Synnytyksen medikaalisaatio vs. luonnonmukainen synnytys

mutta silti sulla on mielipide tuosta artikkelista? :DDD



*reps*

toimenpiteitä tehty synnytys on johdattelevaa puhetta. Ikäänkuin sairaalaoloissa ja lääketieteen keinoin avustettu synnytys olisi epäinhimillistä, suorastaan vihamielistä. Tällainen ajattelu on mielestäni maagista, pelkoa lietsovaa ja aliarvioi naisia. Koneet ja laitteet sekä instrumentit ovat toki rumia ja kulmikkaita, mutta ei niiden tarkoitus ole ketään vahingoittaa, päin vastoin.



Minulle humaanius on sitä, että nainen saa halutessaan tehokkaan kivunlievityksen ja hän saa ammattilaisen apua myös päätöksentekoon synnytyksen kuluessa. Ei mulle kuulkaa ole tyrkytetty Jorvissa mitään, ei edes laitettu sitä artikkelissa paheksuttua tippaa, ennenkuin olen tarvinnut epiduraalin. Aina olemme olleet siinä keskiössä, minä, lapsi ja mies. Kivunlievitys on saatu siten, että olen sitä itse pyytänyt. Jos sektio olisi tarpeen, en sitä itse osaisi pyytää. Silloin on luovutettava ohjat lääkärille, koska en voi itse saada lasta ulos. Synnytyksessä on myös niin tuskallisia ja keskittymistä vaativia vaiheita, että itse olen kokenut olevani kykenemätön edes puhumaan. Tuollaisessa tilanteessa en voi täysin ohjata tilannetta vaan tarvitsen vähintäänkin ehdotuksia siitä, miten seuraavaksi toimitaan.



Sairaalassa hoidettu synnytys takaa myös sen, että äiti saa unohtaa kodin ja mahdollisten muiden lasten hoitamisen vähäksi aikaa. Itse suurperheellisenä nautin siitä, kun saan täysihoidossa keskittyä ainoastaan vastasyntyneeseen.



Muistuttaisin siis kaikkia medikalisaatiota kauhistelevia, että moni meistä naisista on tyytyväinen nykyiseen asiaintilaan.

koska olen riskisynnyttäjä, mutta haluan minäkin mielipiteeni sanoa sairaalasynnytyksistä.



Minulla oli omasta mielestäni raju avautumisvaihe. Jorvissa synnytin erittäin humaanilla tavalla. Olin aivan uuvuksissa kivusta ja toivoin vain tajuttomuutta. Ihana, ihana kätilö jaksoi hieroa ja lohduttaa väsynyttä synnyttäjää. Synnytyksessä tarvittiin lääketieteellisiä toimenpiteitä ja onneksi ne olivat lähellä. Siinä tilanteessa kaikki lääketieteellinen apu oli humaania ja toivottua.



Humaania on auttaa lasta ja äitiä, jotta vaurioita/vammoja/kuolemantapauksia tulisi mahdollisimman vähän synnytyksissä. Minusta synnytys ilman mahdollisuutta hyödyntää lääketieteellisiä apuja mahdollisimman nopeasti lapsen/äidin hyödyksi on epähumaania.

että sinulla on ollut tosi ihana ja kannustava kätilö synnytyksessäsi.



Minusta tuossa artikkelissa ei mitenkään vähenksytä _tarpeellisia_ lääketieteellisiä toimenpiteitä, mutta monesti se naisen omien voimavarojen hyödyntäminen synnytyksen turvallisuuden lisäämiseksi jää turhien rutiinitoimenpiteiden jalkoihin. Tarpeettomilla rutiineilla aikaansaadaan helposti toimenpidekierre synnytyksessä, ja se taas joskus aiheuttaa enemmän komplikaatioita kuin mitä ehkäisee. Esimerkiksi normaalisynnytysten _rutiininomainen_ monitorointi (ne koneet jotka sanoo PIIP) ei tutkimusten mukaan paranna synnytysten lopputulosta, vaan sen sijaan lisää toimenpidesynnytyksen riskiä. (huom. puhun siis normaalisynnytyksestä - esimerkiksi käynnistetty synnytys ei ole normaalisynnytys, ja niissä tietysti monitorointi on yleensä välttämätöntä, samoin muissa riskisynnytyksissä)



Edelleenkään en näe että Marsden Wagnerkaan puhuisi sen puolesta, että kaikki lääketiede pitäisi viedä pois synnytyksistä - vaan nimenomaan että sitä käytettäisi tarkoituksenmukaisesti, ja panostettaisi enemmän luomaan sellaiset synnytysolosuhteet että turhia puuttumisia ei tarvittaisi. Eli rauhallinen ja kodinomainen ympäristö, koneet pois näkyvistä, vain tuttu kätilö ja äidin valitsema tukihenkilö synnytyshuoneessa, ei ylimääräisiä vieraita ihmisiä, äidille oma rauha keskittyä synnyttämiseen, vapaus valita asentonsa ja toimia omien vaistojensa mukaan ja vaipua synnytysregressioon. Näillä voitaisiin parantaa synnytyksen turvallisuutta tinkimättä yhtään saatavilla olevan lääketieteellisen avun mahdollisuudesta. 80% äideistä pystyisi tällaisissa olosuhteissa synnyttämään ilman lääketieteellisiä toimenpiteitä.



