Erittäin huono metodi. Tuolla tuhotaan lapsen oma sisäinen motivaatio. Kannattaa tutustua professori Carol Dweckin mindset-psykologiaan.
Olen minäkin tuosta pedagogisissa opinnoissa lukenut, mutta en ole lainkaan vakuuttunut, että asia on noin suoraviivainen. Usein sisäisen motivaation este on se, että opeteltava asia tuntuu liian vaikealta. Jos sitten ulkoisen motivaation avulla, saa itsensä harjoittelemaan tarpeeksi, asia ei olekaan enää niin vaikeaa, ja sisäisen motivaation este poistuu. Myös se, että harjoittelun ansiosta huomaa edistyvänsä, luo usein sisäistä motivaatiota.
Nimenomaan. Minulla on tytär, jolla adhd ja lukihäiriö, ja on lisäksi oikeasti todella fiksu (esim. sanavarasto todennetusti ikäluokkaansa huomattavasti laajempi ja on oppinut itsekseen videoista yms puhumaan ja lukemaan englantia jo kuusi vuotiaana), mutta on aina inhonnut koulua ja lyö heti jarrut pohjaan jos tilanne vähänkin muistuttaa koulumaista oppimista.
Nyt kun hän vihdoinkin on saanut molemmat diagnoosit, oikeanlaista tukea, sekä lääkityksen, olen stimuloinut hänen hieman positiivisempaa suhtautumistaan oppimiseen rahallisilla palkinnoilla. Hänelle tämä toimii. 50 sentin korotus kuukausirahaan jokaista korotettua numeroa kohden. Kun parantaa saman aineen koenumeroa edellisestä, myös kertaluonteinen summa. Jokaisesta luetusta luvusta kirjasta samoin rahapalkinto.
Ulkopuolelta tuleva motivointi voi helpottaa huomattavasti myös sisäisen motivaation vahvistamista ja sinnikkyyden ja onnistumisista palkitseminen vahvistaa entisestään positiivista itsetuntemusta.
Aikaisemmin olin aina jotenkin tällaista palkitsemista vastaan, mutta vanhimmat sisarukset pärjäsivät hieman liiankin helposti koulussa, eikä heillä ollut mainittavia haasteita sielä. Mutta ehkä minun olisi pitänyt stimuloida myös heitä yrittämään omista lähtökohdistaan hieman enemmän. Nyt he jäävät hyvinkin helposti sinne omille mukavuusalueelleen, eivätkä ole oppineet erityisen sinnikkäiksi. Mutta ihan ok, hyvin pärjäävät näinkin.
Nimenomaan. Minulla on tytär, jolla adhd ja lukihäiriö, ja on lisäksi oikeasti todella fiksu (esim. sanavarasto todennetusti ikäluokkaansa huomattavasti laajempi ja on oppinut itsekseen videoista yms puhumaan ja lukemaan englantia jo kuusi vuotiaana), mutta on aina inhonnut koulua ja lyö heti jarrut pohjaan jos tilanne vähänkin muistuttaa koulumaista oppimista.
Nyt kun hän vihdoinkin on saanut molemmat diagnoosit, oikeanlaista tukea, sekä lääkityksen, olen stimuloinut hänen hieman positiivisempaa suhtautumistaan oppimiseen rahallisilla palkinnoilla. Hänelle tämä toimii. 50 sentin korotus kuukausirahaan jokaista korotettua numeroa kohden. Kun parantaa saman aineen koenumeroa edellisestä, myös kertaluonteinen summa. Jokaisesta luetusta luvusta kirjasta samoin rahapalkinto.
Ulkopuolelta tuleva motivointi voi helpottaa huomattavasti myös sisäisen motivaation vahvistamista ja sinnikkyyden ja onnistumisista palkitseminen vahvistaa entisestään positiivista itsetuntemusta.
Aikaisemmin olin aina jotenkin tällaista palkitsemista vastaan, mutta vanhimmat sisarukset pärjäsivät hieman liiankin helposti koulussa, eikä heillä ollut mainittavia haasteita sielä. Mutta ehkä minun olisi pitänyt stimuloida myös heitä yrittämään omista lähtökohdistaan hieman enemmän. Nyt he jäävät hyvinkin helposti sinne omille mukavuusalueelleen, eivätkä ole oppineet erityisen sinnikkäiksi. Mutta ihan ok, hyvin pärjäävät näinkin.