raivostumisestani, koska voi tuntea siten ylemmyyttä minuun nähden, koska hänhän "ei alennu riitelemään pikkuasioista". Tuntuu, että hän käyttää jotain pirullista passiivis-aggressiivista manipulointia.
En kaipaa ohjeeksi, että "mihin miestä tarvitset, tee vain itse kaikki", koska en nyt sentään siihen ala, ettei miehen mihinkään tarvitsisi osallistua omassa kodissaan. Tämä asia on kuokittu ja käännetty niin monta kertaa ja niin monella taktiikalla, että alan harkita seuraavaksi eroa. Olen vaan niin helvetin UUPUNUT vetämään tätä kivikuormaa perässäni.
Onhan mulla kohtalotovereita edes yksi, onhan?
Kommentit (22)
Osaa suoriutua tehtävistä jos tarpeeksi tarkkaan selittää kuinka ne tehdään.
Osaa suoriutua tehtävistä jos tarpeeksi tarkkaan selittää kuinka ne tehdään.
Osaa hyvin tehdä mitä käsketään kuten kunnon sihteeri tai projektipäällikkö konsanaan. Pomona on kivaa...
Mies tekee uraa kodin ulkopuolella ja näin ollen koko perhe oy pyörii mun harteillani. Mä suunnnittelen, organisoin, täytän oman kelenterini hänen, lasten ja omien menojeni mukaan, huomioin omat sukulaiseni, hänen sukulaiset, siivoan, kokkaan, autan miehen vaatehankinnoissa jne. Lista on loputon.
Olen tehokas ns. 'multi-tasking' -ihme myös omassa työssäni, mutta nyt olen vielä pienten lasten kanssa kotona, ja hyödynnän työurallani oppimiani taitoja suoraan kotona/perheeseen liittyvissä asioissa.
Suorittamistahan tämä on ja olen aivan näännyksissä, mutta ei sitä kukaan ulkopuolinen huomaa. Mies tietää sen, mutta on liian saamaton siihen, että keventäisi kuormaani.
Eli juu, on meitä muitakin!
eikä mies tunnu yhtään ymmärtävän kun yritän selittää kuinka rankkaa on välillä kun olen kaikesta vastuussa.
Meillä mies on vielä yrittäjä, tekee raskasta työtä ja päivät on pitkät. Silti välillä harmittaa kun aina kaikki on mun harteilla... Miten saadaan sumplittua kaikki menot, harrastukset, siivous, lasten vaatteet, ruokahuolto, lomien suunnittelu yms. Mies vaan hoitaa työnsä on jos jää aikaa on lasten kanssa. Minulla on oma työ ja sitten toinen työmaa täällä kotona....
Joskus haaveilen että vaihdettaisiin osia vähäksi aikaa :=)
niinpä laitoin toimitusjohtajana hänet vaihtoon.
Ja turha sanoa että itse sihteerin hommaan rupesin- mies kun ei vaan tee mitään jossen usuta ja hermostu!! :(
Esim. olen katsonut vierestä kohta kuukauden päivät kun mies varaa itselleen hammaslääkäriä. Muutaman kerran olen asiasta kysynyt, ikäänkuin tarkistaen milloin se lääkäriaika onkaan, mies murahtaa että "joo...pitäis varmaan varata se aika". Huoh. Ja miehellä siis suussa useampi kipeämpi hammas.
Tuntuu että mitään hän ei osaa tehdä ilman minua; jos sanon että joku teksti löytyy tietynlaisesta kirjasta, mies vaatii saada tietää kirjan nimen, sivun jolta kys. teksti löytyy ja mistä sen kirjan edes löytää :D. En tajua miksi ja MILLOIN hänestä on tullut niin helvetin avuton mutta en tasan tarkkaan ole kannustanut siihen!! Jos jätän miehen vastuulle jotain, 90% tapauksista hän kusee sen jotenkin tai jättää tekemättä. Ja nämä ovat siis asioita joissa ei ole "neuvotteluvaraa" tippaakaan.
Viime aikoina meille on tullut seksiongelmia. Miestä huvittaisi vaikka viidesti päivässä, minä en tule edes märäksi ilman ahkeraa mielikuvaharjoittelua ;). Joskus tuntuu kuin olisi ala-ikäisen poikansa kanssa sängyssä, yöks!! Olen sanonut miehelle että tämän PITÄÄ, miehenä ja puolisonani, alkaa ottamaan vastuuta arjesta tai minä väsähdän muillakin osa-alueilla. Mies on loukkaantunut siitä tai alkanut raivoisasti puolustelemaan vanhoja ratkaisujaan. Ja meillä ei siis ole kuviota jossa minä olisin kotona ja mies töissä; tällä hetkellä minä elätän meidät kun mies opiskelee.