Tutkimusten mukaan myös kätilön (tai vastaavan tukihenkilön) jatkuva läsnäolo synnytyksessä vähentää synnytyskomplikaatioiden riskiä sekä lääketieteellisten puuttumisten tarvetta ja parantaa muutenkin synnytyksen lopputulosta. (synnytyksen edistyminen, äidin & vauvan vointi, tyytyväisyys synnytykseen).



Tässä siis vain muutama esimerkki asioista, joilla synnytyksen turvallisuutta voitaisiin lisätä ihan ilman kalliita lääketieteellisiä toimenpiteitä. Valitettavasti useinkaan kätilö ei ole koko ajan synnytyssalissa, käy välillä kääntymässä, juoksee muualle, ja äidin voinnin huomioiminen jää koneiden tehtäväksi. Omissa sairaalasynnytyksissäni on ollut juuri näin. Ehkä pienissä sairaaloissa voi olla toisinkin, joka on synnyttävän äidin kannalta tosi hyvä asia. Joskus olen kuullut myös, että kätilöopiskelija on ehtinyt olla koko ajan läsnä, "pitänyt kädestä kiinni" ja kannustanut & rohkaissut, ja se on helpottanut synnytystä ja tuonut äidille turvallisuudentunnetta.

Tuli paha olo jo kommenteista.



Ite olisin kuollut verenvuotoon synnytyksessäni, jos olisin kotona yrittänyt. Ja kakkoslapsi olisi kuollut muuten vaan, vaikka täysiaikaisena syntyi mutta kun oli niin pieni eikä jaksanut oikein aluksi, piti auttaa elämisen alkuun lisähapella ja siinä valohoidossa kellastumisen takia.



Sairaalassa olin siis ja viimeisen päälle lääkitetty, silti olisin toivonut että enempi olis ollut henkilökuntaa, kuten kätilö paikalla koko ajan, eikä hoitamassa viittä synnytystä ja ompelua samaan aikaan. Ruuhkaa oli joo. Sikäli en haluaisi synnyttää kyllä sairaalassakaan, edes siinä isoimmassa jossa olin, jos olisi viikonloppu, yö, ja yhtäaikaa monta synnyttäjää ja jotain alkaisi mennä pieleen. Siinä tilanteessa on "turhat" epiduraalit ainakin jätetty pois, kun pitää lääkärin ehtiä pelastaa ihmishenkiä.



Et SILLOIN on kyllä ihan sama, synnyttääkö kotona vai sairaalassa... jos siis kaikki menisi hyvin itsellä. Jos ei todellakaan mene, niin kyllä siinä tapauksessa se lääkäri ehtinee paikalle varmemmin sairaalaan, kuin että että lähtisi siinä vaiheessa ambulanssia tilaamaan kotiin jne.



Ja minullakaan ei ollut mitään varsinaista estettä kotisynnytykselle toisenkaan kohdalle asetettu, mut olisin kuollut. Et hyvin tiukasti sanoisin että ei kotisynnytyksille. Pikemmin vaan ympäri maailman kaikki sairaalaan ainakin länsimaissa. En sitten ota kantaa kehitysmaihin, jos niissä ei ole rahaa, eikä sairaaloita, eikä lääkäreitä. Olishan se ideaalia, jos niissäkin olis asiat yhtä hyvin. Mutta jos ei ole, en ole asiantuntija...

mutta kommentoin silti ;)

Kaikesta huolimatta sairaalla synnyttäminen on paljon turvallisempaa kuin kotona synnyttäminen.

Kaikki varmaan tietää että kehitysmaissa naisten yleisin kuolinsyy on synnytys tai raskaus. Suomessakin synnytys on ollut melkoisen vaarallinen hetki naisen elämässä niinä aikoina kun yleisesti synnytettiin kotona saunassa "kesken navettatöiden tai ruuanlaiton". Siihen aikaan kuoli Suomessakin naisia synnytykseen aivan eri määriä kuin nykyään.

