Heh, 17v poikani kertoi eilen, että hän käy 2 kertaa koulussa syömässä.
Kaks kertaa päivän aikana, klo 11 ja klo 12.
Kova on nälkä kasvavalla miehellä.
Kommentit (38)
Syökö vain jakelijan antamat perunat ja kastikkeen, eikä ota kunnon satsia kasviksia ja lisäksi näkkäriä?
Saahan koulussa hakea lisääkin, ettei tarvitsisi toista kertaa tulla syömään?
Mites se aamupala?
Käykääpä katsomassa miten paljon ruokaa kouluissa ja päiväkodeissa heitetään pois.
Meidän tyttö syö suklaapatukoita ja nameja ja kavereiden kanssa käyvät hamppareilla ;(
Kunpa meidänkin lapset söisivät koulussa hyvin.
syödä niin paljon,että tulee vatsa täyteen (aktiivi urheilija) ja ruokaa tuntuu jäävän kun katsoo mikä lauma vaeltaa kauppaan ostamaan limua ja suklaata
ihan ystävällisesti kysyn, että millaisia odotuksia vastausten suhteen sinulla oli kun muotoilittällaisen avauksen. Toinen asia, joka tuli mieleen oli se, että eikö sinulla ole miestä tai kavereita, joiden kanssa voit pohtia tällaisia arkisia asioita.
...ei kuulu kattaa teidän "aktiiviurheilijoidenne" päivittäistä kulutusta edes puoliksi. Se lounas on verovaroin kustannettu etuus ja ruoan määrä kuuluisi olla yhtäläinen KAIKILLE siihen oikeutetuille oppilaille- ei vain pojille, joilla ei ole mitään tolkkua syömisissään kun eivät rehuihin koske, näkkäri ei maistu hyvältä jne.
Hyvä että käy syömässä, moni heittää ruokaa roskiin tai ottaa vain ihan vähän. Eiköhän poikasi kuluta parin anorektikkotytön annokset. Anna syödä vaan!
Eipä ole keneltäkään omalta tai lapsen lautaselta pois että joku syö kunnolla kouluruokaa. Hyvä kun syö, hyvää ruokaa, ei mene roskiin!
siis sehän olis ihan sama kuin söisi yhtä paljon mutta vain klo 11 ruokailussa. No likastuu lautanen ja ruokailuvälineet, muutenhan tuossa ei ole eroa.
...ellei sitten joku muu ole lainannut KELA-korttiaan... Jokainen opiskelija luetuttaa KELA-kortin mennessään syömään ja sen voi tehdä vain kerran päivässä.
Toki ruokaa tuntuu joskus jäävän yli, joten mun puolesta syököön, mutta sellaisina päivinä kun on esim. lasagnea, ruoka tuntuu yleensä loppuvan kesken, tekevät he sitä miten paljon tahansa.
niitä kalapuikkoja per ruokailija...
edestä silti vaikka käykin viimeisenä kouluruokailussa hamstraamassa ja meillä syödään mysö rehut ja näkkärit,lapset kysyy aina ensimmäisenä,että onko salaattia ja juu on,on ollut viimeiset 15v.
Syökö vain jakelijan antamat perunat ja kastikkeen, eikä ota kunnon satsia kasviksia ja lisäksi näkkäriä?
Saahan koulussa hakea lisääkin, ettei tarvitsisi toista kertaa tulla syömään?
Mites se aamupala?
Yläasteella kaikki oli tältä osin vielä hyvin, mutta lukiossa salaattia on tosi vähän tarjolla. Jos edes kymmenen oppilasta ottaisi lautasmallin mukaan peräkkäin, se loppuisi ja jono seisoisi - taas.
Ruokailussa ei ole eikä ole ollut jakelijaa, vaan kaikki ottavat itse - ensimmäisen, toisen ja vaikka kolmannenkin satsin, teoriassa.
Käytännössä tilanne on kaikissa kouluissa ollut se, että ruokatunti kestää 30-40 minuuttia. Ensimmäinen 5-10 minuuttia lapsesta riippuen (tyttöjen vessajonot ovat pidemmät) saattaa mennä wc:ssä käyntiin. 10-20 minuuttia kuluu ruokajonossa seisten (jos käy vessassa ensin, jono lyhenee sillä aikaa, paitsi jos tarjolla on erityisen hyvää ruokaa, jolloin se on pitkä maailman tappiin saakka). Jos ruokala on täysi, seuraavat 5 minuuttia odotetaan pöytää. Sitten syödään. Optimitapauksessa aikaa jää reilu vartti, pahimmassa pöytään istutaan jo melkein oppitunnin puolella. Millä santsaat ja vedät runsaat näkkärit, kun aika ei tahdo muutenkaan riittää?
Lapseni ovat siis käyneet isoja kouluja, oppilasmäärä 500+, joissa kaikki on ollut muuten esimerkillisesti ja joustavasti järjetetty, mutta oleskelu/wc/ruokailutiloissa on aina näkynyt, ettei joku ole ajatellut asiaa loppuun saakka.
lasten suuhun kuin sioille! Antaa lasten syödä jos kerran maistuu ja nälkä on!
Ei meillä ainakaan n. 350 oppilaan lukiossa ole ruokamääriä rajoitettu ja vielä koskaan ei ole kesken loppunut. Joka päivä menee ruokaa älyttömät määrät roskiin, kun nykyään lain mukaan sitä ei enää saa mihinkään käyttää.
Kävin ainakin vuoden verran lukioaikana kahdella ruokatunnilla syömässä yhden kaverini kanssa ja me olimme tyttöjä...
Ruoka-aikaa oli varattu sen verran vähän että yhdellä ruoka-ajalla ei rauhassa ehtinyt kunnolla syödä. Ja minulla oli usein vielä nälkä/ruoka maistui, joten kävin toisellakin ruokatunnilla syömässä. Oli sen verran iso koulu, ettei henkilökunta meitä muistanut.
Toisaalta ei meillä kotona saanut toista lämmintä ruokaa, paitsi jos lämmitin itse valmisruoan. Eli varmaan oli tarpeen minulle tuo ruokailu. Jos koulussa olisi kielletty, niin olisin vain kasvanut heikommalla ruoalla. Teillä ymmärrän että pojan tarve ravintoon on sen verran iso, että vaikka kotonakin saa ruokaa, niin pitkien koulupäivien aikana tarvitsee enemmän kuin joku toinen.
Empä olisi ajatellut että tuollainen olisi rangaistava teko. Kyllä ruokaa pitäisi koulussa olla riittävästi lapsille. Hyvä että jollekin maistuu. Ihme nipoja täällä palstalla! -Eikö lapset/nuoret tarvitse kunnon ruokaa riittävästi kouluaikana?
Täällä otetaan itse ruuat ja koulu on iso, joten ei sitä kukaan huomaa että käy kahdesti. Ja tosiaan syynä on se ettei ehdi kerralla syödä riittävästi (vain puoli tuntia ruoka-aikaa ja siihen vielä jonotukset). Enkä usko että hänen takiaan ruoka loppuu, niitä tyttöjä riittää jotka ottavat vain salaatinriekaleen tai ei mitään lautaselleen...
tulee mieleen tällaisesta.