Itseinhosta

oikeastikin inhottava ihminen ja ruma. :(

minua tosin ei voi kauniiksi kehua (eikä ole kukaan koskaan sanonutkaan). Olin 7-luokalla koulussa kun tajusin olevani ruma ja siitä saakka olen syvästi inhonnut omaa ulkonäköäni. Osittain varmasti pitää paikkaansa ihan objektiivisestikin arvioituna, mutta kyllä parinkymmentä vuotta kestänyt inho on ehkä vähän vääristänytkin omaa mielikuvaa itsestäni. Nyt koitan taistella sitä vastaan, etten tartuttaisi sitä omiin tyttäriini. Vaikea tilanne.

minua tosin ei voi kauniiksi kehua (eikä ole kukaan koskaan sanonutkaan). Olin 7-luokalla koulussa kun tajusin olevani ruma ja siitä saakka olen syvästi inhonnut omaa ulkonäköäni. Osittain varmasti pitää paikkaansa ihan objektiivisestikin arvioituna, mutta kyllä parinkymmentä vuotta kestänyt inho on ehkä vähän vääristänytkin omaa mielikuvaa itsestäni. Nyt koitan taistella sitä vastaan, etten tartuttaisi sitä omiin tyttäriini. Vaikea tilanne.

ulkoisen rumuuden myös sielulliseksi rumuudeksi - ja kun ihmistä kohdellaan riittävän kauan tylynä ja ikävänä, hänestä tuleekin sellainen.

"Kiva" kuulla muidenkin kommentteja. On sitten kuullut olevansa kaunis tai ei, niin olotilaa se ei kohenna, kun itseinho tulee syvältä sisältä. Onneksi en tästä kärsi kuin satunnaisesti. Tunsin itseni aiemmin pahaksi myös sisäisesti. Nyt olen terapian avulla oppinut näkemään itseni paremmassa valossa. Ulkoisesti kun ymmärtäisi asian myös.

täällä on aivan järkyttävän ulkonäkökeskeistä porukkaa, myös parisuhteet solmitaan pelkästään sillä perusteella.



Suurin osa ihmisistä on ihan tavallisen näköisiä, ja kauneus riippuu kunkin ajan muoti-ilmiöistä. Jos kaikki olisi samalla tavalla kauniita, kaikki olisivat tavallisen näköisiä.



Miksi tavoittelet ulkoista kauneutta? Mulle ainakin se on ihmissuhteiden solmimisessa ihan merkityksetön asia. Tärkeätä esim. yhteiset kiinnostuksen kohteet (siis muut kuin ulkonäköön liittyvät) ja yhteinen huumori. Minusta on outoa, että nämä asiat eivät muilla ihmisillä ole ensisijaisia ihmissuhteita muodostettaessa. Siis muitakin ihmissuhteita kuin parisuhdetta.

äitiäni voin syyttää siitä että näin tunnen. suoraan sanottuna, luultavasti tappaisin itseni ilman miestä ja lapsiani. en kuitenkaan ole masentunut. koko pienen ikäni olen äidiltäni saanut kuulla että kuinka huono ja turha olen ja miten teen AINA kaiken väärin. esikoisen syntymän jälkeen meni 1,5kk kun sain ensimmäisen kerran kuulla kuinka huono äiti olen. koko tämän päivän olen äksyillyt lapsilleni koska äitini lähetti eilen illalla tekstiviestin minulle. tiedän, se ei ole lapsieni syytä mutta näin äitini yhteydenotot minuun vaikuttavat. toisaalta taas saan kuulla kuinka huono olen jos katkaisen välit äitiini. eli mitä tahansa teen, paskaa tulee niskaan.

äitiäni voin syyttää siitä että näin tunnen. suoraan sanottuna, luultavasti tappaisin itseni ilman miestä ja lapsiani. en kuitenkaan ole masentunut. koko pienen ikäni olen äidiltäni saanut kuulla että kuinka huono ja turha olen ja miten teen AINA kaiken väärin. esikoisen syntymän jälkeen meni 1,5kk kun sain ensimmäisen kerran kuulla kuinka huono äiti olen. koko tämän päivän olen äksyillyt lapsilleni koska äitini lähetti eilen illalla tekstiviestin minulle. tiedän, se ei ole lapsieni syytä mutta näin äitini yhteydenotot minuun vaikuttavat. toisaalta taas saan kuulla kuinka huono olen jos katkaisen välit äitiini. eli mitä tahansa teen, paskaa tulee niskaan.

itse teet elämästäsi sellaisen kuin haluat. ei sinun tarvitse olla yhteydessä äitiisi, silloin et myös kuule, "millainen" olet. Miksi haluat riippua äitisi mielipiteissä.