Artikkeli on pitkä, mutta suosittelen lukemaan, jos haluaa laajentaa omaa näkemystään asiasta. Kaikki, mitä sairaalasynnytyksessä tehdään, ei ole lähimainkaan aina niin turvallista ja tarkoituksenmukaista kuin voisi kuvitella.

http://www.acegraphics.com.au/articles/wagner03.html

ja jos vielä joskus synnytän niin sairaalassa sen teen.. Jos ehdin sinne saakka :)



Esikoisen synnytys oli nimittäin todella raju kokemus. Helppo ja nopea sinällään, mutta repesin pahasti. Verta menetin lähes 2 litraa ja istukka oli repaleinen, että varmaankin olisi ollut hengenlähtö lähellä, jos kotona olisi oltu.



Toinen tuli sitten sellaisella vauhdilla, että oli kiire sairaalaan. Mitään kivunlievitystä en saanut. Repesin jälleen, vaikken yhtä pahasti, lisäksi vauvalla oli napanuora kiertynyt hassusti käden ja olkapään ympärille.



En siis aio mahdollisen seuraavankaan kohdalla suunnitella kotona synnyttämistä, koska en voi tietää onko esim. napanuora kaulan ympärillä tai repeänkö ja vuodanko jälleen. En uskalla.



Ja ei, en lukenut kokonaan artikkelia, koska englannin kielen taitoni ei ole niin hyvä. Halusin vaan kertoa omat kokemukseni.

lähdeviitteet löytyvät artikkelin lopusta.

kuitenkaan kotisynnytys ollut aiheena, eikä se, kannattaisko synnyttää kotona vai sairaalassa. Eikä siihen kysymykseen olekaan mitään yksiselitteistä vastausta joka pätisi jokaisessa tapauksessa, kaikki äidit ovat yksilöitä.



Itsekin kritisoin sitä, että sairaalassa äidillä ei useimmiten ole jatkuvasti kätilöä läsnä, koska se juuri lisäisi synnytyksen turvallisuutta, ihan pelkästään kätilön läsnäolo ja kannustava asenne vähentää puuttumisen riskiä ja parantaa synnytyksen lopputulosta.



Minun viimeisessä sairaalasynnytyksessäni kätilö juoksi synnytyssaliin kun olin jo ponnistamassa (tahattomasti, sitä kun ei oikein voi välttää kun sen hetki tulee, eli se siitä turvallisuudesta, olin miehen kanssa kaksin synnytyssalissa) kutsuttu oli monta kertaa, mutta kun ei vaan ehtinyt. Ja mulla näitä synnytyksiä on useita, kokemuksia on siis ehtinyt kertyä monenlaisesta. Sairaalakokemukset enimmäkseen huonoja.



Kotisynnytyksessäni kätilö oli joka sekunti paikalla, neuvomassa, opastamassa ja auttamassa tarvittaessa (paikalla kätilön lisäksi sairaanhoitaja) koko synnytyksen ajan, kaikki reilu kolme tuntia mitä se kesti sekä tietysti synnytyksen jälkeenkin. Minun näkökulmastani tämä kotisynnytys oli siis minulle turvallisempi kuin sairaalasynnyksistäni yksikään.



Ensimmäisessä synnytyksessäni, myöskin sairaalassa, olin KOKO SYNNYTYKSEN AJAN (n. 8 tuntia) aina ponnistusvaiheen alkuun asti asti kaksin mieheni kanssa tarkkailuhuoneessa. Kertaakaan ei kukaan, ei hoitaja eikä kätilö, käynyt kuuntelemassa lapsen sydänääniä, katsomassa kohdunsuuta, tai kyselemässä vointiani tai tarvitsisinko kipulääkettä. Kyseltiin useaan otteeseen, meille vain sanottiin että täällä on kiireellisempiäkin tapauksia. Ja tämä siis käynnistetty synnytys!! Ehdin jo vessassa ponnistaa muutaman kerran pöntöllä istuen, kun en ensisynnyttäjänä ymmärtänyt mikä se tunne oli kun ponnistuttaa. Ajatelkaa jos vauva olisi syntynyt sairaalan tarkkailuhuoneen vessanpönttöön... Saliin pääsin kun kohdunsuu oli täysin auki, suoraan ponnistamaan. Kuulostaako tämä mielestänne turvalliselta?



Ja tämä on siis suomessa tapahtunut synnytys. Vieläkö joku ihmettelee miksi halutaan synnyttää kotona? Itse kun palkkaa kätilön, niin voi olla varma että apu on koko ajan saatavilla.

Ei läheskään kaikkiin väitteisiin.

jos ehdit etsiä käsiisi ja lukea ne kaikki 36 lähdeviitettä kokonaisuudessaan (ja vielä tarkistaa ettei niistä löytynyt kaikkia tietoja). Hatunnosto sille!

