seurustelu yksinhuoltajan kanssa.
Hei!
Olen nyt vajaan vuoden tapaillut ihanaa miestä. Meillä on synkannut tosi hyvin ja luonteet kolahtavat. Mies on kahden lapsen yh ollut jo vuosia. Olen ollut lasten kanssa jo aika paljon tekemisissä (enimmäkseen viikonloppuisin retkillä, piknikeillä, yms.)
Nyt mies on ruvennut vihjailemaan, että haluaisi minun muuttavan hänen luokseen. Lapsetkin ovat jo minulta kyselleet muutanko heille. Suhde lapsiin tuntuu tällä hetkellä hyvältä, mutta enhän ole ollut arjessa mitenkään mukana, joten en tiedä minkälaista se oikeasti olisi. Lasten isä ei ole ollut avoliitossa eronsa jälkeen, joten lapset eivät ole vuosiin asuneet kodissa, jossa on sekä isä, että äiti. Joskus minusta tuntuu, että tästä johtuen lapset ovat jotenkin ylikiintyneitä isäänsä. Esimerkiksi yhteisillä reissuilla lapset mieluummin istuisivat meidän aikuisten kanssa kuin leikkivät kavereiden kanssa. He myös hakeutuvat jatkuvasti isän syliin ja halailevat yms. Vanhempi lapsi on jo 12 ja en itse ainakaan ole tuntenut koskaan perhettä jossa näin iso lapsi on vielä niin kiintynyt isäänsä ja haluaa syliin yms. Lisäisin, että lapsi on tyttö. Nuorempi on 7.
Onko täällä ketään, joka on muuttanut yhteen yksinhuoltajaisän kanssa? Kertoisitko minulle kokemuksistasi ja siitä, miten yhteiseloo sujuu. Ovatko lapset aina tällaisessa suhteessa mustasukkaisempia isästään kuin "normaali"perheessä? Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia ja mietteitä, kannattako yhteenmuuttoon lähteä vai ei? Lisäisin vielä, että mies on minua 7 vuotta vanhempi.
Kommentit (10)
ettet ryhdy heille äidiksi, siis että sinä olet vain äitipuoli, et samoilla oikeuksilla varustettu kuin isä tai äiti.
Tutustu aiheeseen kunnolla, netissä + puhu isän kanssa pelisäännöistä.
Varmaan tulee mustasukkaisuutta, viimeistään jos saatte yhteisiä lapsia.
Minä kyllä tiedän ihan normaalin perheen jossa 12-v tyttö käyttäytyi noin, veljeni perhe. Tyttö oli vain pitkään aika lapsi (hyvässä mielessä), Nyt kun on 15 ei enää istu sylissä :-).
lasten käytös kuulostaa siltä, että sinun läsnäollessasi yritetään omia isää ja asetelma taas tuonee mukanaan mustasukkaisuutta.
Miksi ette voi edetä rauhassa, yhteisiä viikonloppuja, "yökyläilyä" aina välillä jne. Lähtekää porukalla yhteiselle lomalle jne. Lisätkää yhteiseloa, mutta älkää muuttako vielä yhteen.
Lapsille kannattaa antaa aikaa, tilanne on heillekin rankka. Oletko koskaan viettänyt aikaa lasten kanssa siten, ettei mies ole paikalla?
Mulla ei ole kokemusta tuollaisesta. Mutta tuli mieleen että voisitko muuttaa heille joksikin aikaa ja kokeilisitte miltä se tuntuu? Jos vaikuttaa siltä että joku teistä ei ole vielä valmis siihen, voisitte siirtää muuttoa myöhemmäksi. Toivottavasti löydätte ratkaisun joka sopii teille kaikille.
ps. Miesystäväsi vaikuttaa tosi ihanalta. : )
vain äitihahmo. Jos sinulla ei ole mitään käsitystä perheen arjesta, niin tekisin ensin pehmeän laskun. Ensin olet sielä viikonloppuja, sitten kenties jo koko viikon jne.. Näin saat tuntumaa siihen millaista se arki on. Jos sinulla ei ole omia lapsia, voi arki olla yllättävänkin rankkaa. Tosin kerroit, että lapset on jo isompia..
12 vuotiaalla voi olla alkava murrosikä, kuukautiset alkaa, pojat kiinnostaa jne.. se voi olla hyvinkin raskasta murkun mielialojen vaihteluineen.. Myös 7 vuotias osaa olla aivan kamala kiukunpuuskineen.
Mutta sen voin sanoa, että tuon ikäisten kanssa on helpompaa kuin pienempien lasten kanssa. Toisaalta kiintymys isään ja mustasukkaisuus isästä voi olla myös todella voimakasta.
Itse lähtisin siltä linjalta, että olen isän tyttöystävä ja haluaisin olla myös lasten ystävä. Rakentaa lapsiin ystävyyssuhteen, olla luottamuksen arvoinen jne.. Jos lapsilla ei ole äitiä kuvioissa voi lasten kohdalla käydä kahdella eri tavalla.
joko he vihaavat sinua kun tulet heidän ja heidän isänsä väliin, komennat ym.
tai sitten he kiintyvät sinuun niin paljon, että sinua ahdistaa se, koska et ole tottunut moiseen.
