Kuinka paljon lapsettoman ystävän tulisi osoittaa kiinnostusta
teidän lapsiinne ja perhe-elämäänne? Onpa tuolla "kaveriporukan ensimmäiset äidit"-ketjussa paljon kiukkuisia ja katkeria äitejä, jotka kokevat tulleensa täysin hylätyiksi lapsettomien kavereiden puolesta, kun saivat lapsia. Kysymys siis kuuluukin, miten lapsettoman kaverin sitten tulisi reagoida teidän raskauteen ja perheenperustamiseen?
Itse olen raskausaikana kysellyt yleisesti vointia ja ultrien sunmuiden jälkeen laittanut viestiä että miten meni. Lapsen synnyttyä olen laittanut onnittelut laitokselle ja ostanut pienen paketin sitten kun ensimmäisen kerran nähdään. Jos myöhemmin on tullut kutsuja synttäreille, olen vienyt lahjan. Muuten en ole lahjonut tai ostellut mitään paketteja. Jos lapsi on mukana kun tavataan, niin tervehdin kyllä ja isompia vähän jututan ja leikitän. Sylissä en pidä, enkä vaihda vaippoja. Välillä kyselen jotain kehitysvaihejuttuja ja äidin väsymyksen laatua. Tapaamiset toki vähenevät huomattavasti, sillä en halua häiritä perhettä, jossa on pieni vauva. Ymmärrän, että heillä on omat (hyvin erilaiset) aikataulunsa ja menonsa. Yleensä tähän vaikuttaa myös se, että lapsiperheet pruukaavat muuttamaan omakotitaloalueille ja autottomana kanta-kaupungin tyttönä en sinne pöndelle ihan helposti pääse. Lapsenlikaksi kukaan ei ole pyytänyt enkä minä todellakaan siihen hommaan tarjoudu.
Mitä mieltä olette? Ottakaa hyvät mammat kuitenkin huomioon se, että sen lapsettoman kaverin oma elämä ei todellakaan pysähdy sillä sekunnilla kun teidän sinappitykki rääkäisee ensimmäiset vokaalinsa synnärillä.
Kommentit (13)
Vaan että ystävän soisi edelleen olevan kiinnostunut ystävästä, vaikka toinen onkin tullut äidiksi.
Miksi sä väännät asian nyt ihan muuksi ja hermostut sellaisesta, mitä kukaan ei ole edes tarkoittanut.
Minusta oli IHANAA vaihtelua, kun eräs lapseton ystäväni tuli kylään ja juttelimme kahvipöydässä täysin samalla lailla kuin olimme jutelleet ennenkin. Jos lapsemme (2v) kysyi jotain, ystäväni vastasi asiallisesti, mutta ei ryhtynyt ollenkaan ottamaan vierailun päähenkilöksi lasta. Juttu jatkui aikuisia kiinnostavin (mutta lapsen kuultaviksi sopivin) aihein ja sanankääntein.
Niin paljon käy vieraita, jotka zoomaavat vain lapseen (mikä on ihan ok, kyllähän mekin häntä rakastamme ja kuopusta myös) että meihin vanhempiin (tai minuun äitiin) keskittyvä vierailija tai ystävätapaaminen muualla on todella virkistävä!!!
On siis aika luonnollista, että kun elämänvaihe ja kiinnostukset ovat hyvinkin erilaiset suhde väljähtyy.
Tämä pitäisi lapsen saaneden ymmärtää. Kuten ap totesi, ei ystävien ja kavereiden maailma seisahdu ja muutu kun joku saa lapsen. Heidän maailmansa pysyy samana ja lapsen saaneen maailma muuttuu ja tämä muutos pitää itse hyväksyä.
että ihan hyvin osallistut :) En itse ainakaan tuon enempää odota kavereilta!No sinänsä en niitä lahjoja kyllä odota keneltäkään :) pääasia että jotenkin muistaa :) Vaikka sillä tekstarilla. Minun lapsianihan ne ovat. Onhan se kyllä aina kiva että kaveri joka käy, huomioi myös vähän noita muksuja, mutta ei siinä tartte koko aikaa viihdyttää.
Ja suoraan sanottuna, on todella mukava kun on joku kaveri jonka kanssa pystyy puhumaan ihan muusta kuin lapsista. :)
on ollut ihan paras. Hän on lähtenyt kävelylle, kahville kavereitten kanssa jo silloin, kun lapsensa oli 3 kk ikäinen. Lapsi oli tällöin isän kanssa kotona. Äiti imetti lapsen aina ennen lähtöään.
Välillä ystäväni tuli vauvan kanssa vastaaviin tilanteisiin. Silloinkin lapsi oli aina tervetullut mukaan.
