Mistä syntyy jo eskari-ikäiselle tarve kiusata toista?
Eräs poika eskarissa irvailee ja naljailee jokaisessa sopivassa välissä pojalleni, joka harmistuu ja pahoittaa mielensä tästä. Eräs toinen poika taas tönii erästä toista poikaa pihaleikeissä.
Mistä näin pienillä syntyy kiusaamisen tarve? Nämä pojat ovat ihan tavallisista perheistä, (vanhemmat, okt, sisaruksia jne...) Itse en ole koskaan tuntenut tarvetta toisten kiusaamiseen, eivätkä lapseni, joten voin vain yrittää keksiä syitä.
Onko joku kiusaajan mielestä niin tyhmä, että ei malta pitää suutaan kiinni/näppejään erossa? Onko noin pienellä jo paha olla itsensä kanssa? Vai onko jollain jo niin suuri ego, että muut eivät ole tasavertaisia hänen kanssaan? Vai yksinkertaisesti hankala luonne, joka purkaa muihin agressioitaan?
Kertokaa entiset kiusaajat, sellaiset joiden lapsi kiusaa tai joku muu jolla on käsitys asiasta...
Kommentit (2)
osaavat ryömiä ja tunkea sormensa toisen silmään...
Mutta se mikä on kiusaamista on ihan aikuisen määritelmä. Eli niin pienillä on kyse ihan mielnkiinnosta maailmaan ja ja sen tutkimisesta. Seuraavaksi 1-2 vuotiaasta ylöpäin lyövät, purevat, repivät hiuksista ja leluja käsistä. Kyse on kommunikaatiosta ja huomion hausta. Puhe kun ei ole kehittynyt tai vaikka olisikin niin sosiaaliset taidot eivät välttämättä ole.
Ja kyllä ne sosiaaliset taidot ovat eskarilaisillakin vielä hakusessa - ihan normaaleilla lapsilla. Mutta jatkuvalla ohjauksella niitä opetetaan. Ei ei siinä sen kummemmasta "virheestä" näissä lapsissa, heidän perheissään tai kasvatuksessaan ole kysymys
Tapa purkaa sitä, ettei kestä kilpailua, ei löydä paikkaansa ryhmässä, on epävarma.
Ainakin minä tulin siihen tulokseen esikoisen eskariajoilta.