Jos on mustasukkainen exästään, tarkoittaako se, että ei ole päässyt tästä yli??
Ahdistus. Toivoisin kommentteja etenkin muilta eronneilta.
Itse olen eronnut exästäni puoli vuotta sitten yhteisestä sopimuksesta ("väljähtänyt" suhde), meillä on yhteinen 4-vuotias lapsi. Olen nyt tapaillut erästä miestä ja olen ihastunut häneen. Exä ei tiedä hänestä.
Silti ihmetyttää nämä tunteeni! Sain kiertoteitä tietää, että exälläni on ollut jotain juttua erään naisen kanssa. Jostain syystä se tuntuu todella pahalta! Olen mustasukkainen, prkl. Onko tämä normaalia, vai tarkoittaako se sitä, että en ole vielä kuitenkaan päässyt exästä yli? Miten teillä muilla on, jotka olette eronneet, tunnetteko mustasukkaisuutta exän uudesta, vaikka itsellänne on jo oma elämä? Vaikka vuosiakin menisi, tuntuuko silti mustasukkaisuuden pistos?
Kommentit (6)
vaan nimenomaa tuota pettymystä ja pientä kateutta, ettei oma elämä mennytkään exän kanssa suunnitelmien mukaan. Varsinkin jos tuppaat olemaan perfektionistiluonne niin voi olla vaikeaa niellä toisen onnistumista jossain missä itse olet niin sanotusti epäonnistunut, vaikka ei se suhteen onnistuminen nyt tietenkään ihan noin yksinkertaista olekaan.
yhtään mustasukkainen! Tosin meidän suhde olikin täysin loppuunkaluttu ennen sen päättymistä...
Uskoisin, että et ole päässyt exästäsi 100 % yli.
Kannattaa muuten lukea Bruce Fisheri kirja Jälleenrakennus. Se kertoo elämästä eron jälkeen. Sitä opusta käytetään eroseminaarienkin tukena, joten se on oikeasti hyvä. Tosin en ole itse kirjan kanssa kaikin osin samaa mieltä, mutta se on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja kaikille eronneille!
vaan ehkä loukattua ylpeyttä: Noin helpostiko olin korvattavissa?
Tai että onko ex jo noin hyvin irti minusta vaikka itse vielä läpikäyn asioita.
Surutyötä rikkuneista unelmista on tehtävä, ja nyt näyttää että ex toteuttaakin ne toisen naisen kanssa jne.
Jos aidosti rakastaa toista ihmistä, sydämessä on aina hänelle pieni kolo.
Toisaalta toivon, että ex-vaimoni löytäisi jonkun mahdollisimman pian - energia olisi paremmassa käytössä jossakin muualla kuin minun kiusaamisessani.
Itse olen ollut lukuisissa suhteissa, ollut kihloissa ja naimisissa, saanut lapsen, tehnyt töitä ja matkustellut, viettänyt sitä normaalia elämää. Silti ei päivääkään kulu niin ettenkö jostain yhteydestä muistaisi ensirakkauttani, jonka kanssa suhteeni oli alusta lähtien tuhoon tuomittu. Yleensä se on arkista ja haikeaa, äkkiä ohimenevää muistelua, mutta joskus se sattuu niin että sydäntä vihlaisee ja tekisi mieli lyyhistyä. Tämä yleensä vain silloin kun kuulen hänestä.
Ravintolassa kun kertoi uudesta naisystävästään niin onnittelin, mutta poistuin pian vessaan itkemään, olo oli kuin joku läheinen olisi kuollut mutta piti pitää itsensä kasassa. Tai kun kerroin itse uudesta suhteestani, raskaudestani, jne. En tiedä tuleeko ikinä loppumaan, mutta toivoisin niin. Ja ne harvat kerrat kun olen itkenyt ääneen, ovat kaikki olleet tämän miehen vuoksi.
kun ex oli löytänyt jonkun toisen kanssa onnen, jota ei minun kanssani sitten kuitenkaan löytänyt. En silti usko, että kyseessä oli varsinaisesti mustasukkaisuus. Minusta nuokin tunteet ovat silti ihan luonnollisia. Ehkä se on vain tuskaa siitä, että ette onnistuneet yhdessä.