Ystäväni ei ole seonnut lapsestaan eikä selosta lapsensa tekemisiä koko ajan, paitsi pyydettäessä. Pidän ystäväni lapsesta ja minusta on ihana nähdä häntä ja seurata hänen kasvuaan.
Toinen ystäväni muuttui lapsen myötä "superäidiksi" jonka kaikki aika menee lapsen ympärillä. Kolmas ystäväni on ollut yhteyksissä lapsen syntymän jälkeen vain vähän, mutta hän oli ennen äidiksi tuloaankin melko passiivinen ja muiden yhteydenottoa odotteleva ystävä.
Tuon ensiksi mainitun kohdalla tosin etua oli siinä, että hänen lapsensa on ollut käsittääkseni varsin hyväntuulinen ja hyväuninen vauva. Sellainen "high need baby", mistä tällä palstalla välillä kirjoitellaan, on varmasti niin vaativa hoidettava ettei siinä niin vaan kahvittelemaan lähdetä kenenkään kanssa.
kuten yllä joku jo sanoi - ei siihen lapseen tarvitse sitä huomiota kääntää! itse kuvittelin, että ystävät/kaverit pysyy ystävinä ja kavereina, vaikka mä tulinkin raskaaksi ja sain lapsen. no, olinpahan nuori ja typerä, koska ne katosi sen siliän tien joka helvetin kaveri, kun raskausuutinen tuli julkiseksi... sen jälkeen ei ole kukaan soitellut, käynyt kylässä, pyytänyt kylään tai juhlimaan tai minnekään. itse olen kyllä soitellut ja kysellyt, josko olisi kiinnostusta lähteä vaikka kahville mun kanssa, tai että silloin ja silloin olisi mulla vapaailta/-yö, mahtaisikohan löytyä kavereita että jos vaikka sitten yksille lähtis. jännä juttu, mut ei löydy. ei sitä lapsellisenakaan jaksa tämmöisten perään jatkuvasti soitella, kun ei kerran enää kiinnosta olla kaveri niin ei sitten.
niin tuskin sua kukaan haukkuukaan. Kysehän oli siitä, että ystävistä ei pian kuulu enää mitään, kun on saanut vauvan.
Ei tarvitse mitenkään väen vängällä lapsesta/lapsista kiinnostua vaan edelleen siitä samasta vanhasta ystävästä!!!
Täytyy sanoa että joskus kuitenkin (yhden ystäväni kohdalla) tuntuu, että mun pitäisi olla kokoajan kamalan kiinnostunut "viime viikonlopun bileistä..", selvillä "uusista tyypeistä" jne..
Hän pitää myös huolen että kuulen aina heti viimeisimmät pikku-kaupungimme juorut. Sinällään ihan kiva, kun en itse näin kolmen lapsen kotiäitinä ihan kamalasti tuolla "kylillä" ilta-aikaan pyöri. Hän siis ei ainakaan ole unohtanut minua!! Jutut pyörivät aina samaa rataa, kuin kymmenen vuotta sitten minunkin ollessa parikymppinen sinkku. Joskus kuitenkin toivoisin että hän kysyisi oikeasti mitä minulle kuuluu. Eikä vain kaikin keinoin yrittäisi pitää minua kärryillä "tärkeistä" jutuista jotta minun on sitten helppo taas joskus palata "kuvioihin"..
Sorry sekava teksti.. laitan tässä samalla lapsi sylissä ruokaa..
Meillä kaikki kaverit lähes samanikäisiä ja minä sain lapsen todella nuorena. Tai muut saivat noin 6 vuoden päästä. Nyt minulla 3 lasta, joista vanhin 13v ja nuorin 3v. Ja nämä kaksi jälkimmäistä ovat samanikäisiä kavereiden lasten kanssa.
Mutta itse olen aina ollut hyvin aktiivinen yhteydenpitäjä ystäviini ja minusta on kiva jutella ystävien kanssa ihan jostain muustakin kuin vain lapsesta. Toki oli ihan kiva jos joku jotain kyseli, mutta ei e ollut minulle mikään mittari.
Kun lapsi syntyi, niin minä itse kävin lapsen kanssa paljon ysävien luona ja kaupungilla kahvilla, shoppailemassa jne. Minun elämäni ei todellakaan pysähtynyt tai en ollut silloinkaan mitenkään kotona viihtyvää tyyppiä. Varmaan joka päivä käytiin jossakin. Ja silloin minulla ei ollut autoa, mutta lainasin vanhempieni autoa, jotta pystyin käysä kauempana asuvien ystävien luona. Minä harvoin kutusin ketään meidän kotiin vaan itse olin enemmänkin menossa.
