Miehen lapsi edellisestä liitosta ongelmana
Tai ongelma ei niinkään ole lapsi vaan hänen äitinsä...
Lapsi on suloinen 4-vuotias poika. Olen nyt tuntenut hänet kaksi vuotta ja tulemme hänen kanssaan hyvin juttuun. Poika on meillä joka toinen viikonloppu ja 2 viikkoa miehen loman aikaan.
Pojan äiti sen sijaan jaksaa kiukutella. Käymme kuulemma pojan kanssa liian usein ulkona syömässä tai huvipuistossa tai missä milloinkin. Ne kaksi viikkoa, jotka poika on kanssamme isänsä lomalla, vietämme joko vanhempieni mökillä (jossa poika viihtyy erinomaisesti ja jonne hän on tervetullut) tai matkustaen. Tämäkään ei sovi, pojalle ei tee kuulemma hyvää tutustua liiaksi minun vanhempiini jotka eivät kuitenkaan ole hänen isovanhempiaan. Ja niin edelleen. Aina on valitettavaa.
Nyt odotamme miehen kanssa yhteistä lasta. Suunnittelemme omaa taloa, johon tietysti tulee huone myös miehen pojalle. Olemme ottaneet hänen toiveitaan huomioon huoneen suunnittelussa, sinne tulee toiveiden mukainen parvisänky, liukumäki, yms. hauskaa. Tämäkin on äidin mukaan liiallista pojan lellimistä.
Yritämme kohdella poikaa niinkuin aiomme omia yhteisiä lapsiamme kohdella. Mutta lapsen äiti valittaa joka asiasta. Mikä neuvoksi? Hänestä lellimme lapsen piloille - vaikka tosiasiassa poika on luonamme vain aika harvoin. Kai isä saa vähän lelliäkin lasta, jota kovasti ikävöi ja jota tapaa harvoin? Olemme molemmat kyllästyneet äidin valitukseen ja jatkuvaan kritisointiin.
Kommentit (28)
Ymmärrän että rutina on rasittavaa ja täytyyhän lasta saada vähän lelliä mutta ei sekään ole hyvä että etä on se megakivavanhempi joka antaa kaiken mitä lapsi keksii toivoa, vie lapsen kahdessa viikossa useampaan ravintolaan, eläintarhaan ja huvipuistoon kuin useimmat lapset pääsevät kymmenessä vuodessa, ja lähivanhempi saa sitten olla se tyhmä ja tylsä vanhempi joka joutuu sanomaan lapselle välillä myös ei ja kuuntelemaan jatkuvasti kuinka isin luona varmasti saisi.
ota kuuleviin korviisikaan tuommoista. totta kai kritisointi on helppoa, ja varmaankaan hänen oma tilanteensa ei anna periksi samanlaisiin hankintoihin. älkää puhuko hankinnoista - antakaa lapsen itse kertoa sitten kun kertoo.
Olette jo kahden vuoden aikana huomanneet, että ette pysty elämään hänelle mieliksi. Ei kannata edes yrittää. Sanokaa aina joo joo ja tehkää ihan niin kuin haluatte. Lisäksi neuvoisin 10 vuoden äitipuolikokemuksella, että ei kannata kertoa sille äidille ihan kaikkea. Sehän on aseiden tarjoamista valittajan käteen.
on ymmärrettävästi katkeroitunut erosta, jotain vihaa tai kaunaa tai pahaa mieltä se on varmasti jättänyt. Nyt hän pelkää, että uudessa hienossa talossa omassa huoneessaan poika viihtyy paremmin kuin hänen luonaan. Ehkä hänellä itsellä ei ole varaa käydä ulkona syömässä ja huvipuistossa lapsen kanssa niin usein, jolloin pelkää, että teillä on aina kivaa ja äidin kanssa sitten tylsää arkea.
Ymmärrän että rutina on rasittavaa ja täytyyhän lasta saada vähän lelliä mutta ei sekään ole hyvä että etä on se megakivavanhempi joka antaa kaiken mitä lapsi keksii toivoa, vie lapsen kahdessa viikossa useampaan ravintolaan, eläintarhaan ja huvipuistoon kuin useimmat lapset pääsevät kymmenessä vuodessa, ja lähivanhempi saa sitten olla se tyhmä ja tylsä vanhempi joka joutuu sanomaan lapselle välillä myös ei ja kuuntelemaan jatkuvasti kuinka isin luona varmasti saisi.
ei pääsisi usein eläintarhaan tjms? Eipä tuon nyt luulisi ainakaan rahasta olevan kiinni ja mukavaahan se vaan on viettää aikaa yhdessä reissaten.