Jokatapauksessa sinun on ajateltava asiaa myös lasten kannalta. Oletko valmis sitoutumaan mieheen ja lapsiin, etkä ole heti lähdössä pois. On lapsia kohtaan todella väärin jos muutat heidän luokseen, leikit äitiä ja kuukauden päästä kyllästyt ja muutat pois.
Eli vietä ensin heidän kotonaan pidempiä aikoja ja totuttele perheen arkeen, tee vasta sitten päätöksesi.
Itsekin ajattelin, että ajatus yhteenmuutosta tuli ehkä liian aikaisin, ja sanoinkin miehelle, että jatketaan nyt vielä näin toistaiseksi, mutta lisätään pikkuhiljaa yökyläilyjä. Tällä hetkellä olen yleensä noin joka toinen viikonloppu viettänyt koko ajan heidän kanssaan. Lisäksi ehkä yksi arkiyö joka toinen viikko.
Joku kysyi lapsista, minulla ei siis itselläni lapsia ole. Miehen lapsien kanssa olen kyllä viettänyt aikaa myös niin, että isä ei ole mukana (hän esim töissä). Nämä yhteiset hetket ovat aina menneet hyvin, ja minusta on luontevaa olla lasten kanssa. Tuntuu, että niin on myös heistäkin.
Kiitos nelonen, ihana mies se onkin! :)
Lisäisin vielä, että suhde lapsiin siis tuntuu luontevalta ja lapset ovat mielestäni minut ottaneet hyvin vastaan perheeseen. Olen muutaman kerran vienyt lapsia harrastuksiin ilman miestä ja tosiaan viettänyt jonkin verran aikaa lasten kanssa kolmistaan. Mutta silloin kun olemme kaikki yhdessä jossain, lapsista tulee todella takertuvaisia. Ei vaan miestä kohtaan, myös minua kohtaan siis. Haluavat vain olla meidän kanssa vaikka paikalla olisi muita lapsia. Istuvat syliin ja tuntuvat viihtyvän kuuntelemassa aikuisten keskustelua. Olen ruvennut miettimään, että vaikka he osoittavatkin minulle yhtälailla huomiota kuin miehelle, onko tämä käytös kuitenkin jonkilainen yritys pitää minut ja mies erossa? Etemme vaan keskittyisi toisiimme ollenkaan? Tämä on askarruttanut minua, sillä minusta tuntuu, että lapset kuitenkin aidosti minusta pitävät (niinkuin minä heistä).
minäkin kannatan hidasta etenemistä, yhteisiä matkoja jne. Mustasukkaisuus on varmaan ihan väistämätöntä, teitte te mitä tahansa. Valmistaudu myös siihen, että sinä saatat tuntea mustasukkaisuutta isästä lapsia kohtaan, eikä siinä ole mitään pahaa. Minun mielestäni erittelet tilannetta järkeenkäyvästi (viesti 8). Uskon, että jos otatte asiat vaiheittain, menette tietoisesti kohti yhteenmuuttoa, olet lasten kanssa ilman isää silloin kun se tuntuu luontevalta jne, pääsette kaikki saman katon alle. Malttia vaan, ja onnea matkaan! :)
Vähän kuulostaa sille, että lapset takertuvat aikuisiin menettämisen pelossa. Jos he ovat kokeneet menettämisen pelkoa, se voisi heijastua tuollaisena käytöksenä. Jos heillä on vain isä jäljellä (tai eivät enää tapaa äitiä / eivät koe suhdetta äitiin läheiseksi), on selvää, että suhde on tavallista kiinteämpi.
Minusta sinun ap kannattaisi nyt pyrkiä luomaan lapsiin mahdollisimman hyvä suhde. Sellainen suhde, että olet luottamuksen arvoinen ja että et aio häipyä lasten elämästä (jos et siis aio niin!). Olisi julmaa, jos suhteesi lasten isään jäisikin lyhyeksi ja lapset olisivat ehtineet kiintyä sinuun. Tokihan kaikila suhteilla on riski loppua muutaman vuoden jälkeen, mutta ennen kaikkea äitinsä menettäneiden lasten soisi välttyvän enemmiltä menetyksiltä.
Jos olet miehen kanssa "varmalla pohjalla", niin hyvä!
Lapset näkevät äitiään joka toinen viikonloppu ja suhde äitiin on ihan hyvä, vaikka selkeästi isä on tärkeämpi lapsille. Tämähän on selvää, kun isän luona asuvatkin. Äiti on ollut avoliitossa, joten hänet he ovat tottuneet näkemään kumppannin kanssa, mutta isä ei tosiaan ole koskaan asunut kenenkään kanssa eron jälkeen. Muutama suhde on kyllä ollut, mutta ei näin vakavaa...edelliset tyttöystävät eivät siis ole varsinaisesti viettäneet lasten kanssa aikaa.
Sulla ei siis ole omia lapsia?
Lapset voivat olla mustasukkaisia. Osaatko kohdata heidän negatiivisia tunteita sinua kohtaan? Pystytkö jakamaan uuden elämänkumppanisi hänen lastensa kanssa?