Toki harvoin osallistuin illanviettoihin, mutta ei se minua mitenkään siitä kaveriporukasta pois ajanut. Vain oikeastaan sitä yhtä ja lähintä ystävääni joskus harvoin pyysin lapsenvahdiksi, mutta siis todella harvoin. Harvoin oli sellaista menoa, ettei lapsi olisi voinut tulla mukaan.
Ja kun ystäviä näki/näkee niin minusta on ihan mukava jutella ihan jostain muusta kuin lapsista. Toki siis lapsistakin jonkun verran jutellaan. Tosin jos porukassa on lapseton kaveri/kavereita, niin silloin ei oikeastaan ollenkaan keskustella lapsista. Minusta se on sellainen toista kunnioittava juttu.
Olet aika tiiviisti seurannut raskautta, jos tiedät milloin on ultra!
Itsellä tuntuisi vähän hassulta, jos ystäväni eivät pitäisi lasta sylissä, mutta ystäväpiirini on aika paljon hoito/kasvatus/opetusaloilta, joten se sylissä pitely ei varmaan ole mikään ihme tässä porukassa. Ja se ei siis ole mikään vaatimus hyvälle ystävyydelle!
Moni asia riippuu siitä millaisia ihmiset ovat persoonaltaan, ja millaiset nuo ystävyyssuhteet ovat. Jos on kaveripiirissä tavattu vain baareissa tai jumpassa ym, niin vaikea siihen on lasta ympätä mukaan. Me olemme tavanneet monesti jo ennen kävellen tai toistemme kodeissa nyyttäreitä viettäen, joten oman lapseni tulo ei tunnu ystäviäni haittaavan. Minä ehkä itse toivon useammin, että saisin nämä läheisimmät tavata ilman lastani, mutta viimeksi minulle sanottiin, että seuraavalla kertaa pikkuhurmuri mukaan.
Lahjoja on mukava saada itselleni ja lapselleni(pidän kauniista tavaroista), mutta lahjat eivät ole mikään ystävyyden edellytys.
Koliikkivauvan saaneena sanoisin, että tuolloin kaipasin enemmän ystäviäni. He jättivät minut rauhaan, mutta olisin toivonut, että olisivat soittaneet ja sanoneet, että olisi mukava nähdä, ja voisivat tulla käymään.
Jos ystäväsi asuu parisuhteessa, niin voisiko hän antaa kyydin takaisin esim arki-iltana?
Niistä synttäreistä vielä. Muutama oma sinkkuystäväni kutsui itsensä lapseni synttäreille, koska lapsen kummi, myöskin samasta ystäväpiiristä, oli tulossa. Kuulemma hauskoihin bileisiin haluaa tulla, oli syy mikä hyvänsä.
Toisaalta ennen kun itse olin lapseton, niin kun järjestin päivälliskutsuja ym, niin myös lapsiperheet tulivat lapsineen. lapsille olin sitten järjestänyt jonkin touhunurkkauksen, jossa saivat leikkiä, lukea ja puuhastella, kun aikuisten keskustelu kävi puuduttavaksi.
Mutta tiedän, että joidenkin mielestä nämä meidän synttärit ym ovat vähän boheemeja toisten mieleen. Lähinnä yhdessäoloa.
Minulla on 5lasta; nämä lapsettomat ystävät ovat esikoisen kummeja. Toinen pari on ihan valinnut lapsettomuuden, toinen ei. Silloin, kun tämä toinen pari yritti tuloksetta usean vuoden perheenlisäystä, emme tapailleet paljon (minä, kun vielä sikisin tasaseen tahtiin), soiteltiin kuitenkin tiuhaan. Muutoin soitellaan ja viestitellään viikoittain kuulumisia, ihan kaikkea maailmanmenosta, parisuhteen kiemuroihin; onhan minunkin elämässä paljon muutakin kuin lapset!, sekä tapaillaan meillä, heillä tai kaupungilla lasteni kera tai ilman. Ei heidän tarvitse olla yltiöpäisen kiinnostuneita minun lapsistani, kummilapsensa merkkipäivillä käyvät ja muistavat välillä muutenkin, muttei mielestäni tarvitse sisaruksia lahjoa.
...siis oikeasti, ei sitä voi mitenkään mitata, kuinka paljon tulisi osoittaa. Olin itte justiin aloittanut opiskelut kun kaverini sai vauvan ja eivät maailmamme olisi paljon kauempana voineet tuohon aikaan olla, kun en ollut ollut vauvojen kanssa missään tekemisissä sitä ennen.
lapsettomat tekevät aina kaikki väärin, teki sitten niin tai näin. Täytyyhän se viha ja väsymys johonkin purkaa kun ei se vauvanhoito niin kivaa ollutkaan kun luultiin. No se on sitten lapsettomien vika.