Tiedätkö äitityypin, joka on jatkuvasti hermo kireällä? Sen näkee jo ilmejuonteista
ja vastataan usein lapselle sellaisella kitisevän valittavalla äänellä tai mäkätyksellä? Säälittää tällaisen lapset
Kommentit (17)
En kyllä ole vihanen, mut aika monet luulee et olen jatkuvast pahalla päällä. En tiiä mistä johtuu...näin vaan on.
Olen vaan niin väsynyt. En kyllä nolaa lapsiani julkisesti, enkä kotonakaan mutta ärtynyt olen usein.
Ap, voisinko saada sun numeron, niin voitas sopia vähän hoitojärjestelyistä, jos säälistä ottasit mun lapset silloin tällöin hellään huomaasi : )
olen lasten kanssa 365 päivää vuodessa, 24 tuntia vuorokaudessa. Tätä on jatkunut jo 17 vuotta.
Enkä koskaan moiti häntä siitä ettei osaa jotain.
Mutta olen niitä äitejä, jotka kyllä tiuskivat ja joskus jopa karjaisevat jos on huono päivä (=vaihteeksi parisuhdeongelmia tai pitempään huonot yöunet yhdistettynä lapsen kiukutteluun).
Olen pahoillani käytöksestäni ja koen siitä huonoa omatuntoa ja pyydän aina tiuskimistani anteeksi lapselta. Ihan onnelliselta hän vaikuttaa. Erittäin hymyileväinen ja sosiaalinen, rohkea, reipas, turvautuu niin minuun kuin joskus vieraisiinkin... Se, ettei äiti ole täydellinen yhden tunteen ihminen tuskin pilaa lapsen elämää.
mutta lapset saa hermot venymään äärimmilleen ja olen jatkuva yliviritetty banjo valmiina pimauttamaan kireät kieleni jonkun naamalle...
Mua on aina ihmetyttänyt: miten jonun hermoon ei käy esim. jatkuvasti kitisevä, nuriseva ja vastaanhangotteleva uhmis? Kävisin mieluummin Hitlerin kanssa keskustelun humanismista kuin sietäisin sitä tysin älytöntä ölinää.
tuohtumus + miniläppäri = oikeakielisyyden surma.
9
Nolaan myös toista lastani julkisesti ja keljuilen hänelle niin paljon kuin suinkin kehtaan. Mitä itse tekisit jos lapsesi tahallaan kiusaisi ja ärsyttäisi sinua esim. muutaman kuukauden putkeen? Tänä aamuna ilmoitin 6-vuotiaalle että jos meno ei muutu, annan hänet adoptoitavaksi. Juu, heitelkää vaan kiviä...
Työskentelen vieläpä kasvatusalalla.
En tiedä itsekään, mitä minun tulisi tehdä itselleni. Olen luvannut vähentää huutamista lapsille, sen olen pystynyt toteuttamaan, mutta tiuskin edelleen ja olen kärttyinen.
En ole parasta mahdollista äiti-tyyppiä, vaikka kyllä toki huolehdin lapsistani niillä avuilla, jotka minulla on. En vain oikein koskaan opi elämään sen tosiasian kanssa, että en saa pestä hampaitani rauhassa, en voi käydä tarpeillani rauhassa, en saa syödä keittoani lämpimänä, en saa juoda vesilasillista kylmänä jne.
Varmasti juuri silloin lapset aloittavan sen kolmannen jatkosodan, pienin on juuri silloin pukemassa vaatteita, mikä ei onnistu yksin, esikoinen ja keskimmäinen riitelevät siitä kumpi saa istua eteisen jakkaralla kenkiä laittamassa, sen jälkeen huutavat koska saa mennä ulos ja kumpi menee ensin, tappelevat siitä kuka saa istua kaupan autokärryssä, kuka saa istua etupenkillä autossa, kuka saa purkkapussista purkkaa ekana, pelleilevät ruokapöydässä eivätkä suostu syömään kun "aina" on sellaista ruokaa josta he eivät pidä. Voisin jatkaa loputtomiin...
Kun ei saa positiivista huomiota, hän hakee negatiivisen huomiosi. Tästä alkaa negatiivinen kierre, joka ruokkii itseään. Nyt se pitäisi katkaista ja aloittaa positiivinen kierre. Kuuntele lastasi, tehkää mukavia asioita yhdessä. Lapsestasi kuoriutuu aivan ihana 6-vuotias.
Terveisin se kasvatusalalla työskentelevä hermokimppu, jonka kotoa löytyy myös 6-vuotias ja joka kyllä ymmärtää tuon 6-vuotisvaikeuden.
Nolaan myös toista lastani julkisesti ja keljuilen hänelle niin paljon kuin suinkin kehtaan. Mitä itse tekisit jos lapsesi tahallaan kiusaisi ja ärsyttäisi sinua esim. muutaman kuukauden putkeen? Tänä aamuna ilmoitin 6-vuotiaalle että jos meno ei muutu, annan hänet adoptoitavaksi. Juu, heitelkää vaan kiviä...
istun vessassa, ja kaksi lasta hakkaa ovea. Joo, tulee huudettua.,
olen tuollainen, paitsi en tee sitä julkisesti...
Joo, tiedetään, tiedetään, miten asia teoriassa toimii. Lapsi haluaa huomiota ja kun ei sitä positiivisilla keinoilla saa, niin sitten alkavat ne negatiiviset. Vanhempien pitäisi olla reagoimatta niihin negatiivisiin ja kannustaa niitä positiivisia. Olen kuulkaa useammankin koiran ja alaisen kouluttanut näillä systeemeillä ja hyvää jälkeä on tullut.
Kotona omien lasten kanssa taannun kuitenkin jonnekin alkuliman asteelle ja hermot menevät alta aikayksikön. Se alkaa heti aamusta, kun ketään ei saa sängystä ylös ja jatkuu samaa rataa, kun kukaan ei osaa pukea, aina on väärä lapsi ekana pesulla/kenkiä laittamassa/ovea avaamassa jne. Tilannetta ei juurikaan helpota se, että miehen sukulaiset aina pyörittelee silmiään meidän sakin ilmaantuessa paikalle. Taas ne huonot esimerkit saapuvat. Ei meidän pojat kyllä ikinä käyttäydy noin huonosti!
Jos jossain järjestetään äideille anger management -kursseja, niin ilmoittaudun heti mukaan!
jo "normaali" puhe on lapselle rääkymistä.
yks päivä olin pihalla ja kuulin naapurin miehen huutavan 3v lapselle että " voi saatana, mitä helvettiä sä teet?"
Kyllä mä siinä vaiheessa ajattelin että just joo, ei tarvi ihmetellä mistä ne pienet lapset oppivat noin törkeää kielenkäyttöä :(
säälitti pieni poika.
jatkuvaa naputusta, joka vaan jatkuu, jatkuu, jatkuu. Kauheeta kuunneltavaa. Mutta tunne taitaa olla molemminpuolinen. Meillä saatetaan kirota ja karjahdella, ja se taas on naapuriperheestä ihan käsittämätöntä. (ei olla enaa edes moikkausväleissä...)
Kauheita ovat varsinkin sellaiset vanhemmat, jotka nolaavat lapsensa, esim. matkivat lasta rumasti tai tuovat lapsesta vain huonoja puolia esille muiden kuullen.