Olen saanut stressiperäisen vatsahaavan alun kaiken tämän takia ja useamman hermoromahduksen. Kaikkea en ole kertonutkaan tässä että miten huonosti asiat ovat joskus olleet, mutta ehkä noistakin voi päätellä jotain.
Arvasin että kohta joku tulee naureskelemaan ongelmien vähyydelle ja puhumaan kontrollifriikki-jutuista...mutta: olen jo tullut puolimatkaan vastaan kaikissa käsityksissäni.
Meillä on tavaraa täynnä koko asunto sillä miehen mielestä "ei täällä ole sotkuista". Ja kun sanon että sitä tavaraa on paljon, se tarkoittaa että pöydät pursuavat sitä ja lattialla on lukemattomia laatikoita/kasseja yms. täynnä tavaraa!! Sohva näyttää kierrätyspisteeltä jne.
Nyt ihan ulkopuolelta katsoen kyllä tuossa saa vähän itseänsäkin syyttää. Jos ottaa tehtäväkseen huolehtia miehen hammaslääkäristä vihjaamalla ja nalkuttamalla, niin kyllä se mun mielestä on vähän omaa vikaakin. Kaipa se mies ne kivut itse tuntee suussaan ja jos se ei saa asiaa hoidettua, niin omapa on kipunsa ja häpeänsä.
Samoin mun mielestä ihan selkeä jako, että kumpikin huolehtii omien sukulaisten muistamisesta. Jos ei huolehdi, niin omatpa on sukulaisensa.
Mä myönnän olevani projektipäällikkö ja annan myös selkeitä tehtäviä. Viimeksi just mies oli osti lapsille välikausikengät. Ohje oli, että mene siihen ja siihen kauppaan ja joka penskalle sopivat gore tex -kengät. Nyt on jokaisella kengät jalassa ja hyvä tuli.
Jos sitten jälkeenpäin alkaa valittamaan, että vääränväriset tai merkkiset tms., niin sitten kyllä miettiä, että mikäs se oma käsitys onkaan tasapuolisesta vastuunjaosta on perheessä.
Uskon,että sulla on kamalaa. Meillä oli myös "kotikaatopaikka" ja miehellä laskut rästissä,hammaslääkärit varaamatta jne jne
Meillä ei auttanut mikään. Kaikki kaatui mun niskaan ja itkin usein ja paljon.
Yritin hoitaa kaiken,mutta eihän yks ihminen pysty kahden "töitä" tekemään.
Lopulta laskuja meni jo ulosottoon ja se oli mulle viimeinen pisara.
Sanoin,et se on joko avioero tai avio"uusiminen". Istuttiin kirjaimellisesti viikko ja mie itkin,huusin ja räyhäsin. Samanaikaisesti iskin miehen kouraan jätesäkkejä ja sanoin et nyt siivoaa kamansa tai mie nakon kaiken mikä ei oo minun/yhteistä roskiin kysymättä ja sit on turha itkeä niiden perään.
Lopulta mies siivosi tavaransa tällä tavalla. Sitten kun koti oli siisti,pistin miehen menemään ulosottoviranomaisen luo sopimaan juttunsa.
Sitten sanoin,et meillä tehdään tästä lähtien näin-näin-ja-näin (selitin esim laskujen maksut,postin avaamisen,pyykkien laitot yms). Ja sanoin et jos ei kelpaa niin ovi on tossa.
Ja siitä lähtien meillä miehellä ei oo pahemmin ollut vastuuta,mutta sen sijaan enemmän kotitöitä.
Koska hän ei kykene mihinkään vastuunkantoon niin ei sit kanna,mutta koska minä kannan vastuun kaikista asioista niin mulla ei jää aikaa eikä voimia kaikkiin kotitöihin.
Tää toimii meillä. En tiedä toimisko teillä :)
Ja tiedän,et kuulostaa kontrollifriikin natsitoiminnalta,mutta kun elin siinä paska-kaaoksessa 5v avuttoman miehen kanssa niin se riitti.
Miestä itseään rakastan silti,enkä arjessa kokoajan tuo tätä juttua ilmi. Nyt 5v tuosta aikaa ja kaikki sujuu jouhevasti. Viimeisen 2v aikana mies on tottunut jo tekeen ne omat hommansa ilman et tarvii sanoa...
Ai niin,meillä helpotti myös 1.5v sitten saatu adhd-diagnoosi...
Eli laatikaa kirjallinen sopimus, josta selviää työnjako. Vapaa- ajankäytölle myös omansa. teette sen yhdessä tai jos miestä ei kiinnosta, hän saa sen hyväksyä valmiina.
