Ihan hyvä ajatella kaikkia mahdollisia tapoja lämmittää asuntoa ja valmistaa ruokaa.
Jos kyseessä on lyhyt aika, muutamia kuukausia, vaikka 2-3 kk ja jos ehtii ajoissa kaikkeen varautua, niin petroolilämmittimet ja kaasulämmittimet voivat olla hyödyllisiä, vai oletteko samaa mieltä ?
Se tieto olisi tarpeellinen tuollaisen ratkaisun toteuttajalle, miten paljon petroolia tai kaasua tarvitaan yhden huoneen lämmittämiseen talvikuukausien aikana.
Niissä maissa joissa keskuslämmitys ja sähköt ovat pysyvämmin poissa sodan tai luonnonkatastrofin vuoksi, kerrostaloasunnon lämmittäminen puiden avulla on ymmärrettävää, mutta puita tarvitaan paljon ja kaikki ihmiset eivät ole tottuneita puita sahaamaan ja pilkkomaan. Kerrostaloon tai vaikka kesämökille sopivia pieniä liesiä ja uuneja on saatavissa ja savun poistaminen vaikka tuuletusikkunan kautta on mahdollista.
Sellaisessa kaasulämmittimessä kestää pullo pienimmällä teholla 2 vuorokautta, jos se on koko ajan päällä. Tokihan sen voi sammuttaa joksikin aikaa aina. Itse olen n. 20neliön tilassa sitä käyttänyt. Ei sekään tila liian kuumaksi mene tuolla lämmityksellä. Eli pullolla tai kahdella ei kovin pitkään pärjää, vaikka säästelisi kaasua. Ruuanvalmistukseen siitä ei ole, on vain lämmitin. Lisäksi palavien aineiden säilytys esim. Häkkivarastossa taitaa olla kiellettyä ? Ei sellainen ole kaasupullojen paikka, kuten ei asuntokaan. Ovat hirveä vaara tulipalon sattuessa. Eli ei niitä voi sinne kerrostaloon varastoida varautumismielessä.
Puun määrä kaminaan on sitä luokkaa 2 kk:dessakin, että on absurdi ajatus säilöä sellaista määrää puuta kerrostalossa. Olkoonkin vaikka vain kuutio, tms.