Vähemmällä sokerilla leipominen olisi todellakin omaan makuun.
Sitä sokeria tulee olla oikeassa suhteessa, sillä liian imelä täytekakku tai muu leivonnainen ei ole hyvä. Tosin ei täytekakut ole tarkoitettu miksikään arjen terveysruuiksi vaan erityisiä herkutteluhetkiä varten. Kunhan kauppoihin tai toreille tulee edullisia mansikoita, niin pitää tehdä muutaman kerran mansikkatäytekakku. Siihen tulee valmis Saksassa valmistettu kakunpohja, appelsiinituoremehua kostuttamaan pohjaa ja kuohukermasta vatkattua kermavaahto ja päällimmäisiksi runsaasti tuoreita mansikoita. Lisään sokeria ainoastaan teelusikkallisen verran tehdessäni kermavaahtoa.
Onko kaupoissa hyviä kakkupohjia? Itse olen syönyt vain tympeitä ja tosi tympeitä valmiskakkupohjia. Siksi teen aina itse kakkupohjat.
Onko kaupoissa hyviä kakkupohjia? Itse olen syönyt vain tympeitä ja tosi tympeitä valmiskakkupohjia. Siksi teen aina itse kakkupohjat.