Ja tuo lelliminen. Se on vanhentunut käsite. Kasvatustieteessä dialogissa ja positiivisessa vuorovaikutuksessa kasvaminen on avain terveeseen aikuisuuteen. Vaativa ja kohtuuton lapsi kasvaa henkisen puutteen keskellä ja sivistymättömässä ilmapiirissä.
Hyvää ja tervettä kasvua ei voi huvipuistoilla eikä parvisängyillä pilata.
On kummallista, että tuon äidin lapselliset omat tarpeet (mustasukkaisuus) tuntuvat menevän sen ilon ylitse mitä lapsi saa. Onhan tuollainen suhde isään ja uudet positiiviset ihmissuhteet suuri voimavara.
että lapsille ei ole hyväksi saada kaikkea liikaa.
Jos ilmapiiri lapsen etäperheessä on niin dialogin ja positiivisen vuorovaikutuksen ja sivistyksen kyllästämä niin kyllä teillä on hauskaa, vaikka olisittekin joskus ihan vaan kotona ja kerrankin olisi sellainen viikko ettette ostaisi lapselle mitään erityistä mitä hän haluaa.
Silloin teillä on enemmän arkeakin lapsen kanssa, ettekä tunne niin pakonomaista tarvetta korvata puuttuvaa yhdessäoloa ja läheisyyttä Linnanmäellä, trampoliinilla, Disneylandilla ja transformerseilla.
Mun erosta on 12 vuotta, ja lapsi käy isänsä luona edelleen säännöllisesti. Kaikki nämä vuodet isä on ollut "kiva" ja isän luona on ollut paljon kivempaa kuin kotona. Isän luona ei ole kotitöitä eikä arkea eikä mitään tylsää.
Äiti vaan on tylsä ja tyhmä ja pakottaa kotitöihin. Tää on mennyt yhä enemmän tähän, kun likka on murrosiässä. Nyt hän suunnittelee muuttavansa isänsä luo, kun siellä saa olla netissä enemmän jne.
Teette pojalle karhunpalveluksen, jos hänellä on teidän luonanne aina vain "hauskaa". Toki hauskaa pitää olla välillä, mutta ehkä elämää voisi yrittää viedä myös vähän arkisempaan suuntaan.
Sinänsä mua vähän tosin hämmästyttää, miten pojan äiti voi olla noin tarkkaan selvillä siitä, mitä te teette ja kuinka usein. En mä vaan ole ollut:-O
Ei tämä muuksi muutu, jos ei ota muuttuakseen. Edelleen lapsen äiti on koko ajan vastahankaan kaikissa aioissa, milloin isä hemmotelee, milloin ei ole tarpeeksi mukana. Ero tuli 20 v sitten kun äiti löysi uuden poikaystävän 25 vuotiaana. Tulee edelleenkin öisiä tekstiviestejä jne.
Toinen asia 23 v:n kanssa on se. että hän edelleen "hyväksikäyttää" isäänsä. Nyt kesälomalla hän oli poikaystävänsä kanssa mökillämme osallisumatta mitenkään loman kuluihin (ruoka, juomat) ja töihin (ruoanlaitto, siivous), ei tuonut omia liinavaatteita, pyyhkeitä... eli ihan pentu edelleen. Koskahan maailma opettaa, vai opettaako koskaan. Lapsi toimii äidin mallin mukaan.
että lapsille ei ole hyväksi saada kaikkea liikaa.
Jos ilmapiiri lapsen etäperheessä on niin dialogin ja positiivisen vuorovaikutuksen ja sivistyksen kyllästämä niin kyllä teillä on hauskaa, vaikka olisittekin joskus ihan vaan kotona ja kerrankin olisi sellainen viikko ettette ostaisi lapselle mitään erityistä mitä hän haluaa.
