klo 21:49 | 7.5.2012
Vaarini sai tämän puisen karhun isältään 1930-luvulla. Itse pelkäsin sitä taaperona 1980-luvun puolivälissä, jonka seurauksena karhulta on irronnut osia korvista ja käpälistä (kävin potkaisemassa ja juoksin karkuun). Nykyään karhu vahtii kotiamme hyllyssä, mutta puolitoistavuotias tyttäreni haluaa ottaa sen usein ruokapöytään tarjotakseen sille iltapalaa ja suukotellakseen sitä. Puinen käsintehty karhu on siis viihdyttänyt jo neljän sukupolven lapsia!