Riittää että vilkaisee tuota artikkelia ja toteaa, että siinä on esitetty lukuisia väitteitä, joihin ei ole annettu mitään lähdeviitteitä. Niiden 36 viitteen numerot on merkitty siihen kohtaan tekstissä, johon viite kuuluu. Ne kohdat, missä numeroa ei ole, ovat vailla lähdeviitettä, ja niitä on paljon. Hyvään tieteelliseen käytäntöön, jota tässä artikkelissa ei noudateta, kuuluu se, että väitteen perässä on viitenumero, juuri siksi, että lukijan ei TARVITSE kahlata läpi kaikkia kirjoituksen lähdeviitteitä todetakseen että tätä tietoa ei löytynyt sieltäkään, eikä sieltä, eikä sieltä, eikä sieltä...Sitä paitsi lähdeviiteartikkelin otsikostakin voi pitkälti päätellä, mitä asiaa tästä on todennäköistä löytää ja mitä ei.

Ei läheskään kaikkiin väitteisiin.

jos ehdit etsiä käsiisi ja lukea ne kaikki 36 lähdeviitettä kokonaisuudessaan (ja vielä tarkistaa ettei niistä löytynyt kaikkia tietoja). Hatunnosto sille!

...joka katsoo olevansa asiantuntevampi kuin erikoislääkäri, joka on työskennellyt 30 vuotta tämän asian parissa ympäri maailmaa ;) (enkä nyt tarkoita tätä mammaa kenen viestiin vastasin...)

mutta tunnistan silti aukkoja kirjoituksen väitteiden perusteluissa. Olen pahoillani, niin vain kävi. Erikoislääkäri on tietysti Jumalasta seuraava (ylöspäin), mutta tiedän silti muutamia aika hulluja ;)

Epäilemättä hän tietää valtavasti synnytyksistä, mutta se ei tee kaikesta hänen sanomastaan kiveenhakattua totuutta. Tämä ei edes yritä olla kiistämättömiä faktoja luetteleva tieteellinen kirjoitus vaan hän kirjoittaa tässä mielipiteitään melko poleemisesti ja johdattelevasti. Löytyy myös kokeneita erikoislääkäreitä, jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan.

[I]

Ei lääketiedettä tarvitse kokonaan jättää käyttämättä, vaikka synnytykseen suhtauduttaisiin hieman humaanimmin. Tätä mielestäni tuossa artikkelissakin painotetaan, ei mustavalkoista joko-tai ajattelua mitä täällä nyt on harrastettu.

Juuri tuo vahvasti arvoväritteinen humaani-sanan käyttö tekee kirjoituksesta äärimmäisen mustavalkoisen. Tuskin kukaan on eri mieltä siitä, että synnytyksen humaanius on hyvä asia ja epähumaanius, epäinhimillisyys huono asia. Mutta mikä sitten on humaania, on arvo- ja määrittelykysymys. On katsojan korvien välissä, jos lääkärin ja kätilön työ synnytyksessä, kuten kivunlievitys tai sektio halutaan nähdä epähumaanina tai 200 vuoden takaiset luomusynnytykset humaaneina, ja siitä voi olla aivan eri mieltä.

Niiden yhdistäminen tarkoituksenmukaisesti olisi paras vaihtoehto. Olisi ihan mahdollista, että lääketiede on saatavilla, mutta sitä ei tyrkytetä eikä tuoda päärooliin synnytyksessä.

No näinhän se onkin yleensä. Ei lääkäri ole sairaalasynnytyksessäkään mukana, jos häntä ei sinne pyydetä. Ei heillä yleensä liikaa joutoaikaa ole, ja jos on he eivät mene tyrkyttämään itseään sinne, missä heitä ei kaivata vaan lampsivat kahvihuoneeseen tai menevät sanelemaan rästiepikriisejä.

Sille minä en mitään voi, jos joku "ei ymmärrä" miten synnytyksessä äidin ja perheen tulisi olla keskiössä, tai sitä että synnytys on autonomisen hermoston toimintaa.

Et ymmärtänyt, mitä kirjoitin. Synnytys on autonomisen hermoston toimintaa, siitä ei ollut mitään erimielisyyttä, mutta siitä ei seuraa se, että lääketiede on pahasta. Monelle ei tosiaankaan äidin tai perheen keskiössä oleminen ole kaikkein tärkeintä synnytyksessä vaan lopputulos: se, että äiti ja vauva selviävät mahdollisimman turvallisesti. On toki toivottavaa, että synnytystapa on äidin ja perheen toiveiden mukainen ja lääketiedettä tarvitaan mahdollisimman vähän, koska se on yleensä sen merkki, että asiat ovat edenneet kivasti, mutta se on kumminkin useimpien ihmisten mielestä toissijaista, jos lapsen ja äidin hyvä selviäminen vaatii jotain muuta.