Vierailija

Sokerikakkupohja:

6 kananmunaa
2 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää siivilän läpi vaahdon joukkoon nuolijalla käännellen. Kakkuvuokaa ei tarvitse jauhottaa, mutta leikkaa pohjalle pohjan kokoinen leivinpaperi. Paista 175´C, n. 50-60 min. (Kakkuvuoan halkaisija 24 cm). Ota kakku uunista ja pyöräytä paletilla reunat ja kumoa. Leikkaa kakku jäähtyneenä 3 osaan.

Kostutukseen:

1,5 dl maitoa

Vadelmamousse:

3 liivatelehteä
1 dl kuohukermaa
200 g tuorejuustoa
0,75 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
150-200 g vadelmia
2 rkl vettä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 10 minuutiksi. Vaahdota kerma, notkista tuorejuusto ja sekoita hyvin kermavaahdon kanssa sekaisin ja lisää sokerit. Soseuta vadelmat ja paseeraa siivilän läpi ja lisää kermaseokseen. Kuumenna kattilassa 2 rkl vettä kiehuvaksi, ota hellalta ja lisää vedestä puristetut liivatteet sinne, anna hieman jäähtyä ja kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen vadelmamousseen. Kokoa kakku kakkuvuokaan ja aseta alimmainen kakkupohja, kostuta maidolla ja kaada vadelmamousse päälle.

Valkosuklaamousse:

1 kananmuna
0,25 dl sokeria
1,25 dl kuohukermaa
100 g valkosuklaata
3 liivatetta
2 rkl vettä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota muna ja sokeri vaahdoksi. Vaahdota kerma eri kulhossa ja yhdistä vaahdot. Sulata valkosuklaa, anna jäähtyä hieman ja sekoita käännellen vaahtojen sekaan. Kuumenna kattilassa 2 rkl vettä kiehuvaksi ja sulata vedestä puristetut liivatteet sinne, anna hieman jäähtyä ja kaada ohuena nauhana mousseen. Aseta toinen kakkupohja päälle, kostuta ja kaada valkosuklaamousse päälle ja aseta ylimmäinenkin kakkupohja. Kostuta ylinkin kakkupohja ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi, jotta mousset jähmettyvät.

Voikreemi

120 g voita
250 g tomusokeria

Vatkaa pehmennyt voi ja tomusokeri sekaisin ja tarvittaessa lämmitä mikrossa muutamia sekunteja, jotta kreemiä on helpompi levittää kakun päälle. Levitä tasaisesti paletin avulla kakun päälle.

Koristelu:

500 g valkoista marsipaania
muutama marsipaaniruusu ja lehti
sulatettua valkosuklaata
helmiäissuihketta

Kauli marsipaani suureksi pyöreäksi levyksi, jonka paksuus on pari milliä. Nosta levy kaulimen avulla mahdollisimman keskelle kakkua ja painele marsipaania reunoilta varovasti alaspäin, jotta rypyt oikenevat. Siloita lopuksi kakku vielä kämmenellä. Leikkaa kakun ympäriltä ylimääräiset marsipaanit pois, esim. pizza-leikkurilla. Koristele kakku lopuksi ruusuilla, lehdillä, valkosuklaa spritsauksilla ja helmiäissuihkeella.

Kommentit (0)