Lue kirja: Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnellinen lapsuus, ben furman

äitiäni voin syyttää siitä että näin tunnen. suoraan sanottuna, luultavasti tappaisin itseni ilman miestä ja lapsiani. en kuitenkaan ole masentunut. koko pienen ikäni olen äidiltäni saanut kuulla että kuinka huono ja turha olen ja miten teen AINA kaiken väärin. esikoisen syntymän jälkeen meni 1,5kk kun sain ensimmäisen kerran kuulla kuinka huono äiti olen. koko tämän päivän olen äksyillyt lapsilleni koska äitini lähetti eilen illalla tekstiviestin minulle. tiedän, se ei ole lapsieni syytä mutta näin äitini yhteydenotot minuun vaikuttavat. toisaalta taas saan kuulla kuinka huono olen jos katkaisen välit äitiini. eli mitä tahansa teen, paskaa tulee niskaan.

itse teet elämästäsi sellaisen kuin haluat. ei sinun tarvitse olla yhteydessä äitiisi, silloin et myös kuule, "millainen" olet. Miksi haluat riippua äitisi mielipiteissä.

Lue kirja: Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnellinen lapsuus, ben furman

vaikka en voi lapsia edes jättää sinne hoitoon koska äitini juo niin paljon eikä voi olla selvinpäin edes silloin. ehkä vaan yritän liikaa. tuntuu vaan että kaikkien vanhempien pitäisi rakastaa lapsiaan ja koska minun kohdallani näin ei ole, en voi olla miettimättä, että mikä minussa on vikana. Mieheni jopa on huomauttanut asiasta ja sanonut että joka kerta kun olen äitini kanssa puhunut, olen kuin perseeseen ammuttu karhu ja pari päivää tosi itkuinen. eli asia ei enää vaikuta edes pelkästään minuun vaan myös muihin.

mutta tämä keskustelu nyt meni ihan sivuraiteille kun alkuperäinen aihe oli ihan muuta. :)

En nyt jatkuvasti soimaa itseäni, mutta välillä se tunne iskee lujaa. Se lähtee jostain yleisestä huonosta päivästä, väsymyksestä, ärtymyksestä tms. Kun tämä fiilis on päällä, päässäni hakkaa vain, että olen ruma, lihava, kauhea, epäseksikäs, kukaan ei voisi haluta minua jne. Joskus tunne on niin voimakas, että haluan satuttaa itseäni. Tosin en ole tehnyt niin koskaan.



Ajoittain mietin, että onko tällainen ihan normaalia, pitäisikö asialle tehdä jotain? Olen vuoden sisällä laihtunut 10 kg, olen liikkunut paljon ja kuntoni on hyvä ja paino normaali. En ole maailman upein, mutta ihan kivan näköinen, laitan itseäni, vaatteet on nykyaikaiset jne. Silti en ikinä riitä itselleni - aina löytyy vikaa ja ajattelen, että muut pitävät kuitenkin minua epämiellyttävän näköisenä, vaikka omasta mielestäni olisinkin ihan ok. En uskalla nauttia siitä, ettei mulle naurettaisi. Arvata saattaa, että tämä vaikuttaa parisuhteeseen ja seksiinkin aika lailla. En kykene tekemään aloitteita, saati pukeutumaan seksikkäisiin alusvaatteisiin. Enhän ole kuitenkaan mikään Karita Tykkä tai Janina ne ylläni.



Oikeasti haluaisin myös kuulla kokemuksia, olisiko joku päässyt vastaavista tunteista eroon? En pidä tästä itsekään, mutta kun tämä fiilis tulee, niin en ole toistaiseksi pystynyt sitä torjumaan. Onneksi osaan jo melko hyvin olla näyttämättä sitä miehelle, vetäydyn omiin oloihini ja odotan että tunne väistyy.

äitiäni voin syyttää siitä että näin tunnen. suoraan sanottuna, luultavasti tappaisin itseni ilman miestä ja lapsiani. en kuitenkaan ole masentunut. koko pienen ikäni olen äidiltäni saanut kuulla että kuinka huono ja turha olen ja miten teen AINA kaiken väärin. esikoisen syntymän jälkeen meni 1,5kk kun sain ensimmäisen kerran kuulla kuinka huono äiti olen. koko tämän päivän olen äksyillyt lapsilleni koska äitini lähetti eilen illalla tekstiviestin minulle. tiedän, se ei ole lapsieni syytä mutta näin äitini yhteydenotot minuun vaikuttavat. toisaalta taas saan kuulla kuinka huono olen jos katkaisen välit äitiini. eli mitä tahansa teen, paskaa tulee niskaan.

