Miten niin "luulee"? Melko pätevä pizzatekijä on hän, joka ei tarvitse sen valmistamiseen mitään muita aineksia kuin oliiviöljyä, tomaattia, basilikaa, mozzarellajuustoa. Useimmat tekevät pizzaan pohjan taikinasta, johon on käytetty jauhoja.
Suurin osa suomalaisista on syönyt pizzaa useammin kuin kerran. On syöty mikrossa lämmitettyä roiskeläppää, laaturavintolan kallista pizzaa, ja jopa Italiassa paikallista pizzaa. Jälkimmäisen laatu oli lähempänä roiskeläppää.
Sitä en ymmärrä, millä mielellä joku kuvittelee sitä herkuksi. Epäterveellisyyden kyllä allekirjoitan, sillä jopa ensiluokkaisista aineksista valmistamassani kotipizzassa on turhan paljon rasvaa ja lisäaineita.