Oletko sinäkin miehesi sihteeri ja perheesi projektipäällikkö?
Mies ei muistaisi varmaan edes sisartensa lasten ikiä saati heidän syntymäpäiviään. Pyytämättä olen vetovastuun asioista harteilleni ja nyt olen havahtunut tajuamaan, että hänen elämänsä täytyy olla hyvin huoletonta, koska minä pidän pääni sisällä kalenteria ja projektisuunnitelmaa.
Jos jotain täytyy saada tehdyksi tai muistettua, minun täytyy vihjailla, muistuttaa ja lopulta hermostua, että asia saadaan alkuun. Loukkaantuu kyllä sitten verisesti, kun olen polttanut käämit kun ei sadannesta kiltisti sanomisesta ole ollut apua. Tällä syyllistää minut, kun olen hermostunut ja saanut hänelle paskan olon; kieltäytyy tajuamasta, että tämä yksi asia oli vain pisara meressä. Toisaalta hän myös tuntuu nauttivan raivostumisestani, koska voi tuntea siten ylemmyyttä minuun nähden, koska hänhän "ei alennu riitelemään pikkuasioista". Tuntuu, että hän käyttää jotain pirullista passiivis-aggressiivista manipulointia.
En kaipaa ohjeeksi, että "mihin miestä tarvitset, tee vain itse kaikki", koska en nyt sentään siihen ala, ettei miehen mihinkään tarvitsisi osallistua omassa kodissaan. Tämä asia on kuokittu ja käännetty niin monta kertaa ja niin monella taktiikalla, että alan harkita seuraavaksi eroa. Olen vaan niin helvetin UUPUNUT vetämään tätä kivikuormaa perässäni.
Onhan mulla kohtalotovereita edes yksi, onhan?
Kommentit (3)
konkreettisestikin:) Olin nimittäin mieheni assistentti pari vuotta ennenkuin päädyttiin kimppaan reilu 13 v sitten.
Ja kyllä, yhtä projektinjohtoa koko elämä. Olemme rakentaneet mm 2 taloa siten että mieheni ei vieläkään tiedä tarkkaan mitä mikäkin vaihe talossa maksoi. Yhdessä toki suunniteltiin talot ja neuvoteltiin tarjoukset mutta sen jälkeen jako oli selvä - hän teki ja minä hoidin finanssipuolen (no, rakensin minäkin minkä lapsilta ja töiltä ehdin). Hyvät talot tulikin:)
Muutenkin rasittavinta on tuo raha-asioiden jääminen minun harteilleni - mieheni ei edes halua miettiä mistä tehdään rahat kun tilit on tyhjät. Minä sitten teen taikoja ja saan taas jotenkin laskut maksettua. Hän kyllä olisi höveli ja kustantaisi vaikka mitä kivaa minulle ja lapselle. Hänestä on kiusallista puhua raha-asioista!!
Muussakin arjessa kyllä vetovastuu on minulla, hoidan lapset aamulla ylös, vaatteet esille yms ja mies sitten vie koululle. Kaksikielisenä ja ent lukihäiriöisenä hän lähettää minulle usein dokumentteja oikoluettavaksi ennenkuin ne lähtee asiakkaalle. Tai jos on esim markkinointimateriaalia tehtävänä minä teen ne hänen kanssaan kotona että teksteistä tulee luontevia. Varaan usein matkoja sekä hotelleja hänelle koska hänen nyk assarinsa on ulkomailla.
Nää syntymäpäivät ja muistamiset nyt tietty jää meikäläisen kontolle kans.
Eli ei ole k-pää. Epäilen vahvasti, että aika monen muunkin "projektipäällikön" miehessä on jokin oikea neurologinen vika, jonka takia hommat eivät suju. Turha siitä on käämejään polttaa.
Mutta joku aika sitten havahduin myös asiaan ja totesin, että en voi muuta kuin muuttaa omaa käyttäytymistäni. Ja lopettaa hyysäämisen! Lopetin ressaamisen miehen kavereiden häälahjoista, sisarusten ja heidän lastensa joululahjoista yms.
Huomasin, että kyllä se mieskin saa lahjat hankittua: hän vaan tekee sen omalla tavallaan, aivan viime tipassa. Ja jos ei saa aikaiseksi, olkoon se hänen häpeänsä.
Muutos oli kyllä haasteellinen myös minulle. Mies saattaa hankkia kovasti erilaisia viemisiä, mitä itse olisin valinnut. Suu on syytä pitää vaan supussa ja mölyt mahassa, kun toinen tekee asiat omalla tyylillään:)