Huvipuistoilla yms ei voi pilata mitään, mikäli vuorovaikutussuhde ja kasvattajan oma moraalikehitys ovat kohdallaan. Lapsi oppii paljon monimutkaisemmin, kuin yleisesti ajatellaan. Lapsi imee ympärillä vaikuttavia tiedostamattomia merkityssisältöjä ja arvoja ja tekee näistä synteesin, mihin pohjaa myöhemmät valintansa...noin niinkuin yksinkertaistaen:)))
Kasvatuksen ammattilaisissa on paljon perinteisiä Behavioristeja, mutta alan tieteellisiä julkaisuja ahkerasti seuraten voi havaita, että tätä kasvatusnäkökulmaa ei kannata enää kukaan. Ihmisen kasvu nähdään pääasiallisesti dialogeissa ja vaihtelevissa olosuhteissa konstruoituvana..
:D eikö vaan..
on ymmärrettävästi katkeroitunut erosta, jotain vihaa tai kaunaa tai pahaa mieltä se on varmasti jättänyt. Nyt hän pelkää, että uudessa hienossa talossa omassa huoneessaan poika viihtyy paremmin kuin hänen luonaan. Ehkä hänellä itsellä ei ole varaa käydä ulkona syömässä ja huvipuistossa lapsen kanssa niin usein, jolloin pelkää, että teillä on aina kivaa ja äidin kanssa sitten tylsää arkea.
ei ehkä ole mustasukkainen miehestä, vaan lapsesta.
Mutta jo se meidän normaali kotonaolokin on jotenkin väärin. Minä harrastan ruoanlaittoa ja olen aina leiponut viikonloppuisin. Poika saa olla múkana, jos haluaa - en ymmärrä, miten äiti näkee siinäkin jotain väärää.
Harrastan animaatioelokuvia. Mies taas tykkää katsella leffoja isolta valkokankaalta videotykin kautta. Vietämme keskenämmekin usein viikonloppuna leffailtaa jotain ns. "lasten"elokuvaa katsellen. Tämäkin on pojan äidin mielestä lellimistä, kun poika saa kanssamme katsella Disney-elokuvia.
Noh, ehkä parempi unohtaa hänen valituksensa. Mies on joskus ajatellut ehdottaa, että jos poika muuttaisikin meille niin, että äiti saisi olla se lellivä etävanhempi kerran kahdessa viikossa. En edes uskalla ajatella, mikä sota siitä syntyisi...
Pojan äiti ei viitsi kotonaan edes siivota. Pojan kanssa hän kyllä touhuaa kaikenlaista mukavaa ja on hyvä ja huolehtiva äiti. Eikä mukava yhdessäolo todellakaan vaadi rahaa. Mutta kotiynpäristö heillä ei ole se kaikkein viihtyisin (eikä siivoaminenkaan mielestäni vaadi rahaa vaan viitseliäisyyttä).
eli keskustella siitä, missä kulkee "lellimisen" rajat. Nythän kuvio on se, että äiti on se ikävä ja tylsä, kun taas iskä ja iskän uusi vaimo on kivoja. Ties vaikka lapsi mankuu iskän luo kun äiti joskus kasvatusmielessä sanoo ei.
Eli kannattaisi patistaa vanhemmat yhteiseen neuvonpitoon.
kyllä mä ymmärrän pojan äitiä. mustasukkaisuus on ihan normaalia tollasessa tilanteessa eikä sitä pidä hävetä. mun mielestä ois paras jos äiti ei kauheesti tietäis mitä te teette silloin kun poika on teidän luona jos se aiheuttaa mustasukkaisuutta. parempi kun on vaan viileän asialliset välit.
olisin varmasti itsekin mustasukkainen tollasessa tilanteessa, ja mua ei ainakaan kiinnostais tietää mitä te teette, kunhan lapsella vaan on kaikki hyvin. ehkä lapsen äiti kokee että koitat ottaa hänen paikan? yritä ymmärtää myös asian toinen puoli äläkä katso asiaa vain omalta kantiltas.
ja kyllä senkin mielestä etä-äidin luona on paljon kivempaa kuin kotona. Taitaa olla ihan normaalia että se omasta arjesta poikkeava on kivaa ja kotona on vaan mälsää. Vaikkakin meillä poika reissaa lähinnä meidän kanssa, äitinsä perheen kanssa vain harvoin.
ja ymmärrän äitiä ihan täysin.
