Olin melkein 10 vuotta kihloissa, joulupäivänä purin kihlauksen.

niitä häitä ja ilmoittaa kaikille mahdollisille sukulaisille ajankohta. Ei ne miehet saa mitään aikaiseksi kuitenkaan.

Pitää mua ihan itsestäänselvyytenä.

Lapset tehtiin rakkaudesta ja haluttiin niitä, sitä en kadu. Talo on yhteinen, jos erottaisiin niin en sure laina-asioita, ne on vaan järjestelykysymys.

Onko teillä lapsia?

Ikinä ei pidä tehdä lasta ennen avioliittoa, jos mies tuntuu vähänkään hitaalta sitoutumaan. Muuten voi olla edessä "mitäs tässä enää vihille kun lapsetkin on tässä ja yhteinen asunto, mihin sitä paperinpalaa enää tarvitaan" -taistelu.

Joo ja lapsia on 2.

hajottaa lastensa koti?

Musta kihlauksen purkaminen oli ihan ok. Kymmenen vuotta kertoo jo ettei mies sitä oikeesti alunperinkään tarkoittanut.



Mutta tekisikö yksinhuoltajuus sinusta onnellisemman kuin olet tänäpäivänä, oikeasti?



Jos ukko ei oo väkivaltainen, peliongelmainen alkoholisti. Ottaisin kalenterin käteen ja laskisin milloin on kuopuksen 18-vuotispäivä. Tekisin lapsilleni mahdollisimman onnellisen ja ehjän elämän siihen asti.



Olet jo kymmenen vuotta roikkunut suhteessa, ei se toinen kymmenen vuotta tunnu missään.



Sitten olet vapaa.

Ikinä ei pidä tehdä lasta ennen avioliittoa, jos mies tuntuu vähänkään hitaalta sitoutumaan. Muuten voi olla edessä "mitäs tässä enää vihille kun lapsetkin on tässä ja yhteinen asunto, mihin sitä paperinpalaa enää tarvitaan" -taistelu.

Enpä ymmärrä. Mun naimisiin menneet koulukaverit ja muut kaverit on eronnu kauan sitten, osa pariinkin kertaan. Me muutaman muun avopariskunnan kanssa vaan porskutetaan eteenpäin, tavallisen onnellista elämää. Mua ei saa naimisiin ku kilon paloina.

Mua ei saa naimisiin ku kilon paloina.

Sinähän suhtaudut siihen 'paperinpalaan' yhtä tunteenomaisesti kuin pahimmat häähullut.

Täytyy kyllä myöntää että tässä aiheessa harvemmalla on neutraaleja mielipiteitä. Sitä ollaan jommassa kummassa ääripäässä.

ja voisiko sen asian eteen tehdä jotain muutakin kuin heittää äijä hiiteen?

Ei miehellä ole mitään ongelmia, on isänä ihan ok. Tekee aika paljon kyllä töitä ja mä hoidan melkein yksinään kodin ja lapset.

Me junnataan paikolla, ja tuntuu musta on ruvennut tuntumaan että ollaan yhdessä vaan kun ollaan totuttu olemaan. Ihan kuin oltaisi jotain kämppiksiä, sisko ja veli, tai jotain.

Kertoohan sekin jo jotain että, mies vaan olkiaan kohautti kun laitoin sormuksen pöytään ja sanoin että, "tää on koristaa mun sormea ihan turhaan". Sen jälkeen ei olla asiasta puhuttu mitään, mun mielessä se kuitenkin on.

Kauniista ja rohkeistako te nää parisuhdeasiat opitte? Mä en vois sanoo repeämättä lausetta: "tää koristaa mun sormea ihan turhaan". Ja mies ulvos lattialla jo puolessa välissä tota lausetta.

vai ymmärsikö vain ettet enää halua pitää sitä korua



asiat joista haluaa puhua pitää itse ottaa puheeksi

Täytyy kyllä myöntää että tässä aiheessa harvemmalla on neutraaleja mielipiteitä. Sitä ollaan jommassa kummassa ääripäässä.

Löytyy täältä neutraali mielipide. 6 vuotta yhdessä, yhteinen (pankin) koti ja 2 lasta. Kihloissakaan ei vielä olla. Ollaan puhuttu naimisiinmenosta, mutta kun ei ole rahaa niin se on jäänyt. Kyllä me vielä mennään, kunhan ehditään. Mutta mua ei mitenkään häiritse tai tunnu siltä että oltaisiin jotenkin vähemmän sitouduttu toisiimme vaikkei naimisissa ollakaan.

Mites se avioliitto muuttaisi muutenkin loistavaa suhdetta? En mä ainakaan voisi olla tämän enempää sitoutuneenpi kuin nyt jo olen :)

Kertoohan sekin jo jotain että, mies vaan olkiaan kohautti kun laitoin sormuksen pöytään ja sanoin että, "tää on koristaa mun sormea ihan turhaan". Sen jälkeen ei olla asiasta puhuttu mitään, mun mielessä se kuitenkin on.

En tiedä tajusko oikeesti että kihlaus on nyt tosiaan ohi? Sanoin kyllä senkin miehelle että, kihlaus on lupaus avioliitosta ja me ei varmaan ikinä naimisiin mennä, joten mitä sitä kihloissakaan turhaan ollaan.

Eikä sen kanssa voi jutella, ei sitä kiinnosta. Sieltä tulee kommenttia, "ota nyt järki käteen" ja "lopeta noi tyhmät jutut".

Ei se kuuntele, se vaan väistää ja ohittaa asiat.

Mä olen sitä mieltä että kannattaa mennä melkein heti naimisiin, tai ekoina vuosina. Jos ei niin tee, niin sitten se tuppaa jäämään kokonaan väliin. Näin oon ainakin huomannut omassa kaveripiirissä.

niin ei se naimisiin halua. Ja silloin ei kannata perhetta perustaa.



Varmaan loytyy sellanenkin joka haluaa.

niille pitää sanoa että nyt päätetään hääpäivä tai etsimme kumpikin uuden asunnon. Sanot vielä että valitse itse kumman vaihtoehdon valitset

mutta ei sitten olla yhdessäkään. No, gubbe kosi kaksi viikkoa ennen aikarajaa. Jotkut miehet vain ovat sellaisia, että niitä pitää ohjata johonkin suuntaan. Sama koski lasten tekemistä, huomasi vasta synnärillä, että jee, tämähän on upeaa. Muuten osaa kyllä olla itsepäinen ja itsenäinenkin, mutta elämän suuret suuntaviivat ovat minun käsissäni.