Kun itsekin noudatatte sopimusta, uupumus vähenee hiljalleen. Mikähän olisi sitten rangaistus, jos sopimusta ei noudata??
kaikesta: suunnittelusta, aikatauluttamisesta, toteutuksesta, päätösten tekemisestä. Miehellä ei edes mitään tajua mistä kaikista asioista pitäisi huolehtia. Eikä TODELLAKAAN ole kyse mistään kontrollifriikkiydestä, täällä ei vaadita pölyttömiä hyllynreunuksia tai mitään sellaista. Ihan normaalista tai pikemminkin normaalia lepsummin hoidetusta arjesta :-)
Tuntuu pahalta että joutuu itse kantamaan kaiken vastuun ja väsyttämään päätään kaikella huolehtimisella. Olen yrittänyt puhua miehellä asiasta, ei tunnu vaikuttavan. Helposti kyllä syyttää nalkuttajaksi, jos yritän saada jotain tekemään. En edes luonnostani ole mikään höösääjä, vastuunottaja tai johtajatyyppi. Näin nämä roolit vain tuntuvat luiskahtavan ja se on mielestäni typerää.
niin alkoi homma pyörimään. Jää säästöönkin nykyään ja homma toimii.
Muiden asioiden suhteen meinasin myös uuvuttaa itseni. Olipa ihana lukea, että muillakin on ollut samaa. Syyllistin itseäni jotenkin siitä, että olen niin heikko kun meinasin romahtaa. Kysehän oli vain perheen pyörityksestä.
Mutta vakavan uupumistilan jälkeen olen ottanut vähän hälläväliä asenteen. On pakko. Raha-asiat hoidan ja perusjutut. Mutta olen päättänyt, että vaikka maailma romahtaisi, en enää huolehdi toisten asioista. Mies kitukoot kipeillä hampaillaan (hyvä esimerkki). Kun on aikansa rämpinyt niin niinpä vain on alkanut skarpata kun kukaan ei huolehdi hänen asioistaan.
En tiedä, toimiiko shokkihoito muilla. Mutta meillä auttoi.
Sotkuistahan meillä nykyään on, mutta olkoot.
Ja veikkaan, että aika monella täällä valittavan miehellä on myös jokin ihan oikea neurologinen vika, joka tekee esimerkiksi tavaroiden lajittelusta ja järjestämisestä järjettömän vaikeaa. Nämä tyypit ei ole osanneet lapenakaan panna palikkaa oikeaan koloon.
Meillä asiat toimivat sillä periaatteella, että jokainen tekee kykyjensä mukaan ja saa ansionsa mukaan. Asperger, joka saa olla oma itsensä ja kokea arvostusta, on ihana puoliso ja isä.
Ei se minun mieheni siis olekaan niin laiska ja saamaton kuin kuvittelin, monen kertomaan verrattuna on mielettömän oma-aloitteinen ja vastuullinen :) Käy esimerkiksi kaupassa käskemättä, maksaa omat laskunsa, muistaa sukulaistensa synttärit yms.
Mutta jos on joku homma, josta hän ei tykkää ja ei selkeästi sovita, että on hänen vastuullaan, ei tee mitään. Esimerkiksi siivoaminen. Jos odottelen siihen, että miestä alkaa tämä sotku häiritä, saan odotella todella pitkään. Ikkunoiden luvattua pesemistä odotin tänä kesänä kuukauden.
Jossain vaiheessa alkoi tuntua että kaikki "yhteinen" jäi minun vastuulleni, joten tietyistä asioista olen ilmoittanut miehelle, että ovat hänen vastuullaan. Roskia en ole esimerkiksi vienyt varmaan neljään vuoteen, koska se on mieheni homma. Samoin mieheni saa hoitaa koirien eläinlääkärikäynnit, vaikka niissä saankin aina välillä esimerkiksi huomauttaa että rokotusten aika olisi nyt. Mutta aikaa en varaa enkä eläinlääkäriin lähde, mies saa tehdä sen.
Välillä saa kyllä purra hammasta, ettei huomauta miehelle jostain asioista, jotka ovat hänen vastuullaan mutta joille ei tee mitään. Ja joskus on vain pakko huomauttaa. Ja joskus raivota että en ole äitisi, yritä nyt edes.
Toisaalta taas joskus pitää muistuttaa itseään ottamaan rauhallisemmin, että kyllä se mies kuitenkin parhaansa yrittää. Että jos ei kaupasta tule ihan sitä mitä pyysin niin ei se maailma siihen lopu. Tai jos sänky kerrankin on pedattu niin onhan sekin jo hienoa, etten takerru sitten siihen että toiselta puolen päiväpeitto roikkuu melkein maassa ja toiselta puolen paistaa runkopatja.
vanhempiensa merkkipäiviä, sisarustensa lasten ikää, syntymäpäiviä tms. Ennen hoidin nuo kaikki, mutta sitten alkoi ottaa päähän, varsinkin kun miehen veljien perheet eivät osoittaneet mitään kiinnostusta / huomiota meidän lapsiin.