Vaikka kuinka yrittää olla kypsä aikuinen, ei voi mitään että kyllästyy siihen että lapsi päivästä toiseen tunnista toiseen kertoilee mitä kivaa isällä tapahtui. Lapsen kertomisen iloa ei viitsi pilata, ehkä sitä sitten helposti kääntää niin että jos mitään kivaa ei etävanhemman luona tapahdu, ei tarvitsisi niin paljon jauhaa.
Meillä ainakin siis se tilanne, että isä löysi uuden naisen ja näin kummastakin tuli henkilö, joista en haluaisi kuulla enää IKINÄ mitään. Sen sijaan kuulen heistä joka päivä, lasten suusta.
Ehkä ette voi tehdä enää ikinä mitään, jotta tilanne paranisi. Te vaan vanhempina elätte niin eri planeetoilla. Itse en viitsi edes yrittää selittää exälle meiän elämästä, jota on se armoton arki 12 pvää/ 2vkoa, versus teidän 2 pvää kivaa ja iloa jälleennäkemisestä ja vieraskoreutta lapsen puolelta.
sitä että alpsella on mukavaa isänsä/äitinsä luona..Kannattaisiko kasvaa aikuiseksi ja oikeasti hankkia se oma elämä. Pääasia kai on että lapsi näkee sitä etävanhempaa ja viihtyy siellä, eihän se ole teiltä pois jos siellä on kivaa??
ja miksi elämän pitäisi olla ihan pelkkää juhlaa koko ajan jos arvot ja vuorovaikutussuhde on kohdallaan. Silloin pitäisi kestää arkeakin ja sitä ettei kaikki ole pelkkää kuluttamista ja kallista hauskanpitoa koko ajan.
Huvipuistoilla yms ei voi pilata mitään, mikäli vuorovaikutussuhde ja kasvattajan oma moraalikehitys ovat kohdallaan. Lapsi oppii paljon monimutkaisemmin, kuin yleisesti ajatellaan. Lapsi imee ympärillä vaikuttavia tiedostamattomia merkityssisältöjä ja arvoja ja tekee näistä synteesin, mihin pohjaa myöhemmät valintansa...noin niinkuin yksinkertaistaen:))) Kasvatuksen ammattilaisissa on paljon perinteisiä Behavioristeja, mutta alan tieteellisiä julkaisuja ahkerasti seuraten voi havaita, että tätä kasvatusnäkökulmaa ei kannata enää kukaan. Ihmisen kasvu nähdään pääasiallisesti dialogeissa ja vaihtelevissa olosuhteissa konstruoituvana.. :D eikö vaan..
ja ostatte sille kaikkea ja viette sen joka paikkaan mitä lapsi ikinä keksii haluta ja sitten kun lapsi on aikuinen niin ihmettelette miksi lapsi käyttäytyy luonanne hemmotellusti eikä yhtäkkiä ymmärräkään että sama peli ei jatkukaan...
Ei tämä muuksi muutu, jos ei ota muuttuakseen. Edelleen lapsen äiti on koko ajan vastahankaan kaikissa aioissa, milloin isä hemmotelee, milloin ei ole tarpeeksi mukana. Ero tuli 20 v sitten kun äiti löysi uuden poikaystävän 25 vuotiaana. Tulee edelleenkin öisiä tekstiviestejä jne. Toinen asia 23 v:n kanssa on se. että hän edelleen "hyväksikäyttää" isäänsä. Nyt kesälomalla hän oli poikaystävänsä kanssa mökillämme osallisumatta mitenkään loman kuluihin (ruoka, juomat) ja töihin (ruoanlaitto, siivous), ei tuonut omia liinavaatteita, pyyhkeitä... eli ihan pentu edelleen. Koskahan maailma opettaa, vai opettaako koskaan. Lapsi toimii äidin mallin mukaan.
Ymmärrän sen, olisin itsekin. Teidän on vain pidettävä kiinni omasta tavastanne olla. Ette pysty kuitenkaan miellyttämään häntä. Ehkei hänen valittamistaan tarvitsisi kuunnella niin usein vaan lopettaa keskustelu?