Ensirakkaus nukkui pois, edelleen sattuu
Tapasin pojan neljä vuotta sitten. Rakastuin. Ensirakkauteni.. Niin paljon haaveita ja unelmia. Oi niitä aikoja..
Poika jätti minut puolen vuoden - enemmän tai vähemmän - yhdessä olon jälkeen. Joku aika sen jälkeen tuli viesti, että tahtoisi minua, juurikin siinä mielessä. En suostunut, ja sen jälkeen en ole kuullut hänestä mitään!
Vuonna 2008 Lokakuun viimesinä päivinä poika nukkui pois, tappelussa oli ollut, lyönyt päänsä -> aivovamma, sairaalassa pari viikkoa teholla, ei toivoakaan, kuoli. Olin hautajaisissa ja annoin anteeksi, ne oli viimeiset hyvästit. Luulin, että sitten helpottaa, mutta ei..
Nyt, melkein 8kk kuolemasta, itken edelleen. Sattuu niin pirusti. Muistan meidän yhteisiä hetkiä, niitä unelmia, mitä mulla oli. Muistan sen kaiken, miten poika mua satutti teoillaan ja sanoillaan monesti. Luen edelleen niitä teinin kirjoittamia rakkausrunoja, sekä päiväkirjaa, jossa joka ikisellä päivällä on merkintä tästä pojasta! "Poika on niin ihana" "Poika on kusipää" "Poika
Kommentit (9)
Nyt mulla on miesystävä, josta haluan aviomiehen ja isän lapsilleni, mutta en vaan tunnu pääsevän irti ensirakkaudesta.. Vaikka nykynen on "suurempi rakkaus" kuin ensirakkaus.. Voi luoja, olen hullu!
Et voi tietää, miten tarinasi olisi tullut päättymään.
Oma ensirakkauteni kuoli viime vuoden maaliskuussa. Seurustelimme vähän aikaa kymmenen vuotta sitten, kunnes hän jätti minut. Hän olisi halunnut palata yhteen muutaman vuoden myöhemmin, mutta itse olin jatkanut jo elämääni. Tiedän että hän jäi kaipaamaan jälkeeni, nyt itse mietin mitä jos olisimme menneet takaisin yhteen.
Suren ja kaipaankin häntä tavallaan, mutta olen jo naimisissa toisen kanssa ja lapsiakin on kaksi. Minulla on hänestä kauniit muistot, mutta jossittelu on turhaa. Asiat vain menivät näin.
Kun poika jätti minut, viesti meni näin: "Sä et vaan kiinosta mua enää. Asiat menee joskus sillain".
Mutta joo.. Poika ei kai minusta muuta halunnut kuin sängyn lämmittäjää ja ehkä joskus harvoin muutakin, niin ymmärsin. Mutta silti, rakastin häntä ja hän sai minut jatkamaan elämää, jota en ehkä muuten olisi tehnyt niinä vaikeina aikoina. Olen paljosta hänelle kiitollinen. Ja katkerakin myös..
Mun elämä on jatkunut aivan ihanasti, mutta toisinaan en vaan voi olla ajattelematta ensirakkautta. Niin paljon on asioita selvittämättä.. Vaikka kaiken anteeksi annoin hautajaisissa ja pyysin ettei pahalla muistaisi minuakaan, mutta on asioita, jotka jäävät vaivaamaan..
jos haluat olla vähänkään rehellinen, itsellesi, niin askel eteenpäin ja toinen perään. Niin surusta toipuu, jos ei halua siihen jäädä rypemään.
tätien palsta ei ole sinua varten. Elä vielä rauhassa nuoren tytön elämääsi.
Se on melkeinpä ihanin ajatus, jonka tiedän.
Mutta elämää nähnyt liikaakin. Laitoksia kierrellyt, mutta siihen ensirakkaus sai stopin, sai mut tajuamaan mikä on tärkeää ja minkä takia täällä ollaan.
Olen elänyt lähes täydellistä perhe-elämää miesystävän ja tämän 4-vuotiaan pojan kanssa, mutta siltikään en pääse menneistä.. Tällä hetkellä elämä on juuri sellaista mitä halua, ja paremmaksi vain menee.
Ehkä se poika ei olisikaan myöhemmin ollut sinulle se oikea ( niitä oikeita on monta) ja tuhlaat elämääsi haaveiluun?