Sanoin miehelle, että nämä Pekan synttärit oli muuten sitten viimeiset, johon hankin lahjan ja tästä lähtien kumpikin hoitaa omien sukulaistensa merkkipäivien muistamisen. En siis edes tee sitä, että paria viikkoa aikaisemmin sanoisin, että oletko muuten ajatellut, että äitisi synttärit ovat pian. Muistaa jos muistaa.
Sillä tavalla kyllä tulen vastaan, että jos mies erikseen pyytää, että pian on Pekan synttärit, olisiko sinulla mielessä joku lahja, niin voi ideoida tai hankkiakin lahjan, olen mielestäni hyvä keksimään ihmisille sopivia lahjoja. Mutta teen tuon vain erikseen pyydettäessä, en ota asiasta kokonaisvastuuta.
Meillä menee toisinpäin, mies muistaa kaikkien kumminkaimojen syntymäpäivät, minä hyvä että omaani.
Esimerkkinä kerrottakoon, että isäni soitti taannoin ja kysyi että sopiiko että tulevat parin päivän päästä kahville, tuovat pullat mukanaan. Sanoin että sopii, vaikka hiljaa mielessäni ihmettelin että miksi, yleensä käyvät ilman erityisiä kahvitteluja. Onneksi olin hiljaa, sillä puhelun jälkeen tajusin että ai niin, minun syntymäpäivänihän on parin päivän päästä...
Olin nimittäin mieheni assari pari vuotta ennenkuin päädyimme yhteen 13v sitten:)
Meillä mies tekee ja minä suunnittelen ja hoidan rahapuolen yms. Esim tällä menetelmällä on rakennettu 2 taloa - mies ei taida vieläkään tietää miten paljon rahaa mihinkin vaiheeseen upposi! No, olin minäkin raksalla minkä perheeltä ja työltä ehdin mutta tuo raha- ja sopimusten hoito oli ihan mun hommaa.
Mies ei edes halua keskustella rahasta, joskus olisi kiva saada tukea kun yrittää taikoa jostain rahaa laskuihin. Kieltäytyy täysin keskustelemasta asiasta ja siinä sitten yksin pähkäilet. Hän kyllä mielellään käyttää rahaa ja antaisi minulle ja lapsille mitä tahansa. Minä sitten painan jarrua...
No, lisäksi tietty nää merkkipäivät yms, ihan normaalia. Samoin hoidan lasten vaatteet valmiiksi viikkoa varten - mies sitten hoitaa heidät kouluun jos ei ole työmatkoillaan.
Laiska hän ei todellakaan ole, mutta hänelle riittää että on johtaja päiväsaikaan duunissa, minä kotona:D
varaan toki miehelleni työmatkat ja hotellit koska hänen assarinsa on ulkomailla ja joskus kommunikointi on hidasta. Lisäksi oikoluen tarjouskirjeitä (mies 2 kielinen ja lukihäiriöinen) ja markkinointimateriaalia ennenkuin lähtee asiakkaille....
Mutta paitoja ei tarvitse silittää;D
Olen huomannut, että on todella yleistä, että nainen suhteessa vastaa hirveän monesta asiasta. Syntymäpäivät, joulu, lasten vaatteet, lasten sairaudet ja terveydenhoito jne.
Meillä vielä minä vastaan monista isommista asioista kuten taloudesta. Olen ottanut omaksi asenteekseni sen, että koska olen perheen projektipäällikkö ja melkein toimitusjohtaja en ala samalla sihteeriksi. Eli delegoin reippaasti asioita miehelle. Onneksi tämä näyttää sopivan miehellekin. En kylläkään vihjaile asioista vaan ilmoitan mitä asioita pitää tehdä tai selvittää. Mies selviää monenlaisista asioita töissäkin, miksi ei sitten kotonakin. Aikaansaaminen on joskus ongelma, mutta kyllä se siitä. Onneksi mies on ottanut "omiksi hommikseen" monia asioita.
Lapseen liittyvien asioiden delegointi on vielä hakusessa. Juuri harkitsen, että laittaisin välikausihaalarin hankinnan miehen hommaksi. Tyyliin "hanki välikausipuku, kokoa x. Esim. merkkiä x, y tai z. Kannattaa käydä seuraavissa kaupoissa. Se tarvitaan pian, joten kävisikö, jos haet sen esim. ensi viikolla töiden jälkeen?"