Sitä itsekin ihmettelen maaseudulla kasvaneena, että monelta koiranomistajalta on hämärtynyt käsitys siitä, että koira on vain koira. Onhan siitä seuraa ja osaa se sopeutua johtajansa käytökseen, mutta kun se on vain koira! Pitää olla elämän melko merkityksetöntä jos oikeasti koiran sairastuttua pitää jäädä töistä pois sitä hoitamaan ja pitää sairaslomaa kun koirasta lopulta aika jättää.

Omasta näkökulmastani, myös maalla kasvaneena, tuollainen jako "vain koira" tai "vain eläin" vs. "ihminen" on aika keinotekoinen. Kyllä minunkin lapsuudenkodissani vanhemmat sitä harjoitti, olisi voinut olla se sikalanpitokin vähän hankalaa jos ei olisi jotenkin mielessä kuitattu että ne on vain elukoita.

Itse kuitenkin aloin jo aika pienenä miettiä näitä asioita, että mikä siinä ihmisessä niin erilaista on, kun niin koirat kuin siat kuin ihmisetkin näytti olevan aika samantapaisia syöviä, paskovia ja hengittäviä nisäkkäitä, jotka haluaisivat välttää kipua, haluavat miellyttäviä tuntemuksia ja onnea ja riittävää vapautta jne. En huomannut ihmisessä mitään erityistä mikä oikeuttaisi ihmisen aseman. Ihminen vain oli isompi ja kovempi peto kuin moni muu, ja ei luonnon petojen tapaan vaan tyytynyt saalistamaan ja syömään saalistaan, vaan sen lisäksi halusi kasvattaa saaliit tehotuotantolaitoksissa, ettei tarvitse saalistaa. Vain ylempänä ravintohierarkiassa oleva petoeläin, ei sen ihmeempää.

Pienestä asti minulla oli myös hyvin läheisiä suhteita eläimiin, ja sellainen rikastaa elämää paljon. Se ei myöskään estä sitä, etteikö olisi läheisiä suhteita ihmisiin. Joskus tuntuu, että me herkkikset ollaan usein myös ihmisiä kohtaan lämpimämpiä ja empaattisempia, vaikka toki on niitäkin herkkiksiä jotka ei niin välitä ihmisistä ja ovat mieluummin vain vaikka sen koiransa kanssa. Ei siinäkään mitään pahaa ole, jokainen elää miten tykkää kunhan lakeja noudattaa.