Parempi tehdä biologinen kello -lapsi nuorena kuin rakkauslapsi vanhana?

vaikka eroattekin saa hän suht nuoret vanhemmat.



Itsellesi ratkaisu voi olla väärä



Olen iloinen että ajattelit lastasi, etkä itseäsi



Onnea epäitseekkäälle NAISELLE, ihailen sinua!!

Niin ap, toki lähtökohtaisesti olisi parempi hankkia lapsi suhteeseen, jolla tietää olevan tulevaisuutta. Vähän kyllä ihmettelen tuota teidän tilannettanne - miten tiedät jo nyt, että eroatte jossain vaiheessa...? Jos kerran ongelmia on, niin eikö nyt jos koskaan ole oikea aika tehdä niille jotain??



Menkää pariterapiaan, jos ette saa solmuja itse auki. Lapsenne ansaitsee sen, että yritätte!

Kuvittelin, että olen jotenkin huono ihminen, kun halusin lapsen alle kolmekymppisenä vaikka olinkin varma, että lapsen isän kanssa en tule loppuelämääni viettämään.

Totta kai on parempi tehdä lapsi 45-vuotiaana hyvään liittoon kuin 25-vuotiaana huonoon.

on tehdä rakkauslapsi biologisen kellon suomaan aikaan.

Totta kai on parempi tehdä lapsi 45-vuotiaana hyvään liittoon kuin 25-vuotiaana huonoon.

on onnellinen perhe



lapselle 20v on ihan yhtä vanha kuin 40v

kuin iäkkäämmille vanhemmille hyviin oloihin?



Kumpaa veikkaat lapsen muistelevan aikuisena: vanhempien syntymävuotta vai kodin ilmapiiriä?

kuin iäkkäämmille vanhemmille hyviin oloihin?

Kumpaa veikkaat lapsen muistelevan aikuisena: vanhempien syntymävuotta vai kodin ilmapiiriä?

ja tiedän mistä puhun (vaikka oma kohtaista kokemusta ei olekkaan). Mutta työskentelen lasten parissa ja minulle uskoudutaan vaikeista asioista ja tämä on yleistäkin yleisempi syy mitä hävetään

tekemättä, jos aikoo erota. En minä näe tuossa mitään hienoa lapsen kannalta. Ero on aina lapselle trauma, sen sijaan esim 35-vuotias äiti ei suinkaan sitä ole.





Mutta jos lapsi on jo tulossa, niin onnea, ja toivottavasti saatte suhteenne paikattua, lapsellesi olet velkaa sen verran että edes tosissasi yrität.

ja he häpeävät vanhempiaan, ovat vanhemmat sitten minkälaisia hyvänsä. Kuuluu ikään.

Miestäni aikoinaan kiusattiin, kun hänellä oli hyvin nuoret vanhemmat, jotka saivat vielä lisää lapsia, kun mies oli murrosikäinen, ja kaverit nauroivat, kun miehen vanhemmat olivat selvästikin harrastaneet seksiä.

kuin iäkkäämmille vanhemmille hyviin oloihin? Kumpaa veikkaat lapsen muistelevan aikuisena: vanhempien syntymävuotta vai kodin ilmapiiriä?

ja tiedän mistä puhun (vaikka oma kohtaista kokemusta ei olekkaan). Mutta työskentelen lasten parissa ja minulle uskoudutaan vaikeista asioista ja tämä on yleistäkin yleisempi syy mitä hävetään

ja tiedän mistä puhun (vaikka oma kohtaista kokemusta ei olekkaan). Mutta työskentelen lasten parissa ja minulle uskoudutaan vaikeista asioista ja tämä on yleistäkin yleisempi syy mitä hävetään

Etenkin kun nykyään valtaosa vanhemmista saa lapset yli 30-v.

Miestäni aikoinaan kiusattiin, kun hänellä oli hyvin nuoret vanhemmat, jotka saivat vielä lisää lapsia, kun mies oli murrosikäinen, ja kaverit nauroivat, kun miehen vanhemmat olivat selvästikin harrastaneet seksiä.

tekemättä, jos aikoo erota. En minä näe tuossa mitään hienoa lapsen kannalta. Ero on aina lapselle trauma, sen sijaan esim 35-vuotias äiti ei suinkaan sitä ole.

Mutta jos lapsi on jo tulossa, niin onnea, ja toivottavasti saatte suhteenne paikattua, lapsellesi olet velkaa sen verran että edes tosissasi yrität.

ja minulle itselleni vanhempien ero oli helpotus, jota olin salaa jo toivonutkin (ikää minulla oli 9 vuotta)

Älä syytä vanhempiesi ikää ongelmasta, josta sinun täytyy itse kantaa vastuu.

niin olkoon. On muuten niin tavallista saada lapsia kolmevitosena, ensisynnyttäjätkin ovat keskimäärin lähellä kolmea kymppiä, ja kuopusten äidit ovat paljon vanhempia keskimäärin.

mitä luulet muiden ihmisten mahdollisesti ajattelevan? Miksi et tee niin kuin sisimmässäsi tunnet oikeaksi?

niin olkoon. On muuten niin tavallista saada lapsia kolmevitosena, ensisynnyttäjätkin ovat keskimäärin lähellä kolmea kymppiä, ja kuopusten äidit ovat paljon vanhempia keskimäärin.

Missään vaiheessa ei muuten tullut esiin mieheni ikää. Minä olen 30-vuotias ja oletetaan ilmeisesti automaattisesti että lapseni saa "nuoret" vanhemmat. No, lapseni tultua murrosikään hänen isänsä on jo kuudennellakymmenellä.



ap

yritystä parisuhteen suhteen kyllä on. Terapiassa käydään yhdessä ja erikseen. Jaksaminen ja uskominen alkaa vaan olla vähissä, vaikka mitään sinänsä pahaa ei olekaan tapahtunut (väkivaltaa, uskottomuutta tms.). Tuntuu vaan, ettei ole mitään kykyjä, kummallakaan. Päinvastoin silmät avautuvat näkemään, ettei mitään ole eikä kai ole koskaan ollutkaan.



Kovin itsekkäänä pidän sitä, että halusin lapsen. Ja olen sitä mieltä, että lapsia kuuluisi tehdä vain hyvään parisuhteeseen, jossa on paljon rakkautta, tahtoa ja yhteenkuuluvaisuutta. Olen surullinen lapseni puolesta. Ja onnellinen hänestä, kaikesta huolimatta.