itse teet elämästäsi sellaisen kuin haluat. ei sinun tarvitse olla yhteydessä äitiisi, silloin et myös kuule, "millainen" olet. Miksi haluat riippua äitisi mielipiteissä. Lue kirja: Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnellinen lapsuus, ben furman

vaikka en voi lapsia edes jättää sinne hoitoon koska äitini juo niin paljon eikä voi olla selvinpäin edes silloin. ehkä vaan yritän liikaa. tuntuu vaan että kaikkien vanhempien pitäisi rakastaa lapsiaan ja koska minun kohdallani näin ei ole, en voi olla miettimättä, että mikä minussa on vikana. Mieheni jopa on huomauttanut asiasta ja sanonut että joka kerta kun olen äitini kanssa puhunut, olen kuin perseeseen ammuttu karhu ja pari päivää tosi itkuinen. eli asia ei enää vaikuta edes pelkästään minuun vaan myös muihin. mutta tämä keskustelu nyt meni ihan sivuraiteille kun alkuperäinen aihe oli ihan muuta. :)

teet lapsillesi järkyttävän karhunpalveluksen, jos tutustutat heidät äitiisi.

Tiedät kyllä itsekin, ettei vika ole sinussa, vaan äidissäsi, joka ei kykene rakastamaan muita saati itseään (koska on juoppo).

Et kai oikeasti anna lastesi nähdä kännistä äitiäsi???

äitiäni voin syyttää siitä että näin tunnen. suoraan sanottuna, luultavasti tappaisin itseni ilman miestä ja lapsiani. en kuitenkaan ole masentunut. koko pienen ikäni olen äidiltäni saanut kuulla että kuinka huono ja turha olen ja miten teen AINA kaiken väärin. esikoisen syntymän jälkeen meni 1,5kk kun sain ensimmäisen kerran kuulla kuinka huono äiti olen. koko tämän päivän olen äksyillyt lapsilleni koska äitini lähetti eilen illalla tekstiviestin minulle. tiedän, se ei ole lapsieni syytä mutta näin äitini yhteydenotot minuun vaikuttavat. toisaalta taas saan kuulla kuinka huono olen jos katkaisen välit äitiini. eli mitä tahansa teen, paskaa tulee niskaan.

itse teet elämästäsi sellaisen kuin haluat. ei sinun tarvitse olla yhteydessä äitiisi, silloin et myös kuule, "millainen" olet. Miksi haluat riippua äitisi mielipiteissä. Lue kirja: Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnellinen lapsuus, ben furman

vaikka en voi lapsia edes jättää sinne hoitoon koska äitini juo niin paljon eikä voi olla selvinpäin edes silloin. ehkä vaan yritän liikaa. tuntuu vaan että kaikkien vanhempien pitäisi rakastaa lapsiaan ja koska minun kohdallani näin ei ole, en voi olla miettimättä, että mikä minussa on vikana. Mieheni jopa on huomauttanut asiasta ja sanonut että joka kerta kun olen äitini kanssa puhunut, olen kuin perseeseen ammuttu karhu ja pari päivää tosi itkuinen. eli asia ei enää vaikuta edes pelkästään minuun vaan myös muihin. mutta tämä keskustelu nyt meni ihan sivuraiteille kun alkuperäinen aihe oli ihan muuta. :)

teet lapsillesi järkyttävän karhunpalveluksen, jos tutustutat heidät äitiisi.

Tiedät kyllä itsekin, ettei vika ole sinussa, vaan äidissäsi, joka ei kykene rakastamaan muita saati itseään (koska on juoppo).

Et kai oikeasti anna lastesi nähdä kännistä äitiäsi???

mutta on esim. tullut esikoisen ristiäisiin kännissä. ja taisi tulla myös 2v synttäreille ja muutoinkin on joskus vapaapäivänä tullut "auttamaan" minua lastenhoidossa(luulin että on selvinpäin) ja tosiasiassa sammuikin sohvalle klo11 aamulla ja minä olin ulkona lasten kanssa kun ihmettelivät miksi mummi nukkuu.

ainoa positiivinen mitä olen häneltä oppinut on, että nykyään en itse juo edes yhtä saunakaljaa.

selvinpäin saa tulla, kännissä ei mitään asiaa. Ja jos tulee kännissä, niin käännytät kylmästi takaisin, soitat vaikka poliisit jos tulee häiriköimään.



Omalla toiminnallasi nyt tuet äitisi juomista.

äitini kanssa. Miellyttämisen tarve ja syyllisyys vienyt paljon energiaani. Onneksi tässä päivänä muutamana oikein oivalsin, että hei! olen aikuinen ihminen, minun elämäni ei ole kiinni äitini hyväksynnästä. Jos tykkää minusta tai on tykkäämättä, se ei hetkauta olemistani. Tuo oli hyvä oivallus.



ap (eli se moniongelmainen :-))