Mä saan hiukan kiinni ap:n ajatuksesta, että koronan aikaan alkoi ymmärtää taas paremmin että mistä elämässä lopulta on kyse. Ulkonäkö on mitättömän pieni osa sitä kaikkea.

Itse meikkaan nykyään vähemmän, mutta haluan meikata koska a) se on kivaa ja b) haluan korostaa pitkiä ripsiäni ja värittää värittömät kulmakarvani.

Olen sen verran väritön, että pipo päässä ilman meikkiä näytän sairaalta. Iho on palanut liian monesti ja se on myös rasvainen. Ihoni ei kuvasta sitä ihmistä, joka olen (liikunnallinen, terveellisesti syövä ja iloinen).

Tykkään myös pukeutua väreihin.

Meikkaamattomuus ei ole mielestäni mikään hyve, meikki on tavallaan osa omaa "asuani". Mutta liika on toki liikaa ja jos elämä pyörä vain ulkonäön ympärillä, on asiat aika huonosti.